sunnuntai 20. marraskuuta 2022

After eight - mutakakku

Osallistuin instagramissa ( tita_ntupa)  Dansukker Suomen kuukauden haasteeseen koskien lohtuherkkuja . Kysymys kuului millaiset lohtuherkut sulostuttavat pimeää marraskuuta.

Lohtuherkkuna voi olla oikeastaan mikä vaan. Pulla , leivos, kakkupala. Pulla esimerkiksi vie lapsuuden muistoihin. Meillä äiti leipoi joka perjantai pullaa . Pitkoja, pikkupullia , korvapuusteja. Pelkkä pullan tuoksu tuo lapsuuden mieleen. Muistan sen, että velipoika otti pitkosta siivuja ja laittoi voita päälle. 

 Toisaalta taas mielestäni suklaa sopii lohtuherkuksi mihin vain tilanteeseen ja varsinkin mutakakkua on lohtuherkkua parhaimmillaan . Ihanan tahmaista ja suklaista ja sen kanssa sopii mainiosti vaikka pala jäätelöä. Eiköhän siinä ole lohtua jo vaikka kuinka! 


After eight mutakakku


Olen aiemminkin julkaissut blogissani tämän mutakakun reseptin ( KLIK). Laitetaanpa vielä tähän alle kertaalleen :

AFTER EIGHT - MUTAKAKKU 

150 g voita
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
150 g taloussuklaata

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne siivilän läpi taikinaan.
3. Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa tai mikrossa.
4. Leikkaa kakkuvuokaan ( 23 - 24 cm) pohjaa reilusti suurempi pala leivinpaperista. Kaada taikina vuokaan paperin päälle.
5. Paista 200 asteessa 12 - 15 minuuttia. Kypsä mutakakku on pinnalta ja reunoilta kypsä, mutta sisältä kostea ja suklainen.
6. Laita after eight suklaapalat heti uunista otetun kakun päälle , jotta suklaa hieman sulaa.
7. Koristele jäähtynyt kakku esimerkiksi tomusokerilla, marjoilla tms.

Mutakakkujakin on monenlaisia ja kaikki ne ovat hyviä. Tämä versio on ihanan suklainen, koska taikinassa on suklaata ja päälle tulee vielä after eight- paloja. Kyllä äkkiä murheet unohtuvat ainakin hetkeksi, kun tätä lusikoi suuhun. 


1 kommentti: