keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Tortillavuoka

Tämä on sen verran hyvää ruokaa, että laitan reseptin tännekin. Vanhin tytär tätä ensin teki ja antoi vinkin minullekin. Kaksi kertaa olen tätä jo tehnyt. Helppoa, nopeaa ja hyvää!


Lisää kuvateksti
Tortillavuoka

400 g naudan jauhelihaa tai 250 g Mifu jauhista
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 pkt (380/230 g) mustapapuja
1tlk tomaattimurskaa
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
Ripaus mustapippuria
3/4 tl suolaa
1 tlk ( 2 DL) ruokakermaa
2 dl juustoraastetta
4-6 vehnätortillaa

1. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Ruskista ne rasvassa kuumalla pannulla. Lisää jauheliha tai MIFU jauhis ja ruskista.
2. Huuhtele ja valuta mustapavut. Lisää pavut, tomaattimurska sekä mausteet pannulle. Hauduta kastiketta muutama minuutti.
Lisää ruokakerma ja kuumenna.
3. Leikkaa tortillat 4-6 sektoriin tai suikaleiksi. Kaada voidellun uunivuoan pohjalle ensin hieman kastiketta. Levitä päälle tasainen kerros tortillaviipaleita. Levitä päälle kastiketta ja jatka samoin vielä yksi kerros .
4. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista vuokaa 200 asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.


Jäi pysyvään käyttöön tämä ruoka. Kyllä maistui!
Resepti K-ruoka -sivuilta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti