maanantai 21. helmikuuta 2022

Oreokääretorttu

 Ensimmäisen kerran tein oreokääretorttua tyttärenpojan synttäreille . Tein tämän maidottomana keskimmäisen tyttäremme takia . Reseptin olin jo joskus aiemmin ottanut muistiin Kakkumonsterin blogista.  Oreokekseistä lapsenlapsetkin kovasti tykkäävät, joten ajattelin ettei tämän kanssa voi mennä niin sanotusti metsään. 


Eikä mennytkään metsään. Oli kyllä todella maukasta! Oreot antoivat mukavaa purutuntumaa tähän ja muutenkin erittäin täyteläisen makuista. Tästä pitivät kaikki ; lapset ja aikuiset. 

OREOKÄÄRETORTTU 

Pohja :

4 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kaakaojauhetta 

Täyte:

150 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia

3 dl tomusokeria

100 g tuorejuustoa

150 g oreokeksejä 

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 

2. Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet . 

3. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 8 - 10 minuuttia. 

4. Täytettä varten vatkaa huoneenlämpöinen voi / margariini tomusokerin kanssa vaahdoksi. Vatkaa noin 5 minuuttia. Lisää tuorejuusto. 

5. Murskaa oreokeksit muruiksi. Joko tehosekoittimessa tai sitten ihan veitsellä ja kaulimella , kuten minä tein. Sillä tavalla ehkä jää isompia murusia, mutta meitä se ei haitannut yhtään. Päinvastoin, sopi hyvin kääretorttuun, kun täytteen joukossa  oli oreon makuisia  "sattumia" .

6. Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle, kääri rullalle ja laita jääkaappiin. 

Käytin tähän Violifen maidotonta tuorejuustoa. Tosin tuorejuuston voi jättää poiskin. Mielestäni se kuitenkin kivasti kevensi täytteen makua, ainakin tuo Violifen juusto. 

Kakkumonsteri oli hienosti vielä päällystänyt kääretortun suklaalla, mutta menee varsin hyvin ilmankin. Herkkua oli ja olen jo toisenkin kerran tätä kääretorttua tehnyt Jooan synttäreiden jälkeen. Pikkumies täytti 4 vuotta helmikuun 11. päivä. 

Tämä kääretorttu valmistuu varsin nopeasti ja vaivattomasti. Tästä oli myös helppo tehdä maidoton versio kasvispohjaisella margariinilla ja maidottomalla tuorejuustolla. Tuo Violife sopii hyvin erilaisiin leivonnaisiin ja se on hyvän makuistakin. Tämä resepti jää varmasti vakiokäyttöön meillä. 


Sitten asiasta toiseen. Viime postauksessa pohdin josko herätän henkiin sisäisen käsityöihmisen itsessäni. Tuumasta tekoihin, koska lankaa oli kaapissa ja puikotkin löytyivät. Tämän langan olen joskus ostanut säärystimiä varten, siinä on heijastavaa lankaa joukossa . Aloitin siis tämän kutomisharrastuksen henkiin herättämisen säärystimistä, koska ne ovat tarpeeksi helpot tehdä :D .

Itsenikin yllätin ja sain kaksi säärystintä valmiiksi. Kyllä niitä itse kehtaa käyttää ja yllättävää oli sekin, miten tuo kutominen koukuttaa. Aloin heti suunnitella mitä kutoisin seuraavaksi.  Jotenkin se puikkojen kilistely on terapeuttista ja sitä voi tehdä samalla kun katsoo tv:stä jotain. Tai ihan ilman telkkaria tietysti myös. Pakko siis avata youtube ja alkaa muistella miten sukka kudotaan, jollen halua että kohta on nurkat täynnä säärystimiä. 





torstai 10. helmikuuta 2022

Kakku käsitöitä harrastavalle

 Pitkästä aikaa sain tehdä kakkua! Eläkkeellä oleva työkaverini tilasi kakun miniänsä
50 v. juhliin. Ja mikä parasta , käsityöaiheinen kakku oli minulle ihan uusi juttu. Teemakakkuja on aina niin kiva alkaa suunnitella ja onhan se toteuttaminenkin kivaa. Varsinkin koristelu. 


Nuo lankakerät ovat riisimuromassaa , joka on päällystetty sokerimassanauhoilla. Nappeihin minulla on silikonimuotti. Neula ja puikot ovat myös sokerimassaa. Kakussa on kahta eri makua ; vadelmamousseeta ja vaniljamousseeta. Molempia yksi kerros eli tässä on kolme kappaletta neljän munan levykakkupohjia.  Pursotusten päälle ripottelin vähän bling blingiä. 

Laitan tähän riisimuromassan ohjeen. Tästä tuli neljä kohtalaisen kokoista lankakerää . Loppu massa meni parempiin suihin  :) Varsinkin lapsenlapset pitivät siitä kovasti. Kävi mielessä, että massasta voisi tehdä jotain patukoita ja päällystää ne vaikka suklaalla. Nams. 

Riisimuromassa kakun koristeisiin :

7 dl riisimuroja , 150 g vaahtokarkkeja, tilkka öljyä

Käytä joko pieniä vaahtokarkkeja tai silppua isommat pienemmiksi paloiksi. Öljyä mikron kestävä kulho kevyesti ja laita vaahtokarkit kulhoon. Sulata vaahtokarkkeja 30 sekuntia kerrallaan , väillä sekoittaen, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Lisää riisimurot sulaan vaahtokarkkimassan joukkoon ja sekoita . Sekoittaminen onnistuu parhaiten öljytyin käsin. Varo ettet polta itseäsi, massa on aluksi kuumaa!

Keriä varten tehdyt massapallot kannattaa laittaa jääkaappiin odottamaan päällystämistä. Päällystä pallo ensin ohuella massakerroksella. Ala sen jälkeen kiertää pallon ympärille sokerimassanauhaa. 

Monikäyttöinen massa (maistuu hyvälle) ja siitä saa kevyitä kakun koristeita . Jos tuollaisen pallon olisi tehnyt pelkästään sokerimassasta, niin sille olisi tullut aikalailla painoa. 


Ilmeisesti juhlaväki söi lankakerät, kuten toki oli tarkoituskin :) Mitäpä niitä säästelemään. Päivänsankari oli ottanut muutaman napin muistoksi 50 v. juhlistaan. 

Ihanaa tätä oli tehdä! Ja tästä heräsi ajatus, että pitäisikö herättää joku käsityö-Maritta henkiin. Kyllä sitä kouluaikoina tuli kudottua, ihan vapaa-ajallakin, mutta sen jälkeen se on aikalailla hiipunut. Minun sisko on nyt aikuisiällä opetellut kutomisen ja virkkaamisen uudelleen, kuulemma youtubesta löytyy hyvät ohjeet. Kaivoin kaapeista jopa lankakerät esiin, siellä ovat pölyttyneet vuosikausia. Tuossa vieressä ne odottavat, että niille tehtäisiin jotain. Muovikassillinen lankakeriä.

Alkuun pääseminen vaan on niin vaikeaa. Ja eilen taas kävin kirjastossa lainaamassa viisi kirjaa . Vapaat hetket tulee käytettyä siis lukemiseen :D Kyllä kai noille lankakerillekin käyttöä tulee vielä - jossain vaiheessa. Eläkkeellä viimeistään ! No ei, aion kyllä ihan lähiaikoina yrittää saada jotain sukkaa alkuun. Hauska olisi nähdä osaako sitä vielä.