maanantai 21. marraskuuta 2016

Suklainen taatelikakku

Piipahdin Raisiossa sijaitsevassa Confetin myymälässä ja sieltä mukaani tarttui mm. tällaisen hieman erilaisen taatelikakun ohje. 
Alkoi kiinnostaa  miten suklaa ja taateli sopivat yhteen, joten kakku testiin!

 
Suklainen taatelikakku

Taatelikakku on yksi minun suosikeista. Tämä kakku oli oikein maukasta, mutta ehkä mieluummin kuitenkin syön taatelikakun taatelikakkuna. Tässä ei se taatelin maku päässyt mielestäni tarpeeksi esiin, kun oli muita makuja mukana. Toki monen muun mielestä tämä saattaa olla parempaa, varsinkin jos taateli ei ole maun puolesta erityisesti mieleen. 

SUKLAINEN TAATELIKAKKU

250 g kivettömiä taateleita
3 dl mehua (esim. omenamehu) tai glögiä
2 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n. 100 g tummaa suklaata rouheena

1. Keitä miedolla lämmöllä taateleita mehussa / glögissä sokerin kera noin 15 minuutin ajan.
2. Soseuta ne sauvasekoittimella.
3. Lisää seokseen voi ja anna sen sulaa sinne kokonaan.  Anna jäähtyä.
4. Lisää sitten kananmunat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. 
5. Kääntele tasaiseksi ja paista noin 30-35 minuuttia 175 asteessa. 

Minä käytin tässä omenamehua, sitä kun riittää. Kellarissa on hyllyt täynnä :) 
Glögiin keitettynä ehkä myös testaan vielä vaikka kyllä sitä perustaatelikakkua pitää ehdottomasti tehdä viimeistään jouluksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti