tiistai 24. tammikuuta 2023

Kinuski-nougatkääretorttu

Kääretottuja on nopea tehdä jos herkkuhammasta alkaa kolottaa. Tosin tätä kinuski-nougatkääretorttua varten ei välttämättä ole tarvittavia raaka-aineita koko ajan kaapissa. Ihan niin ex-tempore tätä ei välttämättä tee, toisin kuin esimerkiksi kanelivoikreemillä täytetyn kääretortun  tai unelmatortun

Tämän kyseisen kääretortun ohjeen löysin K - ruoka - sivuilta.  


Kinuski-nougatkääretorttu 

Tässä vielä resepti :

Kinuski-nougatkääretorttu 

4 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

3/4 dl vehnäjauhoja

3/4 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Nougat:

1 dl sokeria

1 dl mantelirouhetta

Täyte:

2 dl kermaa

250 g rahkaa

1 dl kinuskikastiketta

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. 

2. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle ja paista 225 asteisessa uunissa  6-8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle. 

3. Kaada sokeri kylmälle paistinpannulle ja kuumenna, kunnes sokeri on sulanut. Sekoita mantelirouhe sulan sokerin joukkoon ja levitä seos leivinpaperille. Kun seos on jähmettynyt, niin paloittele se veitsellä pieniksi palasiksi. 

4. Vaahdota kerma. Lisää rahka ja kinuskikastike. Levitä rahkaseos jäähtyneen kääretorttulevyn päälle , mutta jätä noin 1/4 koristelua varten. Ripottele päälle nougatrouhetta. Jätä sitäkin koristelua varten noin 1/2 dl. Kääri rullalle. 

5. Laita jääkaappiin. Koristele jonkun ajan kuluttua.

Jääkaapissa tämä saisi varmaan pidempäänkin tekeytyä, jotta pysyisi paremmin kasassa, mutta ei me maltettu tätä pitkään seisottaa tyhjän panttina. Käyttöön vaan!

Mietin, että tuo rahkakin voisi olla jotain makurahkaa, jos haluaa tähän enemmän makua. Itse käytin maustamatonta rahkaa ja toimi hyvin niinkin. Täytettä tuli tällä ohjeella melko paljon , mutta hyvä se vaan oli. Oli vaan hankalaa rullata ja kääretorttu jäi vähän littanaksi. Makuunhan se ei tietenkään vaikuttanut millään tavalla , joten en antanut asian sen kummemmin häiritä. 

Hyvää kääretorttua ! Niin kuin ne yleensä ovat , olenkohan pahaa edes maistanut koskaan. 


sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Sitruunainen kahvikakku

 Jääkaapissa oli kermaa, joka piti saada käyttöön. Ja yksi sitruunakin, josta oli hieman käytetty raastetta sitruunaiseen parsakaalipastaan.  Päätin käyttää nämä molemmat jämät sitruunaiseen kahvikakkuun. 

sitruunainen kahvikakku


Täyteläistä kakkua! Toki tätä olisi voinut "pehmentää" perunajauhoilla, mutta tällä kertaa menin ihan vaan vehnäjauhoilla. 

Sitruunainen kahvikakku 

2 kananmunaa 
2 dl sokeria
150 g voita / margariinia sulatettuna
2 dl kuohukermaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl sitruunan raastettua kuorta
2 rkl sitruunamehua
2 tl vanilliinisokeria
5 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi, kerma, vanilliinisokeri, sitruunamehu ja raastettu kuori sekaan. 
2. Sekoita varovasti joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. 
3. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteesa noin 50 - 60 minuuttia.
4. Anna kakun jäähtyä vuoassa jonkun aikaa ja kumoa. 

Hyvää peruskakkua! Ei ollenkaan liian makeaa. Ja sain jämät käytettyä eikä tarvinnut heittää pois. Kirpaisee jos jotain joutuu heittämään jääkaapista pois. 

Jokin aika sitten tein ystävän synttärijuhliin suklaa-mansikkakakkua . Kiire oli, itsekin olimme menossa sinne kahville ja kun otin kakkua jääkaapista ulos pakatakseni sen laatikkoon, niin sepä keikahti sen verran, että valahti lattialle. 


Melkeinpä aina tämä pelko minulla on kakkuja tehdessä, mutta ikinä aiemmin tätä ei ole tapahtunut. No nyt tapahtui. En tiennyt itkeäkö vai nauraa ; meni varmaan sekaisin molempia. 
Onni onnettomuudessa oli, että tämä ystävä ei varsinaisesti juhlinut . Muutama ihminen vain tuli kahville . Me veimme kaupasta ostetun kakun mennessämme.  Olisipa ollut kamalaa, jos jollekin vieraammalle kakun tilaajalle olisi pitänyt ilmoittaa, että kakku on lattialla ja jäätte siis ilman kakkua kokonaan. Jotkut ristiäiset tai muut isommat juhlat , oijoi .  Painajaismainen tilanne olisi ollut !
Tämä suklainen mansikkakakku jäi siis oman väen syötäväksi. Tuokin osa, joka on lattialla . Ei me pöpöjä niin paljon pelätä eikä täällä kotona olla kengillä kävelty sisällä. 
Hyvää kakkua tämä oli ; suklaa ja mansikka sopivat hyvin yhteen. 

Toivon, ettei tämä ole mikään enne vuodelle 2023 kakkujen osalta . Jospa tämä oli vain se pakollinen "onnettomuus", jonka joskus pitää tapahtua. Loppuvuosi menee sutjakammin. Näin uskon. :) 

Onko jollakulla muulla keikahtanut kakku lattialle tai vaikka pöydälle? En varmaankaan ole ainoa :) 



torstai 5. tammikuuta 2023

Nyhtöpulla

Tämän nyhtöpullan tein viime isänpäiväksi kahvipöytään. Olikin hyvää ja pehmeää. Taikina kohosi pitkään kuin myös pulla vuoassa, mutta minusta se teki tästä nyhtöpullasta vaan parempaa ja helpommin "nyhdettävää". 

Nyhtöpulla

K-ruoka-sivuilta löytyi kiva ohje. Se pulla tosin tehtiin kakkuvuokaan, minä tein pitkulaiseen leipävuokaan. 

NYHTÖPULLA

2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
1 dl sokeria
1/2 rkl kardemummaa
noin 7 1/2 dl vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia
Lisäksi :
75 g voita
2 dl ruokokidesokeria
1 1/2 rkl kanelia

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maitoon ja lisää kananmuna. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina hyvin. 
2. Lisää pehmeä voi jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Alusta taikinaa kunnes se on tasaista ja irtoaa kulhon reunoista ja käsistä. Anna taikinan kohota leivinliinan alla noin 20 minuuttia ( minulla kohosi pidempään ,koska oli kaikkea muuta puuhaa samalla).
4. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo pötköiksi. Leikkaa 40 osaan ja pyöritä palloiksi. Voitele 1.8 l rengaskakkuvuoka tai pitkulainen vuoka .
5. Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita ruokokidesokeri ja kaneli keskenään. Dippaa pullapalat ensin voihin ja pyörittele sen jälkeen kaneli-sokeriseoksessa. Lado pallot vuokaan kerroksittain. Anna kohota noin 10 minuuttia ( meni kauemmin).
6. Paista 175 asteessa 40 - 45 minuuttia tai kunnes pulla on mehevän kypsää. Anna jäähtyä hetki, kaada tarjoiluvadille. 

Tuolla K-ruoka sivuilla sanottiin, että pullaa kohotettaisiin 10 minuuttia. Siinä on kyllä hyvä pointti , ettei pulla pursu uunissa yli reunojen. Minun pulla kohosi pidempään , mutta ei pursunut liikaa uunissa. Minulla nuo kohotusajat ovat mitä ovat. Tässäkin tein samalla muitakin leipomuksia niin en kellottanut mitään aikoja. 
Tomusokerikuorrute tähän olisi omiaan, mutta meidän pulla oli ilman kuorrutetta. Ihanan tahmaista ja mehevää pullaa! 



sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Voileipäkakut vuoden viimeisenä päivänä

 Loppuvuosi oli taas tuttuun tapaan niin kiireinen, että välillä ihan hirvitti. Ei tässä mikään nuori enää ole, joten ehkä pitäisi hieman hidastaa tahtia . Kaksissa myyjäisissä siis kävin. Röölän joulutori on kiva paikka käydä. Paikka on ilmainen ja tunnelma mukava. Siitä en siis luovu tänäkään vuonna. VPK:n talon myyjäiset jätän väliin.  Paikkamaksu siellä on taas noussut ja jotenkin myyjäisten tunnelmakin muuttunut entisistä ajoista. Toivottavasti loppuvuonna muistan tämän enkä ala varailla sieltä paikkaa. Ehkä kirjoitan muistilapun , jonka liimaan jääkaapin oveen :D . 

Myyjäisten lisäksi teen piparkakkutaloja tilaustyönä ja sitä aion kyllä jatkaa niin kauan kuin leipomaan pystyn. 

 Lisäkiireitä on aiheuttanut vapaaehtoistyö, jota teen Slek ry:n ( Suomen löytöeläinten kummit ry) riveissä. Juurikin joulukuu on erittäin kiireinen, koska meillä on Turun ja Salon alueen Musti ja Mirri- myymälöissä joulupuukeräys kodittomille koirille ja kissoille sekä vähävaraisten lemmikeille. Myös Rockwell´s Naantali on siinä mukana. Kaksitoista joulupuuta, joihin itse teemme toivekuvat , käymme lisäämässä kuvia, hakemassa kertyneitä lahjoituksia pois meidän varastoon ja välillä ihmettelemme, että minne saamme kaikki mahtumaan. Tätäkin puuhaa jatkan tänä vuonna. . Kaikki vapaaehtoistyö ja leipomiset on tehty vapaa-ajalla , koska ansiotöissäkin pitää vielä käydä. Sitäkin aion jatkaa,  paitsi jos onni potkaisee ja tulee taloudellinen mahdollisuus lopettaa se homma

Vuoden viimeisenä päivänä oli tilaustyönä kaksi voileipäkakkua 80 v. juhliin. Myös mansikka-kermakakun tein , mutta sen unohdin kuvata . Voileipäkakkuja ei kovin usein tule tehtyä, mutta näitä kakkuja tehdessä päätin, että asia pitää korjata . Sen verran täytteitä maistoin , että pystyin arvioimaan mausteiden ja suolan määrän ja olipahan hyvää !

Lihavoileipäkakku

Kinuskikissan sivuilta löysin mieleiset reseptit. Erittäin paljon auttoi laskuri, jolla pystyi muuttamaan raaka-aineiden määriä henkilömäärän mukaan. Tein tämän kinkku-salamivoileipäkakun  ja toisena lohivoileipäkakun . 


Valtavan hyviä täytteitä ja tuli kehuja myös kakkujen tilaajalta . Oli tyytyväinen kuten myös vieraat olivat olleet . Siispä suosittelen testaamaan näitä Kinuskikissan reseptejä. 

Joulukuun aikana tein myös ystävän tyttären synttärijuhliin kaksi glögijuustokakkua. Olivat kuulemma olleet hyviä, mutta en edes muistanut kuvata niitä. Oli niin kiireistä aikaa meneillään. Sain myös tehdä marraskuussa ristiäiskakun. Siihen oli tilaajalla kakkukuva antaa. 


Poika sai upean nimen. Toiveena oli kínuskimoussee ja päärynämoussee ja ne kakkuun laitoin. Laitan niiden täytteiden ohjeet tänne blogiin myöhemmin. Varsinkin kinuskimoussee oli erittäin maukasta. 

Tässä vielä muutama kuva Slek ry:n joulupuukeräyksestä: 


Symppaattinen näyttelijä Miska Kaukonen oli yksi keräyksemme tukijoista. Hän osallistui keräykseen Turun Kupittaan Mustissa ja Mirrissä ja mukana hänellä oli 7-vuotias Alaska-koira. 


Niin paljon saivat apua kodittomien eläinten yhdistys Bim Mustakorva ry:n koirat ja eläinten suojakoti Toivo ry:n koirat ja kissat. 


Myös vähävaraisten lemmikit saivat ruokaa ja ne menivät jakoon enimmäkseen diakoniatyön kautta. 

Jotkut vähävaraiset ovat suoraan ottaneet meihin yhteyttä ja olemme heille toimittaneet apua. 



 Myös yhdistyksemme hoidossa olevat kissat saivat huikean paljon ruokaa ja muita tarvikkeita.

Olemme äärettömän kiitollisia kaikille keräykseen osallistuneille. Tästä on meille erittäin suuri apu, kuin myös muille lahjojen saajille ( BIM, Toivo ja vähävaraiset).






Minulle tuli jouluviikolla pakollinen stoppi, kun sairastuin koronaan. Siihen loppuivat kiireet . Muutamaan päivään en jaksanut tehdä juurikaan mitään. Sen taas sai huomata, että terveys on tärkeä asia. Se jos reistailee, niin kyllä vaan  loppuu kaikki puuhat. Onneksi jouluksi hieman tokenin sentään vaikkakin makuaisti temppuili. Ihan kokonaan en sitä menettänyt, mutta osittain kyllä. Välillä maistoi ja sitten taas tuli aikoja kun ei maistanut yhtään mitään. 

Tämän kaiken hulinan keskellä ( 16.12. ) syntyi myös kolmas lapsenlapseni ; hurmaava pieni poika ♥ . Voihan rakkaus taas , maailman suloisin pieni ♥. 

Nyt taas uusi vuosi edessä ja toivon monipuolista leipomisvuotta . Monenlaisia ideoita on ja "to do" -lista on pitkä, joten eiköhän sitä tule leivottua vaikka mitä.

Toivottavasti pysymme terveinä, se on tärkeintä. Hyvää vuotta 2023 kaikille!