maanantai 18. tammikuuta 2021

Pellavainen paahtoleipä

Joka kerta kun Leivotaan-lehti tulee postilaatikkoon, niin istahdan mukavasti sohvalle ja varaan lehden selaamisen ihan oman ajan. Yllättävää miten joka numerossa on kerta toisensa jälkeen  kiinnostavia ja  " to do-listalle" päätyviä reseptejä. 1 / 2021 numerosta testiin lähti ensimmäisenä pellavainen paahtoleipä. Se näytti kuvassa niin maukkaalta ja kun leivällekin oli tarvetta niin tuumasta toimeen. 



Voi miten onkin hyvää leipää! Pellavansiemenet antoivat mukavasti purutuntumaa ja muutenkin ne sopivat tähän täydellisesti. Eikä leipien tekeminenkään mikään vaikea tai monimutkainen prosessi ollut. 

Pellavainen paahtoleipä / 2 kpl

50 g hiivaa
1 dl kädenlämpöistä vettä
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 rkl suolaa  ( ohjeessa hienoa merisuolaa, käytin ihan tavallista suolaa)
2 dl kokonaisia pellavansiemeniä
1/2 rkl hunajaa
4 1/2 dl maustamatonta jogurttia  ( käytin piimää)
noin 11 dl vehnäjauhoja
koristeluun leseitä

1. Liuota murennettu hiiva kädenlämpöiseen veteen yleiskoneen kulhossa. Lisää öljy, suola, pellavansiemenet, hunaja ja jogurtti / piimä. 
2. Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia yleiskoneessa ( käsin 15 min) kunnes taikina on tasaista ja kimmoisaa. 
3. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinan alla noin tunnin ajan. Voitele kaksi suorakaiteen muotoista vuokaa. Vetoisuus 1 1/2 litraa. 
4. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle, Jaa kahtia. Muotoile pötkylöiksi ja laita ne vuokiin. Voitele limppujen pinnat vedellä. Ripottele pinnalle vehnäleseitä. (Käytin ruisleseitä, koska niitä sattui olemaan kaapissa).
5. Anna leipien kohta liinan alla noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 225 asteeseen. 
6. Paista leipiä uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Kumoa leivät vuoistaan ja jäähdytä ritilällä  liinan alla. 

Kuten mainitsin niin käytin jogurtin sijaan piimää, koska sitä oli jääkaapissa ja se piti käyttää pois. Vehnäjauhojen lisäksi laitoin taikinaan hieman myös grahamjauhoja. Ehkä noin kaksi desilitraa. Jauhoja en laittanut ihan noin paljon ( 11 dl) vaan lisäilin jauhoja pikkuhiljaa ja katsoin milloin koostumus vaikutti sopivalta. Toki voihan olla, että 11 dl voisi ihan hyvin laittaa . Olen vaan tottunut tekemään  löysähkön leipätaikina, mutta tämä ei mielestäni edes ollut kovin löysä. Edes minulla vaikka en laittanut 11 desilitraa jauhoja. 




Saa varmaan kohta tehdä uuden satsin. Sen verran hyvää leipää tämä on! Huomenna testaan aamukahvin kera miltä maistuu paahdettuna. 
Pari palaa oli heti tuoreeltaan pakko syödä, koska tuore leipä vaan on parasta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti