lauantai 23. heinäkuuta 2016

Vadelma-mariannejuustokakku

Vadelmia kun riittää, niin tein tässä jokin päivä vadelmajuustokakun mariannerouheella höystettynä. Ensin oli ajatuksena tehdä pelkkä vadelmajuustokakku, mutta ajattelin samantien testata sitä jonkin toisen maun kera.

Vadelma-mariannejuustokakku
 Maut sopivat vallan mainiosti yhteen! Rouhin itse mariannekarkit karkeaksi rouheeksi , joten kakun joukossa oli mukavia "sattumia". 
Raikas vadelma ja mintunmakuinen mariannerouhe - nam!

Vadelmajuustokakun tein Tinkerbellan ohjeella.

VADELMA-MARIANNEJUUSTOKAKKU
pohja:
150 g digestive keksejä
75 g margariinia tai voita
täyte:
n. 190 g vadelmia
5 liivatelehteä
1 tlk ( 2 dl) vispikermaa
1 prk ( 250 g) rahkaa
180 g mastamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
6-8 mariannekarkkia rouhittuna tai valmista mariannerouhetta maun mukaan
 
1. Hienonna keksit. Sekoita keksimurujen joukkoon sulatettu voi. 2. Voitele irtopohjavuoka, painele keksi-rasvaseos lusikalla vuoan pohjalle.Laita hetkeksi jääkaappiin, jotta pohja kovettuu.
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Jos käytät ulkomaalaisia vadelmia niin kuumenna ne kattilassa , anna kiehua noin 2 minuuttia. Jäähdytä.
5.  Kiehauta 2 rkl vettä. Purista liivatteista vesi pois ja lisää kuumaan veteen. Sekoita, kunnes ne liukenevat.
6. Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sokeri, vanilliinisokeri ja vadelmat.

7. Rouhi mariannekarkit, lisää seokseen.
8. Lisää liivate-vesiseos vadelmatäytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen.
9. Lisää kermavaahto ja sekoita tasaiseksi.

10. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta vuoka jääkaappiin hyytymään yön yli.
11. Koristele. 

Pelkästään vadelmainen juustokakku olisi varmasti ollut myös hyvää, mutta oli kyllä tämäkin!
En tarkalleen muista kuinka monta karkkia rouhin, mutta niitähän voi laittaa ihan oman maun mukaan. Herkkua oli!

Vadelma-mariannejuustokakku
 

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä!
    Vadelmat on niin hyviä. Meillä söi rusakot puskien alut aikanaan..samalla kun juhannusruusun ja osan karviaispensaasta. Hullu elukka. ;)

    VastaaPoista
  2. Ihania makuja, vadelma ja Marianne. Sait veden kielelle :) Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista