lauantai 30. toukokuuta 2020

Pikapulla ja pientä retkeilyä

Pikapulla ja retket / matkat liittyvät meillä vahvasti yhteen. Mikä ettei. Pikapulla tosiaan on pikapulla. Lähdimme lauantaina aamulla liikkeelle ja vähän sitä ennen paistoin retkievääksi pikapullaa.

Pikapulla

Pikapulla 
Tämä on todella hyvää. Nyt tein hieman eri tavalla kuin viimeksi , kun kiersimme saariston rengastien.
Tällä kerralla tein pullan Yhteishyvän reseptillä . Tämä on juuri sopiva 20 x 20 cm kokoiseen vuokaan.
Toisena kahvin kanssa nautittavana eväänä meillä oli taatelilla makeutettuja kaurakeksejä  ( Leena-muorin blogista bongattu).

Taateli-kaurakeksit
Olemme tehneet näitä keksejä jo monta kertaa. Ovat niin hyviä ! Eikä näihin tule yhtään sokeria. Voi siis hyvällä omatunnolla popsia vähän useammankin.
Olen vähän muokannut tätä reseptiä parilla viime kerralla. Lisäsin ripauksen leivinjauhetta ja hieman myös vehnäjauhoja. Ihan vaan vähän, en ole edes mitannut. Mielestäni pikkuleipiin tuli kivasti hieman kuohkeutta.
Näihin laitoin sekä maapähkinää että saksanpähkinää.

Kävimme retkellä ihan vain Hämeenlinnassa. Siellä on maaseudulla meidän isovanhempien pikku talo, jossa aika ajoin käymme. Muistoja täynnä se paikka.
Janakkalan kirkolla kävimme myös ja siellä katsastimme Laurin lähteen.

Laurin lähde
Tämän  lähellä on myös Hakoisten linnavuori, jossa olen joskus aikoja sitten käynyt. Päätimme aviomiehen ja tyttärien kanssa käydä siellä kesällä. Muistaisin, että sieltä on hienot maisemat. Näkyy hienosti Kernaalan järvellekin. Ja se on lapsuuteni järvi, sen rannalla oli syntymäkotini. 
Hämeenlinna on minulle tärkeä paikka. Siihen liittyy niin monia muistoja lapsuudesta .

Isovanhempieni talolla vietimme jonkun aikaa. Grillasimme eväitä ja nautimme hiljaisuudesta. Siellä on niin hiljaista ja rauhallista. 


Ja lopuksi joimme kahvit pikapullan ja taateli-kaurakeksien kera. 

Laitanpa vielä tähän pikapullan reseptin :

Pikapulla :

4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
100 g voita 
2 dl maitoa / kauramaitoa
1 kananmuna
pinnalle raesokeria / mantelilastuja

1. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää sulatettu voi, muna  ja maito. Sekoita, mutta älä vaivaa. 
2. Kaada taikina halkaisijaltaan  noin 20 cm kokoiseen voideltuun  vuokaan. Ripottele pinnalle raesokeria / mantelilastuja. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pulla on kypsää.




2 kommenttia:

  1. Hei, nyt voisinkin kysyä että mistä löytäisin hyvän pannukakku ohjeen? Onko sulla blogissa. En ihan äksiteltään löytänyt.
    Ihanaa kesän alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, eipä taida minulla blogissa sellaista olla. Pitääkin miettiä mistä löytyisi sellainen oikein hyvä! Ja kiitos samoin :)

      Poista