maanantai 22. heinäkuuta 2024

Muunneltu pikapulla

 Ollaan kesälomareissulla asuntoautolla. Kirjoitan tätä postausta kännykällä, joten ulkoasu saattaa näyttää erilaiselta kuin yleensä. Tällä hetkellä olemme Rovaniemellä.

Reissun päällä pitää joskus leipoessa soveltaa - varsinkin jos kaikkea ei kaapista löydy. Olimme Berlevågissa Norjassa , kun leivoin tämän mukaellun pikapullan. 


Berlevågissa oli kyllä kauppa, mutta ei viitsitty enää lähteä toiselle puolen kylää kauppaan. Ei muuta kuin kaappeja penkomaan ja leipomaan sen mukaan mitä kaapeista löytyy. Pikapullaa olen aiemminkin tehnyt ja se onkin tosi nopea ja helppo.  


Kauramaitoa eikä muutakaan maitoa ollut eikä ollut margariiniakaan. Myös raesokeri oli jäänyt matkasta. Maidon korvasin karpalon makuisella wichyllä + vedellä, margariinin ruokaöljyllä ja raesokeria tilalle laitoin hilloa. Sattui olemaan lettuhilloa mukana. Ja koska se ei ollut paistonkestävää, niin se valui uunissa kivasti pullan sisään. 

Laitanpa tähän vielä muunnellun reseptin . 

4 dl   vehnäjauhoja 

1 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl kardemummaa 

1 tl vaniljasokeria 

1/2 tl suolaa

1 dl ruokaöljyä 

1 dl karpalowichyä 

1 dl vettä

1 kananmuna 

Pinnalle hilloa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää ruokaöljyä, vesi , wichy , kananmuna. Sekoita, mutta älä vaivaa. 

2. Kaada taikina halkaisijaltaan noin 20 cm vuokaan. Käytit tässä 23 cm foliovuokaa. Lusikoi pinnalla hilloa. Paista 200 asteessa  noin 30 minuuttia tai kunnes pulla on kypsää. 

Tämä oli oikein hyvää! Makuwichy antoi kivasti makua ja tulikin mieleen, että joku sitruunan makuinen kivennäisvesi voisi sopia vallan mainiosti. 

Berlevåg ja muutkin kohteet Varangin niemimaalla ovat olleet huikaisevan kauniita. Berlevågissa sattui vaan juuri meidän käynnin aikana olemaan merisumua ja  viileähkö sää. Lähtöpäivänä alkoi kirkastua ja näimmekin jotain muuta kuin sumua Tanahornin patikointireitillä. 





 Berlevågin satama :


maanantai 1. heinäkuuta 2024

Pekaanipähkinäpiirakka

 Pitkästä aikaa saan tännekin aikaan lisätä jotain. Leiponut olen perusjuttuja jonkun verran . Yhden uuden reseptinkin testasin ( raparperi-valkosuklaablondiet) , mutta otin kuvia vain kameralla ja jostain syystä en saanut ladattua niitä koneelle ollenkaan. Lieneekö johdossa vikaa  vai missä .  No joka tapauksessa kuvat jäivät siirtämättä eikä niitä muualla ollutkaan kuin kamerassa.

Nyt tein pekaanipähkinäpiirakkaa.  Jääkaapissa oli tuorejuustoa, joten kaupasta vaan pähkinöitä ja tuumasta toimeen. Käytin Valion reseptiä

Kuvat ovat kännykkälaatua , en edes ottanut kameralla kuvia. 

Pekaanipähkinäpiirakka 

Kyllähän tämä oikein maukasta oli . Tässä vielä resepti. 

PEKAANIPÄHKINÄPIIRAKKA 

75 g voita

2 rkl sokeria

1/4 tl suolaa

1 kananmuna

2 rkl maitoa

2 dl vehnäjauhoja

Täyte: 

3 kananmunaa

1 1/2 dl fariinisokeria

200 g tuorejuustoa

1/4 tl suolaa

2 tl vanilliinisokeria

70 g pekaanipähkinöitä rouhittuna

Pinnalle :

50 g pekaanipähkinöitä 


1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 

2. Valmista ensin pohja. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. 

3. Vatkaa joukkoon suola, muna ja maito. Sekoita joukkoon jauhot. Levitä taikina jauhotetuin käsin 25 cm halkaisijaltaan piirakkavuokaan. 

4. Valmista täyte. Vatkaa kananmunat ja sokeri. Sekoita joukkoon tuorejuusto, suola ja vaniljasokeri. 

5. Rouhi täytteen pähkinät. Ripottele ne ensin piirakkapohjalle ja kaada täyte päälle. 

6. Aseta vielä pinnalle pähkinät.

7. Paista alimmalla ritilätasolla ensin 15 minuuttia. Peitä pinta leivinpaperilla ja jatka kypsentämistä 20 - 25 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. 

Pekaanipähkinäpiirakka 

Tämän kanssa olisi varmasti erittäin hyvin sopinut jäätelö tarjottavaksi tai vaniljakastike, mutta maistui hyvältä ilmankin. 

Juhannuksen kahvipöytään tein maisemakahvilan raparperipiirakkaa valkosuklaalla höystettyna. Muruseokseen laitoin vähän valkosuklaarouhetta. Kylläpä sopi valkosuklaa siihen hyvin!

Maisemakahvilan raparperipiirakka 


Tein myös paistettua juustokakkua mansikoilla höystettynä. Maukasta!

Paistettu juustokakku