keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Harry Potter kakku

 Aina välillä haluan tehdä kakun jollekin perheelle, jolla ei muuten ole mahdollista kakkuja tilata. Olen mukana useammassa facebook-ryhmässä, joissa etsitän vähävaraisille erilaista apua. 

Eräästä ryhmästä löysin perheen, jonka 15 v. tyttärellä oli synttärit tuloillaan. Yhdistys ( Slek ry) lahjoitti heille koiranruokaa ja minä tein tämän kakun.  Tyttö on Harry Potter - fani, joten aihe oli tietystikin se. Tämä olikin ihan ensimmäinen kakkuni siitä aiheesta. 


Olisikin ollut vaikka mitä koristetta mitä olisi voinut kakun päälle tehdä. Täytyy tehdä toistekin tämän aiheen mukainen kakku. Tykkään muutenkin tuollaisista koristeiden näpertelystä. Valitsin tähän kakkuun kirjan, taikasauvan ja Harryn silmälasit. 

Täytteeksi kakkuun tein vadelmamousseen . Koristeet ovat satin ice massan ja sokerimassan sekoitusta. 

Oli kiva projekti. Ja tuli hyvä mieli, kun 15 vuotta täyttävä tyttö sai juhlapäiväänsä kakun. 



2 kommenttia:

  1. Wau mikä kakku! <3
    Ja ihanaa kun meni näin hyvään tarkoitukseen.
    Edesmennyt tuttuni sairastui syöpään ja he joutuivat perumaan poikansa 7vee synttärit, koska jaksaminen ja raha ei riittänyt järjestelyihin. Joku oli "ilmiantanut" heidät ja kaikki tarjoilut + siivouspalvelu tuli jonkun Facebook -ryhmän kautta. Edelleenkin itku pääsee kun mietin tätä juttua! Huikeaa miten upeita ihmisiä on olemassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen todennut, auttavaisia ihmisiä löytyy . Välillä noissa ryhmissä ihmettelen ihmisten hyvyyttä. Herkisti tuo, että tuttusi perhettä on hädän hetkellä autettu. ♥

      Poista