maanantai 4. toukokuuta 2020

Matka Skotlantiin


Nyt onkin hyvä ajankohta muistella onnistuneita ulkomaan reissuja. Voi matkailla kuvien , sanojen ja muistojen kera. 
Lokakuussa 2019 kävimme vajaan viikon reissulla Aberdeenissa, Skotlannissa. Keskimmäinen tyttäremme Ronja opiskeli siellä. Saimme yöpyä hänen luona , joten maksettavaksi tuli vain lennot. Lensimme KLM yhtiöllä ensin Amsterdamiin, jossa oli vaihto. Turhan lyhyt aika vaihtoon, kenttä on iso ja saimme suurinpiirtein juosta seuraavalle portille. Tosin hyvin ehdimme, mutta mukavampia ovat lennot, joissa koneen vaihdon kanssa on hyvin aikaa.  

Kone Amsterdamista Aberdeeniin oli pienempi kuin kone, jolla tulimme Hollantiin. Lento Amsterdam – Aberdeen kesti 1,5 tuntia.



Sen voin sanoa, että Skotlantiin ihastuin. Olen haaveillut Skotlannin matkasta vuosia. Nyt sinne oli hyvä ”syy” mennä. Eikä Skotlanti pettänyt odotuksia. Ihmiset olivat ystävällisiä, ruoka hyvää eikä hintatasokaan ollut niin kova kuin etukäteen luulin. Maailmanlaajuisesti verrattuna hintataso on ehkä korkea, mutta Suomen hintatasoon nähden ei niinkään. Kalliimpaa on täällä koti-Suomessa.  Ja ne Skotlannin maisemat ja rakennukset!

Perille päästyämme asetuimme Ronjan luo ja joimme brittiläiseen tapaan heti teetä. Ronja oli leiponut vegaanista porkkanakakkua , nam.


Vegaaninen porkkanakakku

Saapumispäivänä tutustuimme Aberdeeniin. Kävelimme paikasta toiseen ja paljon kävelimmekin!  Tulipahan todettua, että kunnon jalkineet ovat matkoilla ihan ehdoton juttu.  
Aberdeenissä kävimme mm. Brig o Balgownienlla, Skotlannin vanhimmalla sillalla. Jostain luin, että se olisi vanhin , mutta en enää löydä sitä tekstiä. Paikka oli kaunis. Sinne oli tuotu kukkia ja muita muistoesineitä. Paikka oli mitä ilmeisemmin sellainen , jossa muistettiin edesmenneitä rakkaita. 


Brig o Balgownie



Brig o Balgownie

Ensimmäisenä päivänä kävimme syömässä Slains Castle pubissa, joka on entinen kirkko. Upea ja erikoinen paikka ! Ruoka oli hyvää pubiruokaa fish and chips tyyliin. Tiskin takana oleva nuorimies näytti minun silmiin Harry Potterilta :) Ja hän oli erittäin kohtelias. 

Slains Castle pub




Äkkiseltään tätä ei pubiksi uskoisi.



















Seuraavana päivänä kävimme  Edinburghissa. Edinburghiin menimme junalla. Junamatka oli miellyttävä ja se kirvoittikin meidät miettimään josko joskus tekisi junareissun Isossa Britanniassa tai vaikka muualla Euroopassa. Skotlantiin kuitenkin jäi kaipuu, joten sinne ainakin pitää mennä uudelleen. Junalla reissaamaan tai jollain muulla tavalla. Jos nyt tästä viruskurimuksesta joskus päästään eroon. 

Edinburghissa oli vilinää ja vilskettä. Kävelimme pitkin poikin, Edinburghin linna toki piti ulkoa päin katsastaa.

Edinburgin linna
Kävelimme vanhassa kaupungissa ja syömässä Friddler´s arm pubissa.Minä söin Edinburgerin broilerpihvillä ja muut "Bangers and mash" -annoksen, joka sisälsi maukasta makkaraa. Ja täytyy myöntää , että paikallisen Innis & Gunn-panimon lager olut maistui hyvälle vaikka en yleensä olutta juokaan.



 









Kävelimme myös Calton Hill näköalapaikalle. Upeat näköalat! Lähistöllä olisi ollut Arthur´s seat , mutta aika ei antanut myöden mennä sinne. Kävelimme takaisin kaupungille . Tytöt halusivat mennä ostoksille, me miehen kanssa emme. Kävelimme hiukan paikkoja katsellen ja sen jälkeen menimme istumaan pubiin. Kuinkas muuten , Skotlannissa kun olimme!  Tässä pubissa oli ihmisten lisäksi muutama koira. Ihana paikka! Ja taas sai todeta miten hienoa se pubikulttuuri on. Tässä pubissa oli eräs vanhempi rouva yksin syömässä  ja joi palan painikkeeksi olutta. Ja se tuntui olevan ihan luonnollista, että myös vanhemmat naiset voivat olla pubissa yksin. 

Calton Hill
Edinburghissa kävimme myös katsomassa Greyfriars Bobby - koiralle pystytetyn muistomerkin. Tarinan mukaan kyseinen koira ei poistunut 14 vuoteen isäntänsä haudan läheisyydestä. On olemassa uskomus, että kun koirapatsaan nenää koskettaa, niin se tuo onnea. 




Koirapatsaan luona parveili turisteja. Ja kaikki halusivat koskettaa patsaan nenää.

Niin mekin. Ei voinut poistua paikalta koskematta sitä, kun kerran siellä saakka olimme.  :) 









Greyfriars Kirkyard - hautausmaalla kävimme kävelemässä. Sieltä J.K. Rowling on poiminut nimiä Harry Potter- kirjoihinsa. Muutaman bongasimmekin. Eräs vanhempi rouva kysyi meiltä " are you Potter-hunting" . Todennäköisesti siellä käy paljon turisteja etsimässä "nimekkäitä" hautoja. 






Mainittakoon erikoisuutena Edinburghin reissulta uppopaistetut Mars-patukat.  Minä en niitä maistanut, koska sisältävät laktoosia, mutta aviomiehen ja tyttärien mukaan olivat hyviä.  Ronja niitä olikin jo aiemmin maistanut. 












Ostivat vain yhden kolmeen pekkaan. Aikamoinen kaloripommi ! :)





Tässä vielä pari kuvaa Edinburghista ja junan ikkunasta.
 
Edinburgh





Junan ikkunasta avautuvat maisemat olivat kyllä upeita. Sääkin sattui olemaan kaunis ja aurinkoinen.
Junamatka kesti noin 2,5 tuntia. 





Tästä säkkipillin soittajasta oli ihan pakko ottaa kuva.
Tämä kun on niin skottilaista kuin vaan voi olla!
Annoimme toki muutaman lantinkin hänelle upeasta esityksestä.




Seuraavana päivänä lähdimme Aberdeenistä ajamaan kohti pohjoisessa sijaitsevaa Invernessiä. Vuokrasimme auton lentokentältä. Vuokraamon palvelu oli erinomaista!  Luulimme , että Invernessiin  menee isohko tie, koska ovat kuitenkin kaksi isompaa kaupunkia.  Mutta eipä mennytkään! Tie oli kapeahko ja liikennettä oli kuitenkin melko paljon. Vasemman puoleinen liikenne asetti omat haasteet.
Matkalla Invernessiin pysähdyimme Huntlyn pieneen kylään kauppaan ja teelle The Grouse Inn pubiin .  Kylä oli pieni, joten kun astuimme pubiin sisään niin kaikkien päät kääntyivät . Varsinkaan kun ei ollut mikään varsinainen turistiaika.
Tee ja voileipä maistuivat hyvältä.

The Grouse inn pub


 Inverness oli maagisen kaunis. Satumaisen upea. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä. Jännittävää oli, että sää oli ihan aurinkoinen ennen Invernessiä, mutta kun aloimme lähestyä sitä, niin sumu hiipi pikkuhiljaa pelloilta ja yhtäkkiä sukelsimme usvan sekaan.

Tämä lisäsi maagista tunnelmaa.


Lähestymme Invernessiä
Emme  nähneet pohjoisessa suunnalla olevia vuoria ollenkaan, koska ne olivat aivan sumun peitossa.  Invernessin linnan näköalapaikka oli avoinna ja kiipesimmekin sinne. Näkymät olivat lumoavat vaikka vuoria ei näkynytkään. Olimme kuin sadussa . Tulivat mystiset menneisyyden tarinat mieleen siellä linnan tornissa seistessä. Tarujen Skotlanti oli siinä silmiemme edessä ! 


Inverness
Muutama kuva maagisesta Invernessistä :






Vietimme Invernessissä muutaman tunnin – aivan liian vähän aikaa! Mutta koska matka Aberdeeniin oli 167 km , niin piti lähteä takaisin. Pohdimme jo sitäkin, että vuokraisimme hotellihuoneen, mutta päädyimme kuitenkin lähtemään takaisin. Paluumatka olikin tuloa jännittävämpi! Oli pimeää eikä mistään katulampuista tietoakaan. Matka kesti , mutta pääsimme perille.



Seuraavana päivänä satoi, mutta lähdimme kohti Slains Castlen raunioita. Löysimme perille vaikka alkoi jo metityttää, että johtaako se pieni tie mihinkään. Lopulta löysimme pienen parkkipaikan , josta lähti polku nummille kohti linnanraunioita. Vettä tihkutti ja sää oli tuulinen. Sopi kyllä tunnelmaan hyvin. Skotlannin maagiset nummet ja linnanrauniot.

Rauniot olivat vaikuttavat. Tuulinen sää oli juuri sopiva tälle paikalle. Atlantin aallot kuohuivat rantakivikossa, tuuli humisi korvissa. Mitään muita ääniä ei kuulunut. Joskus jonkun lokin kirkaisu silloin tällöin. Se tunnelma ja se paikka oli niin upea, että sitä oli ihan sanaton. 

Viivyimme paikalla pitkään. Paikka on tosiaan upea, mutta vaarallinen. Siellä ei ole mitään aitoja tai esteitä, jos menee liian lähelle reunaa ja liukastuu, niin se on menoa se. 
Slains´s castle


 

Meikämammakin siellä poseeraa linnanraunioissa. 


Täältä ajoimme vielä Peterheadiin , mutta koska vettä tuli edelleen niin emme käyneet muuta kuin kaupassa ja sitten ajoimme takaisin Aberdeeniin.  Siellä menimme vielä syömään lähipubiin ja koska matka alkoi Slains Castle pubista, niin sinne se myös päättyi. Kävimme istumassa siellä hetken aikaa. Ja harmittelimme lyhyen loman loppumista. 


Slains Castle pub 
  
Paluulennolla olikin sitten pitkä aika odotella Amsterdamin kentällä, mutta aika kului yllättävän nopeasti. Kävimme syömässä, kävimme parissa kaupassa ja sen jälkeen etsimme rauhallisen paikan, jossa istua. Minä ja mies luimme kirjaa, Roosa torkkui . He olivat edellisenä iltana olleet Ronjan kanssa  jossakin clubilla aamuyöhön saakka :).
Nuoret ne jaksavat. 
Jotenkin tiesin, että Skotlanti tulee tekemään vaikutuksen. Sinne jäi kaipuu. Varsinkin Inverness ja se koko pohjois-Skotlanti jätti sen verran suuren jäljen, että sinne on pakko joskus päästä uudelleen.

lauantai 2. toukokuuta 2020

Kääretorttu minttukreemillä

Jokin aika sitten testasin mintunmakuista kääretorttua. Ihan niin kuin unelmatorttu , jossa on mintun makua. Sanoisin, ettei huono ollenkaan! 


Pohjana siis normaali unelmatortun pohja .  Täytekin on unelmatorttuun tuleva täyte, mutta lisäsin siihen hieman minttusiirappia. Ja sen minttusiirapin keitin samalla tavalla kuin mojito juustokakkuun  keitetään. Tosin siirappia en kovin paljon laittanut. Sen verran, että sai ihanan mintun maun täytteeseen. 
Laitan tähän vielä minttusiirapin ohjeen :

Minttusiirappi 
1,5 dl muscovadosokeria
1,5 dl vettä
Tuoretta minttua tai piparminttua
1 rkl rommia

Mittaa siirsin aineet kattilaan, kiehauta ja keitä hiljalleen siirapiksi noin 15 minuuttia. Ota liedeltä. Poista mintun lehdet.

Oikein maukas kääretorttu tästä tuli. Tuo minttu on meillä kasvanut ruukussa jo kohta vuoden. Se kulki jopa meidän viime kesän Lapin reissun mukana, koska kotona sitä ei olisi kukaan ollut kastelemassa . Olimme siis asuntoautolla liikkeellä. 
Varsin riittoisa ja monia kokenut minttu siis :D  Vieläkin se kasvaa . Tosin lehdet ovat pieniä uuteen minttuun verrattuna. Silti se on  ihan käyttökelpoinen vielä.  Ei siitä oikein raaski luopuakaan, sen verran sitkeä sissi on. 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Salmiakki-sitruunamuffinit

Pidän salmiakista ja pidän sitruunasta. Sen takia ajattelinkin ettei niiden yhdistelmä muffineissa voi olla muuta kuin hyvää. Ja näinhän se tosiaan oli.
Resepti löytyi Yhteishyvän Ruoka-liitteestä helmikuu 2016 numerosta. Minulla on paljon tällaisia lehtiä ja lehdistä irrotettuja reseptejä tallessa. Enkä heitä pois. Varjelen niitä huolellisesti esimerkiksi silloin kun tyttärille tulee siivousinto ja heidän tekisi mieli heittää ylimääräiset irralliset lehdet pois. He kun ovat nettisukupolvea  niin he eivät aina ymmärrä minun intoa säilyttää vanhoja lehtiä, joissa on reseptejä. Ja minä kun pidän siitä, että saan selailla lehtiä , katsella kuvia , lukea reseptejä. Se ei ole samanlaista netissä.
Onneksi tässä huushollissa on hyviä jemmapaikkoja. Vanha talo ja vinttikomerot sopivat tähän jemmaamiseen mainiosti. 

salmiakki-sitruunamuffins
Ja niihin muffineihin sitten. Suussa sulavan hyviä! Itse asiassa näihin ei oikeastaan tarvitse tehdä kuorrutetta. Maistuvat ilmankin erinomaisesti. Seuraavalla kerralla jätän sen pois. 

Minulla taas kerran luetun ymmärtäminen tökki tai oikeastaan luin ohjeen ylimalkaisesti. Kuorrutteeseen ei tullut turkinpippuria muuta kuin päälle ripoteltiin rakeita. Minä sekoitin niitä myös kuorrutteen joukkoon. Ei se huono ollut, koska kuorrutus maistui ihanasti salmiakille.

Salmiakki-sitruunamuffinit

150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl raastettua sitruunan kuorta
1 - 2 rkl sitruunamehua
3/4 dl turkinpippurirouhetta

Kuorrutus:
200 g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
1 dl murskattuja turkinpippureita

1.Vatkaa pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. 
2. Sekoita kuivat aineet toisiinsa ja lisää taikinaan sitruunan kuoren , mehun ja turkinpippurirouheen kanssa. 
3. Jaa taikina muffinipellin koloihin asetettuihin paperisiin vuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. 
4. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään. Pursota tai lusikoi seos jäähtyneiden muffinien päälle. Ripottele pinnalle salmiakkirouhetta. 

Salmiakki-sitruunamuffini
Todella hyviä ja tosiaankaan eivät välttämättä vaadi kuorrutetta . Aion tehdä näitä toistekin. 

Olen tässä taas kohta viikon lomailut, koska meidän "täytyy" pitää lomarahat vapaina. En itse ainakaan sano "täytyy" , vaan sanon että saan pitää. Ylimääräinen loma sopii vallan mainiosti. Näillä lomarahan vaihdoilla vapaisiin vältettäneen lomautukset. Hyvä niin.
Kyllä tätä vapaa-aikaa arvostaa ja toivoisi sitä olevan normaalissa arjessakin enemmän. 
Sen takia pitääkin taas laittaa lotto vetämään. Jospa joskus onnistaisi. 


maanantai 27. huhtikuuta 2020

Taatelilla makeutetut kaurakeksit

Tällainen helmi reseptiksi löytyi Leena muori leipoo - blogista.   Kuten Leenalla , on minullakin tapana sellainen, että kahvin kanssa pitää syödä jotain. Ihan mitä vaan, kunhan jotain. 
Tällainen pikkuleipä ilman sokeria on erinomainen idea. Kaiken lisäksi nämä ovat hyviä! 




Näitähän olisi popsinut vaikka kuinka monta peräjälkeen. Ihan pakko tehdä pikapuoliin toinen satsi. 
Tässä vielä Leenan resepti :

Taatelilla makeutetut kaurakeksit:

85 g voita tai margariinia
100 g taatelia (ilman kiviä)
1 kananmuna
2 1/2 dl kaurahiutaleita
pari kourallista pähkinöitä

1. Sulata voi ja jätä jäähtymään.  Poista taatelista kivet. 
2. Soseuta taatelit munan kanssa blenderissä tai sauvasekoittimella. 
3. Laita joukkoon pähkinät ja rouhi niitä vähän pienemmiksi. Joukkoon saa jäädä paloja , ne antavat mukavaa pureskeltavaa. Pähkinät voi rouhia myös veitsellä.
4. Lisää seokseen voi ja kauraryynit. Sekoita tasaiseksi. 
5. Lusikoi pellille paloja ja tasoita niitä. 
6. Paista 200 asteessa noin 12 - 14 minuuttia.

Minä en lusikoinut vaan ihan käsillä pyöritin palloja, joita litistin. Ehkä minun taikina oli sen verran jämäkkää. 
Meidän uunissa riitti 12 minuuttia. Silti paistuivat näin hyvin. Ja niin hyviä ! Aviomiestä kun pyysin tällaista maistamaan, niin hänen ensimmäinen reaktio oli ( ennen kuin maistoi), että voiko olla hyvää ilman sokeria. No maistui kyllä hänellekin nämä !

Näistä tuli vakiopikkuleivät meille. Jos tekee mieli jotain hyvää niin voi ottaa tällaisen . Ei tarvitse aina sokerisia juttuja syödä. 
Ensi kerralla testaan vaikka hasselpähkinää tai saksanpähkinää. Nyt laitoin näihin maapähkinää, koska niitä sattui kaapissa olemaan. 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Hampurilaiset härkäpapurouhe-porkkapihvillä

Miten ihania kasvisruokia sitä onkaan olemassa! Nyt Ronjan kotona asuessa on tullut kyllä testattua jos jonkinlaista kasvisruokaa ja ne useimmiten ovat paljon parempia kuin liharuuat. Toki makuja on monia, mutta minulle maistuu erittäin hyvin nämä lihattomat ruuat. 

Yksi suosikeistamme on härkäpapurouhe-porkkanapihvit. Niitä olemme tehneet useamman kerran ja miten hyviä ovatkaan itse tehdyt hampurilaiset näillä pihveillä! Ei voisi parempaa hampurilaista olla.


Sämpylät olen tehnyt tällä reseptillä.  Tulee hyviä ja kuohkeita sämpylöitä. Sopivat erinomaisesti hampurilaisiin. 
Ja nuo pihvit sitten. Niihin löysin reseptin Marttojen sivuilta. Sieltä löytyy varsin hyviä ja käyttökelpoisia reseptejä.
Tässä vielä resepti pihveihin .

HÄRKÄPAPUROUHE-PORKKANAPIHVIT

1 sipuli

1 rkl rypsiöljyä
2 dl kermaviiliä  
2 dl härkäpapurouheseosta 
1 keskikoinen porkkana raastettuna
2 munaa
1/2 dl speltti- tai hiivaleipäjauhoja
3/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2-3 rkl hienonnettua basilikaa , korianteria tai persiljaa

1. Kuori ja hienonna sipuli. Paista sipuli öljyssä paistinpannussa. 
2. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna tekeytyä noin 5 minuuttia.
3. Paista pihvit pannulla molemmin puolin.

Me käytimme kermaviilin sijaan Plantin Greek style Gurt-tuotetta. Sitä olemme käyttäneet myös dipeissä. Hyvä tuote! 

Pihvit voi paistaa marttojen ohjeen mukaan vaikka lettupannussa, mutta me halusimme isompia pihvejä. Nämä on helppo paistaa vaikka tavallisella paistinpannulla. Pihvit pysyvät hyvin koossa. 
Laitoimme viimeksi myös ruohosipulisilppua pihveihin. Ruohosipuli kun näköjään kasvaa jo pihalla. 
Erittäin hyviä ovat , ei voi muuta sanoa! Näiden pihvien jälkeen en taida enää jauhelihapihvejä syödäkään. Minulle ei muutenkaan ole iso kynnys jättää punainen liha pois, koska se ei ikinä ole ollut minulle mikään lemppari. Ravintoloissakin aina tilaan joko kala-, kana- tai kasvisruokaa.  Nyt on kanakin jäänyt vähemmälle, koska tosiaan tehdään koko perheelle samaa ruokaa ja mennään Ronjan ruokavalion mukaan. Kyllähän sitä on miettinyt, että josko sitä itsekin siirtyisi kasvisruokaan kokonaan. Tosin kalaa en jätä ja sitä Ronjakin syö. Maidottomalle en ihan herkästi lähde ( koska juusto!), mutta ihan hyvin voin käyttää kasvisrasvapohjaista "ruokakermaa"  . Niitä on hyvän makuisia tuotteita olemassa .
Ja varmasti enimmäkseen käytänkin senkin jälkeen , kun Ronja löytää oman asunnon ja muuttaa sinne.  

Hauskaa vapun odotusta! Meillä on suunnitteilla brunssi kotipihalla tai säästä riippuen ehkä kotona sisätiloissa. Onneksi olen lomalla ensi viikon. Ehtii leipoa etukäteen sellaiset mitä nyt voi leipoa vähän etukäteen.


perjantai 17. huhtikuuta 2020

Parsapiiras

Ihanaa , kun tuoretta parsaa saa taas! Jokin aika sitten tein meille parsapiirakan Leivotaan-lehden reseptillä. 
Toki parsapiiraan ohjeita on netti pullollaan, mutta kun tässä lehdessä se sattui olemaan, niin sen mukaan tein. 

Parsapiiras
Kyllä vaan oli hyvää. Nyt tätä voisikin tehdä useamman kerran, kun tuoretta parsaa on saatavilla. 

PARSAPIIRAS

100 g jääkaappikylmää voita
1/2 dl parmesaanijuustoraastetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
nippu vihreää parsaa
1 dl parmesaanijuustoraastetta
150 g ranskankermaa
100 g yrttituorejuustoa
2-3 munaa
3 rkl hienonnettua basilikaa
3/4 tl suolaa

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele halkaisijaltaan 23-26 cm piirasvuoka.
2. Nypi voi, parmesaaniraaste, jauhot ja suola murumaiseksi seokseksi.
3. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
4. Kääri taikina kelmuun ja paina litteäksi kiekoksi. Anna levätä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan. 
5. Kuori parsat ja leikkaa niistä kova puumainen tyvi pois. Keitä parsoja suolalla maustetussa vedessä noin 5-6 minuuttia.
6. Valuta parsat. leikkaa ne kahteen osaan. Leikkaa tyvipuolet 1 cm paloiksi.
7. Täyte : sekoita tuorejuusto ja ranskankerma. 
8. Lisää munat , parmesaaniraaste, basilika ja suola. Mausta seos pippurilla.
9. Painele taikina vuokaan ja reunoille. Levitä tyvipalat pohjalle ja kaada täyte päälle.
10. Paista uunissa 20  minuuttia.
11. Lisää päälle loput parsapalat ja paista noin 15 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.

Tuossa parsan leikkaamisessa en ihan tätä ohjetta noudattanut vaan leikkasin niitä vähän miten sattuu. Ehkä riittää vähempi aika alkuun uunissa kuin 20 minuuttia. Täyte oli alkanut jo hyytyä ja parsapalat eivät ihan sujuvasti uponneet siihen. 

Kohtapuoliin pitää alkaa miettiä  mitä haluaa puutarhassa kasvattaa tänä kesänä. Perunoita ainakin laitamme kuten aiemminkin. Ostimme istukasvalkosipulia ja aiomme yrittää kasvattaa sitä. Myös tavallista sipulia on tarkoitus istuttaa.
Saattaapi olla, että tänä kesänä olemme normaalia enemmän kotona. Johtuu tästä koronasta. Ehkäpä yritän kunnostaa tuon vadelmakasvuston. Kunnon tukipuut ja rikkaruohotkin voisi perusteellisesti kitkeä. Ehkä sato on parempi kuin aiemmin, kun olemme paikalla kastelemassa sitä. 
Päivä kerrallaan mennään ja katsotaan mitä tuleman pitää. 




tiistai 14. huhtikuuta 2020

Sitruunainen porkkanakakku

Jotenkin jäänyt tänne kirjoittaminen vaikka leiponutkin olen. Ja ollut kotona. Nyt olen ollut melkein kaksi viikkoa lomalla ja sitä ennen kaksi viikkoa etätöissä kotona. Lomakin on mennyt sattuneista syistä ihan kotona. No ei sen puoleen, täällä kyllä puuhaa riittää. 
Löysimme tyttöjen kanssa vanhoja  kotivideoita siltä ajalta , kun he olivat pieniä. Ollaan katseltu ne kaikki läpi. Paperiset valokuvat on järjestelty, kaappeja ja ulkovarastoa siivottu. Meillä on rintamamiestalo, jossa on yläkerrassa sellaiset "vinttikomerot". Niihin on kertynyt yhtä sun toista ja niiden parissa kyllä menee aikaa. Varsinkin kun löytää jotain vanhoja lehtiä tai kirjeitä. Niitä sitten alkaa selailla ja lukea.  Minulla on tallessa vanhat kirjeet, joita on kertynyt jonkun verran. Itse kun olen elänyt kouluajan sinä aikana, kun kirjeenvaihtokaveruus oli suosittua.  Siinä ei mikään yksi tai kaksi kirjeenvaihtokaveria riittäänyt innokkaimmille ja minä olin kohtalaisen innokas kirjeiden kirjoittaja. 

Meidän korona-arki on sellaista, että kerran viikossa käydään kaupassa. Tyttöjen kanssa suunnitellaan ruokalista etukäteen. Nyt on tullut tehtyä maidotonta ja lihatonta ruokaa, koska Ronjakin asuu toistaiseksi kotona. Ei tee huonoa ollenkaan keventää ruokavaliota. Enkä lihaa kaipaa. Isäntä välillä ostaa itselleen jotain lihaa, mutta minulle riittää kasvisruuat.  
Leivottukin ollaan yhtä sun toista. 
Ennen pääsiäistä tein tällaisen sitruunaisen porkkanakakun. Ohje löytyi MTV3 "makuja"  sivuilta. 

Lisää kuvateksti
Minua ihmetytti tässä reseptissä porkkanaraasteen määrä suhteessa muihin raaka-aineisiin. Itse asiassa ihmetytti niin paljon, että lisäsin toisen kananmunan ja vähän margariinia ( noin 50 g ehkä).
Tein jo taikinan valmiiksi ja aloin siinä vaiheessa ihmetellä sitä koostumusta. Kovin porkkanainen taikina.  Oli se vielä ylimääräisen kananmunan ja margariinin lisäämisen jälkeenkin, mutta vaikutti sen jälkeen kuitenkin paremmin " koossa pysyvältä". 
Valmis kakku oli kyllä mehevä ja maukas. 

Sitruuna-porkkanakakku

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2 maustemittaa jauhettua muskottia
125 g voita tai margariinia
1 3/4 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl raastettua porkkanaa
1 sitruunan raastettu kuori.

1Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele sokerikakkuvuoka voilla ja leivitä vehnäjauhoilla. Sekoita huoneenlämpöinen voi sekä sokeri ilmavaksi. Lisää kananmuna kerrallaan ja sekoita. Raasta porkkanat. Pese sitruuna tarkoin, raasta kuori ja sekoita porkkanaraasteen kanssa. Lisää taikinaan.
2. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää kaneli, kardemumma ja muskotti jauhoseokseen. Kääntele lopuksi jauhoseos taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 60 minuuttia, kunnes kakku irtoaa vuoan reunoista ja tuntuu kuivalta, kun pistät sitä tikulla.
3. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä vuoassaan noin 10 minuuttia ennen kuin kumoat sen. Koristele tomusokerilla.

Lisää kuvateksti




sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Olut-suklaakakku

Tämän reseptin löysi aviomies K-ruoka-sivuilta ja ei muuta kuin testaamaan. 




Ihana mutakakkumainen koostumus! Ei se oluen maku mitenkään läpi puskenut. Jos olisin maistanut ilman, että tiesin taikinan sisältävän olutta, niin en olisi huomannut mitään. Nyt sitä mukamas jonkun vivahteen oli maistavinaan, mutta liekö ollut vain kuvittelua. 
Minulle kävi taas  kuten käy melko usein - tällä kertaa unohdin kananmunat. Luen välillä reseptit nopeasti silmäillen ja raaka-aineita unohtuu taikinasta pois. 
Mielestämme ei haitannut ollenkaan, lopputulos oli silti hyvä. Ajattelin kylläkin testata tätä toiste myös kananmunien kera, jotta näen millainen tämän kuuluisi olla. 
Vuokana käytin sydämen muotoista irtopohjavuokaa. Leveimmästä kohdasta noin 20 cm

Olut-suklaakakku 

150 g margariinia tai voita
2 dl stoutia (esim. Murphy´s)
2 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja 
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl sokeria
100 g tummaa suklaata rouhittuna

Kuorrutus:
180 g maustamatonta tuorejuustoa
50  pehmeää voita
1 1/2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 2 rkl vaahterasiirappia

1. Sulata voi. Lisää jäähtyneen voin joukkoon huoneenlämpöinen olut. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kierrevatkaimella kulhossa ja lisää voi-olutseos. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivien aineiden joukkoon nesteet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääntele suklaarouhe taikinan joukkoon. 
3. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (Ø 20 cm). Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota kakku varovasti vuoasta. Kakku saa jäädä keskeltä taikinaiseksi. 
4. Vatkaa sähkövatkaimella tuorejuusto, voi, tomusokeri ja vaniljasokeri sileäksi kuorrutukseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Valuta kakun päälle vaahterasiirappia juuri ennen tarjoamista. Säilytä kakku jääkaapissa.

Käytin tähän maidotonta suklaata , koska keskimmäinen tyttäremme on taas kotimaassa eikä käytä maitotuotteita. 
Kuorrutteen tein ihan maitoa sisältävistä raaka-aineista. Ronja kaapi kuorrutteen pois omasta kakkupalastaan. 

Ronja tosiaan tuli Skotlannista hieman aiemmin kuin oli aikonut. Johtuen tästä maailmaa valtaavasta pandemiasta. Hän aikaisti lentoja noin kahdella viikolla ja saapui juuri ennen kuin "rajat sulkeutuivat". Tosin olisihan tänne silti suomalaiset kotimaahansa päässeet senkin jälkeen. 
Kovin oli hermoja raastavaa se aika, kun Ronja yritti lentojaan aikaistaa. Sas oli jo ehtinyt lentonsa perua eli heillä ei ollut tarjota aikaisempaa lentoa. Ja se varsinainen varattu lento 3.4. oli myös epävarmalla pohjalla. Se oli vielä olemassa, mutta sen kohtalosta ei tiennyt kukaan sinä vaiheessa. 
Muutkin lentoyhtiöt alkoivat perua kilpaa lentojaan ja meitä kaikkia hirvitti miten käy Ronjan kotiinpaluun. 
Lopulta hän sai lennon Air Francelta , Pariisin kautta . Air France lensi Pariisiin ja sieltä Finnair Helsinkiin. Jännitettiin kuitenkin viimeiseen saakka sitä, että tuleeko viime hetken ilmoitus lentojen perumisesta tai jotain vastaavaa.
Onneksi ei tullut . Pariisi - Helsinki välillä oli enää vain pelkkiä suomalaisia , kokonaiset 29 kappaletta. Ronja oli businessluokassa yksin. Hän oli ottanut business-luokan lennot, jotta varmasti saa reilun vuoden aikana kerääntyneet tavaransa mukaan ilma ylimääräisiä kustannuksia. Hyvä niin, sillä lennolla ainakin oli etäisyydet muihin matkustajiin kohdillaan. 

Nyt hän on ollut kotona karanteenissa ja minäkin etätöissä hänen kotiinpaluun takia . Oireita ei ole tullut ainakaan. Epätodennäköistä, että hän olisi viruksen Skotlannista saanut ( oli kotona enimmäkseen ja teki opinnäytetyötä), mutta lentokentät vähän huolestuttivat. 


Näillä mennään. Poikkeuksellista aikaa ihan kaikille. Välillä tule olo, että tapahtuuko tämä ihan oikeasti. Ei vielä jokin aika sitten olisi tällaista uskonut olevan edessä. 
Kotona olemme pysytelleet mekin . Siivottu, leivottu, pelattu tyttöjen kanssa lautapelejä. 
Toivotaan viruksen pikaista talttumista . Terveyttä teille kaikille, voikaa hyvin!

( ja nyt en oikeasti tiedä miksi tekstissä näkyy, että olisi eri fonteilla tai eri kokoisilla kirjaimilla kirjoitettua vaikka ihan samaa käytin koko ajan. Yritän selvittää ja korjata.)