sunnuntai 23. elokuuta 2020

Valmistujaiskakku

 Elokuun alkupuolella juhlimme ihan kotona oman perheen kesken Ronjan valmistujaisia Robert Gordon universitystä ( Aberdeen , Skotlanti). Sää oli onneksi suotuisa niin pystyimme pihalla juomaan skumppaa ja syömään kakkua

Harmi ettemme päässeet Skotlantiin juhlimaan. Valmistujaiset on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ehkä sinnekin vielä pääsemme juhlimaan. Olisihan se hienoa.

Kakku oli tietysti aiheen mukainen. Päälle hattu, jonka Ronja olisi saanut Aberdeenissä päähänsä. Kun ei oikeaa hattua ainakaan nyt vielä saanut, niin oli ainakin kakun päällä hattu :D Tuo käärö on olevinaan todistuskäärö. Kuvien mukaan Robert Gordonin yliopistossa on käytössä tuollaiset .

Kakku on supersuklainen maidoton kakku. Tällä ohjeella tein kakun. Tein siis maidottomana eli voin sijaan käytin maidotonta margariinia ja suklaa oli myös maidotonta.  Puolitin tuon määrän , koska meitä oli niin vähän. Kakku on ihanan suklainen ,jopa överisuklainen. Se maistui seuraavana päivänä jopa paremmalta . Päällä on vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Koristeet ovat kaulintamassan ja sokerimassan sekoitusta. 


Kakkua ja skumppaa, siinä meidän juhlat . Ronja ja siskot lähtivät vielä illalla Naantalin rantaan juhlimaan Ronjan valmistujaisia. Me "vanhukset" emme jaksaneet ja olihan se mukavaa, kun saivat juhlia nuorten kesken ilman vanhempia. 


2 kommenttia:

  1. Wau, huikea saavutus. Onnittelut valmistuneelle! <3 Toivotaan että pääsette koko porukka vielä juhlistamaan tätä myös sinne Skotlantiin. Aika ainutlaatuisia hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ovathan ne ainutlaatuisia ja olisi kyllä kiva päästä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

      Poista