maanantai 10. lokakuuta 2022

Kaurainen peltileipä

 Jos leipä alkaa olla vähissä eikä jaksa / viitsi / pysty lähteä kauppaan , niin ainakin meillä on pelastus ollut  kaurainen  peltileipä. Sen tekee nopeasti ja se on kaiken lisäksi todella hyvää! 

Peltileipä

Yhtään en muista mistä tämän reseptin olen itselleni poiminut, mutta googlettamallakin löytyy useampia reseptejä. 

Peltileipä / noin 30 -35 cn kokoiseen vuokaan 

4 dl kaurahiutaleita  ( tai neljän viljan hiutaleita, ruishiutaleita)
1 pussi kuivahiivaa
1 rkl siirappia tai sokeria
5 dl vettä ( lämmintä, noin  42 asteista)
0,5 dl öljyä
1 l suolaa 
noin 6 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja 

Pinnalle : kaurahiutaleita tai muita hiutaleita

1. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, kuivahiiva, siirappi tai sokeri. Lisää lämmin vesi.
Anne levätä noin viisi minuuttia, jotta hiiva heräilee.
2. Lisää öljy, jauhot ja suola. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Kaada taikina paperoidulle uunipellille ta taputtele tasaiseksi jauhotetuin käsin. 
4. Tee taikinan pintaan ruudukko veitsellä tai lastalla. Anna taikinan kohota puoli tuntia liinan alla.
5. Voitele leivän pinta vedellä, ripottele pinnalle kaurahiutaleita ja halutessasi esimerkiksi sormisuolaa.
Paista uunin keskitasolla 222 asteessa  noin 15 - 20 minuuttia kunnes pinta saa kauniin värin. 

Yleensä lisään myös jotain muita jauhoja hieman, esimerkiksi ruis- tai ohrajauhoja. Tai sitten vaikka leseitä. Tähän viimeisimpään versioon lisäsin ruisleseitä. 
Mietin , että voisi joku kerta kokeilla vaikka porkkanaraastetta taikinaan. Porkkanasämpylät kun ovat niin valtavan hyviä , niin voisi kuvitella porkkanan toimivan peltileivässäkin. 
Pitänee testata! 









6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kivalta ohjeelta mutta onko hyvää vielä seuraavana päivänä tai pakastettuna? Olen kolunnut kivaa blogiasi läpi ja huomaan että olen ollut samanlaisissa töissä rahtialalla☺️T. Ride

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me söimme tätä monta päivää ja hyvää oli! Laitettiin muovipussiin, niin ei kuivunut. Voisi kuvitella, että pakastuksenkin kestää. Okei, olitkohan ihan samassa firmassa kuin minä? = DSV.

      Poista
  2. Kiitos reseptistä! Porkkanaraaste sopii varmasti hyvin tähän reseptiisi. Taikinaan voisi laittaa myös siemeniä. Kauniita lokakuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, siemenetkin sopisivat hyvin ! Pitää ensi kerralla testailla.

      Poista
  3. En ole ollut DSV:llä mutta aikoinaan tein tullauksia DFDS:lle enne kuin heillä oli tsto Turussa, olen ollut myös Scanspedilla, K+N:llä, DHL:ssä…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laaja kokemus siis löytyy kuljetus- ja huolinta-alalta 👍

      Poista