keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kaurateeleivät

Kun ei ole leipää niin teeleipä on pelastus. Tämän reseptin poimin kirjasta "Leivo gluteenitonta" , mutta en nyt sen kummemmin maintse näiden olevan gluteenittomia, koska en käyttänyt näihin puhdaskauraa, jota ilmeisesti keliaakikon olisi hyvä käyttää.

Kaurateeleivät
Hyviä nämä olivat , erityisesti tuoreina!

KAURATEELEIVÄT  (n. 16 kpl)
50 g voita tai margariinia
5 dl maitoa, kauramaitoa tai vettä
5 dl kaurahiutaleita
1/2 dl pellavansiemeniä
1 tl suolaa
(1 tl aniksensiemeniä)
(1 tl fenkolin siemeniä)
50 g hiivaa
1 rkl vettä
n. 5 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai tavalliseen versioon vehnäjauhoja tms)

1. Sulata rasva kattilassa. Lisää siihen neste ja lämmitä kiehumuspisteeseen.
2. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, pellavansimenet ja suola. Jos käytät leipämaustetita, hienonna ne ja lisää kulhoon.
3. Kaada kuuma rasvaseos joukkoon, sekoita ja jätä taikina seisomaan , kunnes se on kädenlämpöistä.
4. Murenna hiiva pieneen vesitilkkaan , liota ja sekoita taikinaan. Lisää jauhot. Vaivaa taikinaa voimakkaasti, mielellään koneella.
5. Peitä taikina kelmulla ja jätä kohoamaan 30-40 minuutiksi.
6. Kumoa taikina ja vaivaa sitä kevyesti. Jaa paloihin , taputa tai kaaviloi litteiksi. Peitä leivät ja anna kohota 30 minuuttia.
7. Voitele vatkatulla munalla ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
8. Paista 250 asteessa 12-14 minuuttia.

Minä en laittanut anista enkä fenkolia eikä sattunut olemaan edes pellavansiemneiä kotona. En edes voidellut näitä kanamunalla, jäi se kohta ihan noteeraamatta resptissä. Eipä paljon haitannut silti. 
Restissä sanottiin myös, että kaurahiutaleita voi kevyesti paahtaa ennen taikinaan lisäämistä. Antavat mietoa pähkinäistä makua leipiin. Voisikin sitä kokeilla seuraavalla kerralla. 



 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Mustikka-sitruunajuustokakku

 Makee.fi blogista löysin mielenkiintoisen mustikkaisen mousseekakun. Senkin takia tämä kovasti kiinnosti, koska tässä oli käytetty ricotta-juustoa. Sen testaaminen on jo pitkään ollut mielessä. Kerran Tallinnassa olen syönyt taivaallisen hyvää ricotta-juustokakkua ja siitä lähtien ricotta-juuston testaaminen juustokakussa on ollut mielessä. 

Olen tehnyt tätä juustokakkua jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla oli muutamia aviomiehen sukulaisia kylässä. En saanut kakusta edustuskelpoista kuvaa, koska päälle tullut kiille meni ihan mönkään. En vaan millään meinaa onnistua niiden teossa. Tämäkin oli liian juoksevaa ja kuvaannollisesti juoksi pois kakun päältä.  Sitä oli lattiallakin jääkaapin ulkopuolella, puhumattakaan jääkaapista itsestään. 
Kakku oli hurjan hyvää vaikka ohjeen mukaista likööriä ei tullut massaan, koska sitä en muistanut kauppalistaan laittaa. Tiristin pakastemustikoista liemen, joka sai tällä kertaa korvata liköörin.  Juoksevan kiilteen tein metsämansikkalikööristä, jota kellarista löysin. Hyvänmakuinen kiille se oli, se mitä siitä nyt kakun päälle jäi. Kaikki vieraat ihastuivat kakun makuun.

Nyt tällä toisella kertaa käytin mustikkalikööriä sekä kakkuun että kiilteeseen. Ja tällä kertaa tein kiilteen hyytelösokerista. Onnistui paremmin. Tosin se ei ehtinyt hyytyä tarpeeksi kauan, oli hieman löysähköä. Makua ei haitannut millään lailla!
Tämä kakku on ihan hurjan hyvää! Tuo ricotta-juuston koostumus on ihanan pehmeä ja mustikka + sitruuna on erinomainen makupari ! Tämänkertaisen kakun tein Suomen löytöeläinten kummit ry:n vuosikokoukseen. 
Tein 26 cm kokoiseen vuokaan tämän ja meitä oli kuusi henkilöä. Kakusta jäi pieni pala. Kokoustimme muutaman tunnin, joten kakku hupeni pikkuhiljaa. Tälläkin kertaa kaikki ihastuivat kakun makuun. 
Täytyy sanoa, että tämä kakku kiilasi aikalailla kärkeen näissä juustokakuissa. Erittäin maukasta ja tuskin maltan odottaa, kun saan tehdä tämän tuoreista metsästä poimituista mustikoista.
Tämänkertaiseen kakkuun käytin pakastemustikoita ja tuohon aiempaan pensasmustikoita. Molempien kanssa hyvää. 


Mustikka-sitrunamousseekakku
Pakastemustikka hieman värjäsi tuota massaa, ensimmäinen kakku oli vaaleampi. Oikeastaan tämä kiille oli hyvää tuollaisena löysähkönä , itse yleensä aina kaavin kakun päältä hyydykemassat pois. Tämä oli hieman kuin kastike tuolle kakulle :)
Tein kakun 1,5 kertaisena. Ohjeen mukainen kakku tehtiiin 20 cm vuokaan ja minä tein tämän kakun 26 cm vuokaan . Se tuli aivan täyteen. Jos haluaa matalemman kakun niin varmastikin 28 cm vuoka on sopiva.
Laitan tähän tuon ohjeen 26 cm vuokaan tehtynä.  Makeaa.fi blogista löytyy ohje 20 cm vuokaan. 

Mustikka-sitruunamousseekakku

Pohja:
260 g digestive keksejä
125 g voita

Täyte:
7 -8 liivatelehteä
6 dl kermaa
750 g ricotta-tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1-2 vaniljatankoa
3 sitruunaa
3/4 dl mustikkalikööriä
3 dl mustikoita

1. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
2. Vaahdota kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja tomusokeri yhteen. 
3. Halkaise vaniljatanko ja raaputa vaniljan siemenet tuorejuustoseokseen. Lisää joukkoon kolmen sitruunan ohuelti raastettu kuori.
4. Purista yhdestä  (tai yhdestä ja puolesta)  sitruunasta mehu kattilaan. Sekoita joukkoon likööri. 
5. Kuumenna seos ja sulata siihen pehmenneet liivatteet, joista on puristettu pois ylimääräinen vesi. 
6.Kaada likööri ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. 
7. Kääntele joukkoon kermavaahto ja tuoreet mustikat. 
8.Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.
9. Koristele 
 
Minä laitoin tämän lisäksi massaan 1,5 rkl vaniljasokeria. Ei tehnyt yhtään liian makeaksi. Kakun syöjät sanoivat mm. että kakku on tosi hyvää, koska ei ole liian makeaa. Maistan aina kakkumassaa ennenkuin kaadan sen vuokaa ja mielestäni tähän sopi lattaa hieman lisää makeuttajaa. 

Tässä vielä kuva koko kakusta. Tein tuon kiilteen päälle samana päivänä kuin kakku tarjottiin , joten se ei ollut oikein ehtinyt hyytyä vaan vähän valui reunoilta kun otin reunuksen ja leivinpaperisuikaleet pois. 
Taivaallisen hyvää!


Mustikka-sitruunamousseekakku






maanantai 18. huhtikuuta 2016

Broileripiirakka ( gluteeniton)

Iltapalaksi uunituoretta broilerpiirakkaa , ei huono. Tein tämän gluteenittomana versiona, kun olen niitä nyt innostunut testaamaan, mutta ihan yhtälailla onnistuu tavallisissa vehnäjauhoilla , Ja sekaan voi laittaa hieman vaikka grahamjauhoja tai jotain muita jauhoja ettei tule pelkkää vehnää. 

Tämä resepti on samaisesta  Hyvää! Gluteeniton keittiö ( Kaarina Virtanen) - kirjasta, josta otin myös tuon rahkapiirakan ohjeen. 

Gluteeniton broilerpiirakka
Tuo gluteeniton pohja oli todella hyvä! Ei ollenkaan vetinen eikä myöskään kuivakka vaan oikein mehevä. 
Tykättiin. Aviomieskin on ollut yllättynyt, kun gluteenitonkin voi olla niin hyvää. Myönnetään, että minullakin oli siitä jonkinlaisia ennakkokäsityksiä, jotka nyt ovat joutaneet romukoppaan.,


Broilerpiirakka / Gluteeniton

pohja :
100 g margariinia tai vajaa 1 dl öljyä
1 dl perunasosejauhetta
2 dl gluteenitonta jauhoseosta  ( tai vehnäjauhoja tms.)
1 tl leivinjauhetta
1 dl vettä
ripaus suolaa
täyte:
1 rasia (450 g) marinoituja broilersuikaleita
1 purjo
1 punainen paprika
1 rkl öljyä
75 g aurajuustomurua ( käytin fetajuustoa,koska nuorimmainen ei pidä aurajuustosta)
päälle:
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
ripaus mustapippuria (ja suolaa - ei tosin tarvittu,koska fetajuustossa on tarpeeksi suolaa)
2 dl juustoraastetta

1. Sulata rasva ja sekoita kaikki pohjan ainekset. Painele taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
2. Huuhtele purjo ja leikkaa se renkaiksi. Suikaloi paprika.
3. Ruskista broilersuikaleet kevyesti öljyssä, lisää purjo ja paprikasuikaleet, anna kypsyä.
4. Lisää aurajuusto ja levitä seos taikina päälle.
5. Sekoita kulhossa munat, kerma ja mausteet. Kaada täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste.
6. Paista 200 asteessa 1/2 tuntia.


Broilerpiirakka

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Persikkarahkakakku

Tein tällaisen kakun kuun vaihteessa, tarkoituksena ottaa mukaan Himokselle lasketteluviikonlopulle, jonne menimme siskoni ja hänen miehensä kanssa. No kotiinhan tämä jäi. Melko isonkin kakun vielä tein. Hoh. Annoin tästä sitten osan vanhimmalle tyttärelle ja "melkein vävypojalle" kun olimme tulleet kotiin.

Persikkarahkakakku
 Valitettavasti en yhtään muista mistä tämän reseptin otin. Olen vain ohjeen kopioinut, mutta en ns. lähdettä.
Tämä oli mukavan pehmeää ja sellaista miedon makuista. Ehkä olisi kaivannut jotain twistiä vielä, vaikka sitruunaa tai limeä. Ei silti, kyllä tämäkin syötyä tuli :)

Persikkarahkakakku  (26 cm vuoka)

pohja:
digestivekeksejä 200 g (noin)
120 g voita
täyte :
4 dl kuohukermaa
500 g persikka-passionrahkaa ( en löytänyt tätä kaupasta, käytin persikkarahkaa + 2 passionhedelmää)
iso purkillinen persikoita soseutettuna
10 liivatelehteä
sokeria oman maun mukaan, esim. 2 dl

1. Murskaa keksit ja kaada joukkoon sulatettu voi.
2. Vatkaa kerma, lisää siihen rahka, sokeri, soseutetut persikat ja passionhedelmä.
3. Liuta liivatteet kiehautettuun persikkaliemeen. Kaada hieman jäähtyneenä nauhamaisesti kakkumassan joukkoon.
4. Kaada kakkumassa keksipohjan päälle, laita jääkaappiin hyytymään.

Tuota persikka-passionrahkaa en löytänyt ja kuten mainitsinkin, käytin persikkarahkaa ja passionhedelmää. Tämä oli tosiaan sellaista miedon makuista, hyvää kylläkin. Minä ehkä ensi kerralla laitan jotain lisää, juuri tuo sitruuna voisi antaa lisämakua tähän.


 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Gluteeniton rahkapiirakka

Olen alkanut leipoa myös gluteenittomia tuotteita silloin tällöin. Vaikka minulla eikä muillakaan perheenjäsenillä ei ole keliakiaa, niin valkoinen vilja aiheuttaa kuitenkin jonkinlaisia oireita - turvotusta ja vatsakipuja. 
Ajattelinkin perehtyä gluteenittoman leivonnan saloihin vähän tarkemmin ja lainasin kirjastosta kirjan " Hyvää! Gluteeniton keittiö" . Sen on kirjoittanut Kaarina Virtanen.
Kirjassa on aivan ihania reseptejä! Ensimmäisenä pääsi testiin  rahkapiirakka, kun meille oli tulossa sunnuntai päivän vieraita. 

Gluteeniton rahkapiirakka
Pullapohja kohosi hyvin ja oli mukavan pehmeää ja kuohkeaa! Tein pohjan veteen, koska meillä ei ollut juuri silloin laktoositonta / vähälaktoosista maitoa , tavallinen maito ei minulle sovi.

Gluteeniton rahkapiirakka

pohja:
3 dl vettä tai maitoa
25 g hiivaa
1 1/2 tl psylliumia
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1-2 l kardemummaa
(1 kananmuna) - minä laitoin kananmunan taikinaan
5 rkl öljyä
6 - 6 1 /2 dl gluteenitonta jauhoseosta
täyte:
2 tlk ( á 250 g) maitorahkaa
1 dl kevytkermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 sitruunan mehu

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää psyllium ja anna turvota 10 minuuttia.
2. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen hyvin vatkaten. Lisää öljy loppuvaiheessa.
3. Taputtele taikina jauhotetuin käsin leivinpaperin päälle pellille. Anna  kohota lämpimässä paikassa.
4. Valmista täyte. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä kohonneelle piirakkapohjalle. Jätä reunoista noin 2 cm paljaaksi, nosta reunat täytteen päälle ja voitele ne kananmunalla.
5. Paista 225 asteessa noi 15-20 minuuttia.

Tästä tuli erittäin hyvää! Olin asennoitunut siihen, että pohja olisi jotenkin kuivakkaa tai mautonta, mutta näin ei ollut. Ei ollut mielestäni ollenkaan huonompaa kuin tavallinen rahkapiirakka. Myös vieraat pitivät tästä kovasti. 


torstai 7. huhtikuuta 2016

Rahkapullat

Pääsiäisenä tuli tehtyä rahkapullia. Eihän voi viettää pääsiäistä jos ei tee edes jotain rahkaista leivonnaista :)
Minulla oli näitä myyjäisissä mukana ja sunnuntaina kun tuli yllätysvieraita, niin olihan jotain mitä tarjota. 


Rahkapulla
Kyllä vaan ovat hyviä, ei voi muuta sanoa.Tällaisella ohjeella tein:

Rahkapullat

25 g hiivaa
75 g margariinia
2 1/2 dl maitoa
1/2 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1 1/2 tl jauhettua kardemummaa
noin 6 dl vehnäjauhoja 
 Täyte:
1 prk (250 g ) maitorahkaa
½ dl sokeria
1 muna
1 tl vaniliinisokeria

1. Lämmitä rasva ja maito kädenlämpöiseksi. Kaada seos murennetun hiivan päälle kulhoon ja sekoita kunnes hiiva liukenee. 
2. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja noin 5 dl jauhoja. Säästä loput leipomiseen. 
3. Vaivaa taikinaa kunnes se on sileää, kimmoisaa ja alkaa irrota reunoista. 
4. Kohota taikina. Leivo kohonneesta taikinasta pullia, laita ne vielä pellille kohoamaan. 
5. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Paina kohonneisiin pulliin esimerkiksi juomalasin pohjalla kolo. Laita täytettä koloihin.  Voitele pullien reunat kananmunalla. 
6. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. 


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Herrasväen pikkuleivät

VPK:n talolla Turussa oli pääsiäismarkkinat sunnuntaina 27.3. Ne olivat tänä vuonna ihan ensimmäistä kertaa ja ajattelimme mennä sinne katsomaan käykö kauppa. 
Tein sinne muun muassa herrasväen pikkuleipiä. Pikkuleipiä kun piti alkaa täyttämään niin huomasin ettei meillä ole mitään marmeladia. Omatekoista omenahilloa sen sijaan löytyy purkkikaupalla, joten ei auttanut muu kuin laittaa sitä. 
Se maistui oikein hyvältä pikkuleivissä, mutta lieneekö omenahillon koostumus ollut sen verran kostea, että pikkuleivät ajan myötä pehmenivät.
Makuunhan se ei vaikuttanut millään lailla, olivat oikein herkullisia! Miehen eno piti niistä kovasti, kun piipahtivat pääsiäiskahville saman päivän iltana. 



Herrasväen pikkuleivät

Herrasväen pikkuleivät 

Taikina:
200 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte :
marmeladia

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seos muutamassa erässä taikinaan. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
2. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Ota ympyrämuotilla (halkaisija 6 cm) kuvioita. Nosta kuviot pellille leivinpaperin päälle. Tee puoleen taikinaympyröistä aukko pienellä sydänmuotilla.
3. Paista 200 asteessa noin 7 minuuttia. Anna jäähtyä.
4. Levitä tai pursota pikkuleipien päälle marmeladia ja paina toinen pikkuleipä kanneksi. Siivilöi pinnalle tomusokeria.
Oikein maukkaita ja ihan kivoja pikkuleipiä. Kesällä on oman väen juhlia tulossa, ristiäiset ja rippijuhlat - nämä voisivat sopia niihin molempiin juhliin. Punaisella marmeladilla ehkä. 
VPK:n talon myyjäisistä sen verran, että siellä ei oikein kauppa käynyt, Asiakkaita oli vähän - oliko syynä se, että pääsiäinen alkoi jo siinä vaiheessa olla ohi vai sekö, ettei tilaisuutta oikein oltu mainostettu.
No, tulipahan kokeiltua!