keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Suklaa-tahinikeksit

Jotain tarkoitusta varten olen ostanut kaappiin purkillisen tahinia. Sehän on seesaminsiemenistä tehty  , runsaasti öljyä sisältävä tahna. En muista miksi tahinin alunperin ostin, mutta löytyihän sille googlettamalla monia käyttökohteita.

Otin ensimmäisenä testiin pikkuleivät, jotka sisältävät tahinia. Viimeistä murua myöden - blogista  löytyi mielenkiintoinen resepti. 

Tahinikeksit 

Mielenkiinnolla odotin lopputulosta. Ja kylläpä olivatkin maukkaita. Suklaan lisäksi näissä oli sellainen halvaan vivahtava maku. Nams mums. Laitanpa tähän vielä reseptin , jonka Viimeistä murua myöden bloggaaja on kehittänyt .

TAHINIKEKSIT 

50g huoneenlämpöistä voita
½ dl tahinia
1 dl sokeria
1 luomukananmuna + 1 keltuainen
½ tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100g rouhittua tummaa suklaata

1. Vaahdota margariini / voi, tahini ja sokeri. 

2. Sekoita loput ainekset joukkoon yllä mainitussa järjestyksessä. 

3. Nosta taikina jääkaappiin parista tunnista vuorokauteen. Tai pyörittele valmiiksi palloja , litistä vähän ja nosta pakastimeen. Minä tein näin, koska halusin keksit paistaa samana päivänä vielä. Annoin niiden olla pakastimessa ehkä jotain 1,5 - 2 tuntia . Keksit voi myös paistaa heti, mutta alkuperäisen reseptin mukaan rakenteesta ei tule yhtä hyvää.

4. Paista 175 asteessa 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä . 

Viimeistä murua myöden-blogissa  on myös ohje miten näistä saa tehtyä vegaaniversion. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin lisäksi kuivattuja karpaloita, mutta minä jätin ne laittamatta. Halusin ihan suklaakeksejä ja tiesin , että jos laitan karpaloita niin keksit eivät maistu lapsenlapsille. Suklaa-tahiniversiona maistuivat erittäin hyvin. 


Täytyypi näitä toistekin tehdä. Tahinia jäi vielä reilusti. Tosin olen löytänyt monta muuta mielenkiintoista reseptiä, johon voisi tahinia käyttää. 

Johonkin hummukseen ehkä olin sitä alunperin ajatellut . Hummus jäi silloin tekemättä, mutta kyllä tuo tahini sen verran mukavan makuista on ainakin minun suuhun, että tulee sitä jatkossakin käytettyä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti