sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Dibitassu-kakku

Minua pyydettiin tekemään kakku, joka olisi Dibitassuista Mimi. Ikinä en ollut kuullutkaan Dibitassuista, mutta google vaan käyttöön ja sieltähän sellaiset otukset löytyivät :)
Aluksi oli kyllä uskonpuute kova  , en meinannut millään päästä kakunteossa alkuun kun mietin miten saan siitä edes vähän Mimin näköisen. Lopputulos oli onneksi sellainen, että päivänsankari tunnisti kakun MimiksiHelpotuksen huokaus !


Dibitassu-kakku

Dibitassuilla on iso pää , joten se oli onni tässä kakunteossa. Tuon loppuosan tein kääretortusta, jonka päälle vielä levitin täytettä ja  kakkulevyn. Jalat on tehty sokerimassasta. Riisimuromassa olisi ollut oivallinen siihen, mutta siinä vaiheessa kun jalkoja tein ei ollut aineksia kotona ja kaupatkin olivat kiinni.
Täytteinä samat kuin tässä lohikäärmekakussa eli vadelma-vaniljamoussee ja valkosuklaa-vaniljamoussee, molemmat ilman liivatetta. 
Kaikenkaikkiaan oikein mielenkiintoinen projekti, alun epäuskoisuudesta huolimatta. Kun kakunteossa pääsi vauhtiin, niin se vie taas mennessään kakkuilun maailmaan niinkuin tapana on. :)

Tässä vielä kuva "oikeasta" Mimistä  :


Dibitassu Mimi

 


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Britakakku

Heinäkuun puolessa välissä tein Brita-kakun omille synttäreilleni. Sen kummemmin en juhlinut, mutta kaikki tyttäret olivat kahvilla äitimuorin luona :)
Löysin Lempikakku-blogista mielenkiintoisen reseptin. Kakkuun tuli myös sipaus raparperihilloa.

Britakakku

Ihanan kesäisiä makuja !

Raparperi-mansikkamarenkitorttu

Pohja

150g voita
120g sokeria
80g keltuaisia (4kpl)
85g vehnäjauhoja
45g mantelijauhetta
20g maissitärkkelystä tai perunajauhoja
100ml piimää

Marenkitäyte:

160g valkuaisia (4kpl)
250g sokeria
80g mantelilastuja


Raparperihilloke:

5 dl tuoretta raparperia pilkottuna
120g hillosokeria

Mansikkatäyte:

200-250g tuoreita mansikoita
400ml kermaa


1. Valmista pohja. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen piimän kanssa. Levitä tasainen kerros uunipellille leivinpaperin päälle. Sipaise alle hieman öljyä. Esipaista uunissa 180 asteessa n.10-15 min, kunnes pinta tuntuu kimmoiselta ja on kullanruskea
3. Valmista marenki vaahdottamalla valkuaiset ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää hitaasti joukkoon loput sokerista. Vatkaa kunnes marenki on jämäkkää ja levitä esipaistetun pohjan päälle. Paista 190 asteessa vielä n.10-15 min kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.
4. Valmista raparperihilloke kuumentamalla raparperipalat kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää hillosokeri sekoittaen ja keittele hiljalleen 10-15 min. Jäähdytä.
5. Täytä kakku juri ennen tarjoiluja. Leikkaa pohja kahtia ja nosta toinen puoli tarjoilualustalle. Onnistuu hyvin vaan käsin nostamalla kunhan pohja on täysin jäähtynyt.
6. Levitä hyvin jäähtynyt hilloke alemman kerroksen päälle. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Levitä kermavaahto hillokkeen päälle. Ripottele lohkotut mansikat kermavaahdon päälle ja nosta toinen puolikas täytteen päälle. Ripottele koristeeksi tomusokeria.


 

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ristiäiskakku

Parisen viikkoa sitten sain tehdä pienelle Ellenille kastejuhlan kakut. Sain Ellenin äidiltä osviittaa minkälaiset kakut haluaa, joten sen mukaan sitten nämä kakut tein. 

Ristiäiskakku

 Vauvat on tehty tällä  muotilla. Ruusujen teossa käytin apuna tätä koristelumuottia . Helminauha on tehty Mavilen 10 mm helminauhamuotilla .
Päälle suihkasin vähän kimalletta, tottakai! Bling bling sopii pienen tytön kastejuhlaan :)

Täytteeksi valikoitui  raikas appelsiini-vaniljamoussee .





maanantai 13. heinäkuuta 2015

Maisemakahvilan raparperipiirakka

Tämän piirakan tein jo jonkun aikaa sitten, mutta jäi laittamatta tänne blogiin silloin. Löysin tämän vinkin reseptiin facebookista "Naantalilaiset"-ryhmästä. Resepti on Kotilieden sivulta ja he ovat saaneet sen Hämeenkyrön maisekahvilan omistajalta , Katariina Pylsyltä.
Linkki reseptiin tässä

Maisemakahvilan raparperipiirakka
Piirakasta tuli ihanan mehevää. Ja siitä pitivät lapsetkin!

Maisemakahvilan raparperipiirakka

Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa

Pohjataikina:
 noin 2/3 muruseoksesta

2 dl piimää   (käytin kermaviiliä, kun ei ollut piimää)

1 kananmuna

Täyte:

1 l raparperipaloja

2 tölkkiä rahkaa (2 x 250 g)  - laitoin toisen purkin tavallista rahkaa,toisen mansikkarahkaa

2 dl sokeria

2 kananmunaa

3 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
noin 1/3 muruseoksesta
1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.
 2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.
3. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja, myös marjat kuten mustikka, puolukka, karviaiset tai herukat käyvät.
4. Sekoita rahka, sokeri,munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Tuo mansikkarahka antoi kivasti mansikan makua ja makeutta. 
 

torstai 2. heinäkuuta 2015

Raparperisima

Raparperisilla jutuilla mennään vielä eteenpäin! Jotain juomaa  halusin kokeilla, ja löysinkin raparperisiman reseptin  Dansukkerin  sivuilta.

Raparperisima

Minä pidin tästä kovasti! Nuorimmainen hieman nyrpisti nenäänsä, tämä kun ei ole yhtä makeaa kuin tavallinen sima. Minun mielestä ihana kesäinen juoma. Jäitä sekaan ja hellepäivien juoma on siinä.

Tässä vielä ohje

Raparperisima

 

4 litraa vettä
12 dl raparperia viipaleina
500 g Dansukker Fariinisokeria
1/2 dl sitruunamehua
1/5 tl hiivaa



Kuumenna puolet vedestä ja lisää raparperit. Keitä hiljaisella lämmöllä 20 min. Kaada siivilöity raparperimehu sokerin päälle. Sekoita kunnes sokeri on liuennut. Lisää loput vedestä ja sitruunamehu. Lisää hiiva haaleaan liemeen. Jätä sima huoneenlämpöön vuorokaudeksi. Pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää 1 tl sokeria ja sulje pullot. Säilytä viileässä. Sima on valmista noin viikon kuluttua.