torstai 25. heinäkuuta 2019

Kookospannacotta ja ananashilloke

Tyttäreltä olen saanut lahjaksi kirjan " Vegaanin keittiössä" . Emme ole vegaaneja, mutta välillä tykkäämme keventää ruokavaliota ja tehdä vegaanista ruokaa.
Reissaamme parhaillaan asuntoautolla Lapissa ja olemme tukikohdaksi vuokranneet Holiday Club Saariselältä mökin . Kuulumme Holiday Clubiin ja pisteitä oli kertynyt sen verran, että piti käyttää pois. Muuten emme olisi mökkiä vuokranneet, mutta olihan se viikon reissun jälkeen mukava päästä saunaan ja pesemään pyykkiä. Varsinkin kun meitä on neljä pienessä asuntoautossa 😊
Täällä mökillä tein erään aterian jälkiruuaksi tätä pannacottaa.


Tämä oli oikein hyvää! Raikasta ja ananashilloke sopi tähän erinomaisen hyvin.
Tässä resepti kahdelle:

Pannacotta:
4 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
2 1/2 rkl perunajauhoa
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 limetin raastettu kuori ja mehu

Ananashilloke:
2 dl tuoretta ananasta pieninä kuutioina
1 limetin raastettu kuori ja mehu
2 rkl sokeria
Tuoretta minttua hienonnettuna

1. Kaada kookosmaito kattilaan. Huuhtele kookosmaitotölkki vedellä ja kaada vesi kattilaan.
2. Sihtaa joukkoon perunajauhot ja lisää vielä sokeri, vaniljasokeri sekä limetin kuori ja mehu.
3. Sekoita puuhaarukalla. Kuumenna seosta kunnes se pulpahtaa. Nosta kattila pois liedeltä ja annostele se laseihin.
4. Nosta lasit jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
5. Yhdistä hilloketta varten kaikki ainekset kattilassa. Keitä noin viisi minuuttia tai kunnes neste on haihtunut.  Lisää valmiin hillokkeen joukkoon vielä minttua.
Lusikoi pannacottan päälle.


 Tätä teemme toistekin!

Lapin reissu on ollut yksi unelmien täyttymys. Tänne olen haikaillut pitkään, koko aikuisikäni ajan. Nyt lopulta sain aviomiehen suostumaan reissuun. Hän kun on ollut sitä mieltä ettei tänne voi tulla, miljoonat hyttyset ja mäkäräiset käy kimppuun 😃
Yllätys oli suuri , kun ei niitä itikoita niin paljon olekaan. Utsjoella oli enemmän kuin muualla  , liekö Tenojoen vaikutusta.


Olen nauttinut näistä maisemista, tuntureista. Avaruuden tunteesta, hiljaisuudesta ja rauhasta. Kiireettömyydestä. Tiesin, että kun tänne tulen , niin kaipuu Lappiin jää elämään. Tänne haluan uudelleen. Kiehtoo kovasti myös Norja ja Jäämeri. Olisiko se seuraavan reissun kohde? Toivottavasti.

Jäämeri.

Tekisi mieli ajaa niin pitkälle kuin tietä riittää, kunnes se loppuu. " Maailman äärille" jylhiin maisemiin.  Jäämeri kutsuu siis 😊 Seuraavalla kerralla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti