lauantai 5. tammikuuta 2019

Dominojuustokakku

Uudenvuoden aaton kunniaksi jälkiruuaksi meillä oli dominojuustokakkua. Sen resepti löytyi Fazerin sivuilta .
Tätä  sanottiin  helppotekoiseksi, se oli osasyy miksi tämän halusin tehdä. Sillon ei ollut aikaa alkaa väkertää mitään monimutkaista vaan mentiin helpoilla resepteillä.

Dominojuustokakku
 Tämä oli maultaan raikasta , maistui vähän kuin jäätelölle. Johtuu varmaan vaniljakastikkeesta.  Liian pienen kakun tein, olisi maistunut seuraavanakin päivänä tämä.
Pitää tehdä pikapuoliin uusi. Nuorin tytär ei saanut tätä ollenkaan, kun tuli vasta vuoden ensimmäisen päivän illalla kotiin. Kakku oli siihen mennessä jo tuhottu.

Dominojuustokakku  ( vuoka noin 20 cm)

pohja :
1 pötkö ( 175 g ) dominokeksejä
noin 35 g sulatettua voita 

täyte:
5 liivatelehteä
2 1/2   vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g tuorejuustoa
1/2 dl sokeria  ( maun mukaan)
3 tl vaniljasokeria
2-3 rkl kiehuvaa vettä 


Murusta keksit kaulimella pienessä pussissa nuijien. Ota murusiat puolet erilleen ja kaada voi niiden sekaan. 
 Leikkaa irtopohjavuoan (Ç÷18-20 cm) pohjalle leivinpaperi. Laita keksimuru-voiseos vuokaan. 
 Vaahdota vaniljakastike, vatkaa joukkoon tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. 
Liota liivatelehtiä kylmässä vedesäs n. 5 min, purista vesi pois ja liuota liivatelehdet kiehautettuun veteen. Sekoita tasaiseksi ja lisää neste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. 
Maista täytettä ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada täyte vuokaan keksinmurupohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään n. 4 tunniksi tai yön yli.
Ripottele loput Domino- keksinmurut pinnalle. Irrota kakku varovasti vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.

Minä ripottelin vähän täytteeseenkin domikokeksin muruja. Hyvälle maistui ja oli yksinkertainen tehdä . Suosittelen!

Dominojuustokakku

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kakku. :) Varmasti herkullista. Paljonko tulee liivatteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hitsi, liivatteet jäi pois reseptistä! Hyvä kun huomasit 😊Lisään sen vielä .

      Poista