tiistai 17. marraskuuta 2020

Kinuskitaatelikakku

Taatelikakku on minun herkkua ja kyllä meillä muutkin siitä pitävät. Joka vuosi tähän aikaan sitä leivotaan ensimmäisen kerran. Leivotaan - lehden jouluisesta Ekstra-numerosta  löytyi ihan vastustamaton resepti. Taatelikakkua kinuskisella kuorrutteella. Ihan vastustamaton resepti , jota ei vaan voinut jättää testaamatta. Resepti on Liisa Westerbergin luoma.( Leivontablogi Makeaa )




Siis täytyy sanoa, että olivat kyllä vastustamattoman hyviä! Ehkä liiankin hyviä, näitähän söi siltä istumalta heti kaksi. Pehmeä ja mehevä taatelikakku ja päällä suussa sulavaa suolakinuskikuorrutetta - täydellistä! 

Näitä teen jouluksi ja voisin tehdä vaikka pikkujoulun aikaan ja vaikka itsenäisyyspäiväksi. Tai vaikka ihan muuten vaan heti tulevana viikonloppuna. Ainoa vaan, että syötyähän näitä tulee joka päivä niin kauan kuin vaan riittää. Säästöön ei ainakaan meillä jää tällaiset herkut. Tämä  on sellainen resepti, että jäi ihan vakiokäyttöön. Muulloinkin kuin jouluna. 

Kinuskitaatelikakku 

pohja:

250 g kuivattuja taateleita

2 dl vettä

200 g voita

2 munaa 

1 1/2 dl sokeria

1 dl maustamatonta jogurttia

1 tl vaniljasokeria

2 tl soodaa

3 1/2 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:

100 g voita

2 dl fariinisokeria

1 dl kuohukermaa

4 dl tomusokeria

1/2 tl suolaa

1. Mittaa taatelit ja vesi kattilaan. Keitä kunnes taatelit pehmenevät (5-10 minuuttia). Ota kattila ja lisää joukkoon voi. Sekoittele välillä kunnes voi on sulanut. 

2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jogurtti ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja sooda. Kääntele kevyesti sekaisin. Lisää lopuksi taateliseos. 

3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (noin 35 x 35 cm) ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähdytä.

4. Valmista seuraavaksi kuorrute. Mittaa voi, fariinisokeri ja kerma kattilaan. Kuumenna kunnes sokeri sulaa. Ota kattila liedeltä ja vatkaa joukkoon tomusokeri. Mausta suolalla. 

5. Kaada kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 30 minuuttia ennen leikkaamista.

Minä en malttanut 30 minuuttia odottaa , mutta nätimmän leikkuupinnan varmaan saa jos malttaa. Päälle tein vain silikonimuotilla sokerimassakoristeita , kun testailin eri muotteja. Leivotaan-lehdessä oli leivosten  päällä valkosuklaakoristeet ja ne varmasti ovat tähän kuin piste iin päälle. 

Kyllä oli suussa sulavan herkullista ! 



Lootuksenkukka-muotti on yksi lempparimuotti .  Sillä saa kivannäköisiä kukkia koristeeksi suit sait sukkelaan. 








6 kommenttia:

  1. Kävin jo aiemmin kirjoittamassa, mutta teksti hävisi taivaan tuuliin. Nyt uusi yritys. :)
    Nämä on takuulla herkullisia. Sokeriakin riittävästi. :D Itse inhosin lapsena kaikkia taatelileivonnaisia, mutta nykyään olen lievästi sanottuna hieman höyrähtänyt taateliin. :D Näitä voisin kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Meistäkin nämä olivat herkullisia, eikä yhtään liian makeitakaan, vaikka niin luulin. Valmistusohjetta muutin tekotavaltaan ja makeutta vähän vähensin päälisesta. Tämä kakku/piirakka on hyvin paljon samanlaista mitä tämä vuosia sitten tekemäni
    https://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2016/12/taatelipiirakka-kentakilaisen-kuorrutuksella

    VastaaPoista
  3. Heippa, kävin taas kerran kaivamassa tämän reseptin esiin kun alkaa olla se aika vuodesta :) Terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Meinaan tätä itsekin leipoa viimeistään jouluksi.

      Poista
  4. Täällä taas ohjetta hakemassa. Hyvää Joulua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Elina! Hyvää joulua myös teille koko perheelle! ❤

      Poista