lauantai 8. helmikuuta 2014

Banoffee

Ihanan ihana banoffee!  Banaanin ja kinuskin maku sopii hyvin yhteen. Nopeakin tämä on tehdä, lukuunottamatta kondensoidun maidon keittämistä. Keitin tölkkiä 3 tuntia. Tosin helppo tapa se on valmistaa kinuskia, kun ei tarvitse muuta kuin laittaa tölkki hellalle porisemaan.

Banoffee
Yhden palan otettuaan huomasi taas kohta ottaneensa vaivihkaa toisen palan. On siis erittäin hyvää vaikka melko makeaa kinuskikerroksen takia. Kermavaahtoon en sitten laittanutkaan kuin hivenen vanilliinisokeria ettei tullut kakusta liian makea.

Banoffee
8-10 annosta

260 g suklaa Digestive keksejä
70 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
1 prk makeutettua kondensoitua maitoa
2-3 banaania viipaleina
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
(ripaus sokeria)

Pinnalle:
muutama Digestive murustettuna, banaania

1. Aloita keittämällä tiivistemaito. Poista purkista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan.
    Laita vettä niin paljon, että purkki peittyy.
    Keitä miedolla lämmöllä kahdesta kolmeen tuntiin. Lisää keittämisen aikana vettä tarvittaessa.
   Anna purkin jäähtyä hieman ennen avaamista.
2. Ota muutama keksi sivuun koristelua varten.
3. Murusta keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini tai voi, sekoita tasaiseksi.
4. Leikkaa leivinpaperista halkaisijaltaan 24-26 cm ympyrä ja laita se irotpohjavuoan pohjalle.
    Painele keksiseos vuoan pohjalle.
5. Levitä päälle keitetty tiivistemaito ja viipaloidut banaanit.
6. Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja halutessasi ripauksella sokeria.
     Levitä päälle kermavaahto.
7. Irroita Banoffee veitsellä pyöräyttäen vuoasta ja vapauta vuoan reunat. Vedä torttu tarjoiluvadille.
8. Koristele hieman ennen tarjoilua murustetuilla kekseillä ja esimerkiksi banaaniviipaleilla.
Minulla meni täytteeseen kaksi banaania, mutta kai siihen kolmekin voi laittaa jos haluaa banaania paksumman kerroksen.
Banaanin sijaan tätä voisi varmaankin kokeilla koristella marjoilla, esimerkiksi mansikoilla kesäaikaan. Voisi olla ihan kiva makuyhdistelmä.
 

6 kommenttia:

  1. Onpas herkun näköistä, miksihän mää ennoo saanu tehtyä tätä vieläkään, vaikka oon aikonu ainakin vuoden... nyt pitää kyllä alkaa ihan oikeesti suunnitella!

    VastaaPoista
  2. Onpa herkullisen näköistä ja ihanan kuuloista... täytyy kokeilla:).

    VastaaPoista
  3. Oletko törmännyt kaupan hyllyllä jo valmiiksi keitettyyn kondensoituun maitoon? Itse tein siitä Puoloffeen. Helpottaa leipomista huomattavasti ku ei tarvi itse keittää. Pääsee nopeammin syömään. ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen banoffee! Itselläni tämä on ollut jo parisen vuotta "to-do-listalla" mutten ole saanut aikaiseksi tehdä. Jotenkin se kondensoidun maidon keittäminen on tuntunut liian aikaavievältä. Täytynee kokeilla tuolla Marian vinkkaamalla valmiiksi keitetyllä kondensoidulla maidolla, silloinhan ongelma poistuu kätevästi ja leipominen nopeutuu :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä torttua. Banoffee torttu on kyllä herkkua, maistuu aina kaikille ja on helppo tehdäkin.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kommenteista! Ja kiitos vinkistä Maria - en ole sellaista valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa huomannutkaan! Nopeuttaa tämän tekoa huomattavasti, ens kerralla käytän sitä.

    VastaaPoista