lauantai 15. lokakuuta 2022

Allin kakku

 Tämä kakku on pitkään ollut " to do-listalla". Juhlattaren kakkublogista olen tämän bongannut, ehkä muualtakin löytyy. Joku ehkä mieltää tämän lähinnä joulun ajan kakuksi, mutta vallan mainiosti tätä napostelee syyspimeillä iltateen kera. Ihanan täyteläistä ja mehevää. 

Allin kakku 

Tällä tavalla en aiemmin olekaan kuorrutetta tehnyt. Siihen laitettiin mm. kananmunan keltuainen. Etukäteen sitä ihmettelin ja pohdin, että minkähänlaista kuorrutteesta oikein tulee. Se oli täyteläistä ja hurjan hyvää! 

Allin kakku 

200 g voita tai margariinia sulatettuna
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja 
1/2 tl soodaa
1/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl vaniljasokeria
2 1/2 rkl kaakaojauhetta
2 dl maitoa
1/2 sitruunan mehu

Kuorrutus:

50 g voita
1 keltuainen
250 - 300 g tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl kuumaa kahvia

1. Sulata voi . Vaahdota kananmunat ja sokeri.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. 
3. Sekoita puuhaarukalla kuivat aineet ja  nesteet ( sulatettu voi, maito , sitruunan mehu) muna- sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi. 
4. Nostele kakkutaikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. 
5. Paista 175 asteessa noin 1 1/2 tuntia tai kunnes kakku on kypsä. Kokeile puutikulla. Anna kakun jäähtyä  hetken ennen kuin kumoat sen. 
6. Valmista kuorrute : Sulata voi. Sekoita siihen kaikki muut kuorrutuksen raaka-aineet. Laita tomusokeri osissa välillä sekoittaen ettei se paakkuunnu . Samalla voi tarkkailla sopivaa tomusokerin määrää. Kuorrute on valmista, kun se on jämäkkää, mutta kuitenkin helposti levitettävää. Jos tomusokeria kuitenkin lipsahtaa liikaa, niin kuorrutetta voi ohentaa lisäämällä kahvia tai sulatettua voita / margariinia. 


Tämä oli kyllä todella hyvää. Taidanpa jouluksi tehdä samanlaisen kakun. Yleensä jouluna ei kovin paljon kakkuja tule syötyä, kun on muutenkin kaikkea mahdollista ja vatsa täynnä koko ajan. Mutta toki kahvin kanssa jotain pitää olla. 

Allin kakku 

Tästä kuorrutemäärästä sai kakun päälle tuollaisen mukavan mehevän kerroksen. Keltuainen jotenkin hieman tasoitti makeutta . Se sopi siis kuorrutteeseen oikein hyvin. Jotenkin täyteläisempi version mokkapalojen kuorrutteesta. 

Sitten vaan seuraavan reseptin tutkailuun " to do-listalta" ! Pikkuhiljaa niitä saa sieltä ruksittua pois. 



tiistai 11. lokakuuta 2022

Karamellisoitu pähkinäkakku

 Minulla on Vihavaisen Tarun kirja " Pullahiiren makeat kakut" . Olen kirjaihmisiä vaikka netistäkin löytää vaikka mitä. Toki sieltäkin reseptejä selaan, mutta myös "vanhanaikaisesti" kirjoista . Aiemminkin olen tainnut mainita, että tykkään leivontakirjojen ja -lehtien  selaamisesta. Täältä kirjasta löysin aivan ihanan kakkureseptin ; siihen tuli suolapähkinöitä ja kinuskia. Jos niistä pitää, niin tämä kakku on juuri sopiva!

karamellisoitu pähkinäkakku

Voin sanoa, että on ihan niin syntisen hyvää kuin kuvakin näyttää! Sisältäkin ihanan tahmaista, koska tuota pähkinäkinuskia tulee sinne väliinkin. 

Karamellisoitu pähkinäkakku

150 g voita tai margariinia

150 g ranskankermaa

2 dl sokeria

3 kananmunaa

200 g jauhoja

25 g kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl soodaa

Täyte:

1 dl suolapähkinöitä

1/2 dl kermaa

1 dl sokeria

2 rkl fariinisokeria

Päälle:

1 dl suolapähkinöitä

1 1/2 dl kermaa

1/2 dl fariinisokeria

1 dl sokeria

1 rkl voita

1. Mittaa pehmeä voi, ranskankerma ja sokeri monitoimikoneeseen. ( Minä laitoin ihan tavalliseen kulhoon ja vatkasin käsivatkaimelle, sähköisellä siis - en toki ihan käsivoimin). Vatkaa vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten. 

2. Mittaa kuivat aineet keskenään kulhoon ja lisää vaahtoon. Laita puolet taikinasta voideltuun 1 1/2 litran kakkuvuokaan. 

3. Mittaa kattilaan täytettä varten kerma , sokeri ja fariinisokeri. Anna kiehua muutaman minuutin ajan. Lisää kattilaan vielä pähkinät ja  nostele sitten tämä seos vuokaan taikinan päälle. Levitä loput taikinasta kinuskipähkinöiden päälle. Paista noin 35 - 40 minuuttia 175 asteessa. Kumoa kakku ritilän päälle jäähtymään. 

4. Valmista päälle tuleva kinuski mittaamalla kerma , sokeri ja fariinisokeri tarttumattomaan kattilaan. Laita kattila levylle kovalle teholla ja anna kiehua kunnes kinuski saavuttaa 110 asteen lämpötilan. Tämän jälkeen ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon voi. 

5. Levitä ohut kerros kinuskia kakun päälle. Levitä sen jälkeen pähkinät kinuskin päälle. Kaada tai lusikoi lopuksi kinuskia pähkinöiden päälle.


Minä kun olen tällainen pähkinöiden ja kinuskin ystävä, niin kyllä vaan maistui tämä kakku. 

Karamellsioitu pähkinäkakku

Aijai sentään, ei ollut mitään kuivaa kakkua . Onhan tätä tehtävä toistekin.




 

maanantai 10. lokakuuta 2022

Kaurainen peltileipä

 Jos leipä alkaa olla vähissä eikä jaksa / viitsi / pysty lähteä kauppaan , niin ainakin meillä on pelastus ollut  kaurainen  peltileipä. Sen tekee nopeasti ja se on kaiken lisäksi todella hyvää! 

Peltileipä

Yhtään en muista mistä tämän reseptin olen itselleni poiminut, mutta googlettamallakin löytyy useampia reseptejä. 

Peltileipä / noin 30 -35 cn kokoiseen vuokaan 

4 dl kaurahiutaleita  ( tai neljän viljan hiutaleita, ruishiutaleita)
1 pussi kuivahiivaa
1 rkl siirappia tai sokeria
5 dl vettä ( lämmintä, noin  42 asteista)
0,5 dl öljyä
1 l suolaa 
noin 6 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja 

Pinnalle : kaurahiutaleita tai muita hiutaleita

1. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, kuivahiiva, siirappi tai sokeri. Lisää lämmin vesi.
Anne levätä noin viisi minuuttia, jotta hiiva heräilee.
2. Lisää öljy, jauhot ja suola. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Kaada taikina paperoidulle uunipellille ta taputtele tasaiseksi jauhotetuin käsin. 
4. Tee taikinan pintaan ruudukko veitsellä tai lastalla. Anna taikinan kohota puoli tuntia liinan alla.
5. Voitele leivän pinta vedellä, ripottele pinnalle kaurahiutaleita ja halutessasi esimerkiksi sormisuolaa.
Paista uunin keskitasolla 222 asteessa  noin 15 - 20 minuuttia kunnes pinta saa kauniin värin. 

Yleensä lisään myös jotain muita jauhoja hieman, esimerkiksi ruis- tai ohrajauhoja. Tai sitten vaikka leseitä. Tähän viimeisimpään versioon lisäsin ruisleseitä. 
Mietin , että voisi joku kerta kokeilla vaikka porkkanaraastetta taikinaan. Porkkanasämpylät kun ovat niin valtavan hyviä , niin voisi kuvitella porkkanan toimivan peltileivässäkin. 
Pitänee testata!