perjantai 27. lokakuuta 2017

Syntymäpäiväkakku

Entinen työkaveri pyysi noin kymmenen hengen syntymäpäiväkakkua ja kun kysyin aihetta niin sain kuvan Camaron kyltistä. Se on siis auto :) Itse en automerkkejä kovinkaan hyvin tunne, minulle riittää suurinpiirtein se , että auto liikkuu. Merkillä ei niinkään väliä. Myönnetään, että Camaron nimen olin kyllä jopa kuullutkin joskus .

Syntymäpäiväkakku
Tein kakusta pelkistetyn, koska jotenkin oli mielikuva ettei tämäntyyppiseen kakkuun sovi kermapursotukset. Kakussa on täytteenä vadelmamoussee, jonka tein tällä mansikkatäytteen ohjeella. 
Eristeenä kakun pinnan ja vaahtokarkin makuisen massan välissä on tutttuun tapaan marenkivoikreemi .

Ajattelin ensin päällystää koko kakun mustalla ja tehdä vain tuon tekstin ja merkin mustaan pintaan, mutta sitten tuli mieleen, että tilaaja oli  varmaan  tarkoittanut ihan tuollaista kylttiä kakun päälle. Ainakin minulle lähetetyssä kuvassa oli sellainen.  
Kyltillä siis mentiin. Tuo musta massa on Sundqvistin lakritsin makuista sokerimassaa. Ihana löytö! Niin hyvänmakuista ( söin sitä ihan  sinällään) ja sitä on helppo työstää. Ei murene eikä taitu , sillä olisi helppo päällystää vaikka koko kakku.
Heillä näyttää olevan salmikin makuista massaa myös, tahtoo sitä! Pitää vaan malttaa ettei itse syö sitä massaa kokonaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti