sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Suklaa-banaanikakku

Ihan muuten vaan tein kakun, kun olen jo pidemmän aikaa halunnut testata Devil´s Food Cake kakkupohjaa. Onneksi vanhin tytär perheineen oli tulossa käymään niin ei tarvinnut kolmestaan miehen ja nuorimmaisen kanssa kakkua tuhota. 
Pienet herkkusuut  blogista olin bongannut syntisen hyvän suklaakakun ja sen reseptin otin lähtökohdaksi . Muutin sitä hieman , käytin Fazerin tummaa suklaata enkä siis valkosuklaata enkä geishaa. Toki ne olisivat varmaan hurjan hyviä täytteenä, mutta halusin tehdä kakusta vähälaktoosisen, jotta voin sitä itsekin syödä. 
Laitoin kakkuun suklaatäytteen alle vielä banaania. 

suklaa-banaanikakku
Kyllä vaan oli syntisen hyvää tämäkin versio! Suklaa ja banaani sopivat hyvin yhteen ja tuo Devil´s food cake-pohja kruunasi koko kakun. Mehevä ja pehmeä kakkupohja, suussasulavan hyvää! Ihan taatusti teen tällä pohjalla jatkossakin kakkuja..

Suklaa-banaanitäytekakku  / n. 18 cm halkaisija

Pohja ( Devil´s food cake ):
1 dl tummaa makeuttamatonta kaakaojauhetta
2 dl tummaa muscovadosokeria
2,5 dl vettä
125 g voita
1,75 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl vanilja-aromia / uutetta
2 kananmunaa

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa uunipelti (n. 35x30 cm) leivinpaperilla ja voitele paperi esim. öljyllä.
2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe sekä ruokasooda kulhossa ja laita sivuun.
3. Kiehauta vesi ja sekoita muscovadosokerin sekä kaakaojauheen kanssa, laita sivuun.
4. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi (n. 5 min sähkövatkaimella).
5. Lisää vaniljauute ja yksi kananmuna sekä heti perään lusikallinen jauhoja koko ajan vatkaten. Lisää toinen kananmuna ja loput jauhoista vähitellen, kevyesti samalla vatkaten.
6. Sekoita kaakaoseos taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
7. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 12-16 minuuttia tai jos käytät kahta pyöreää kakkuvuokaa noin 25-30 minuuttia. Tarkista kypsyys puutikulla.
8. Anna pohjan jäähtyä ennen leikkaamista ja kakun täyttämistä.

Täyte:  
2,5 dl vispikermaa
100 g mascarponejuustoa
100 g tummaa suklaata
2 pientä banaania

1. Notkista mascarpone. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. 
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Yhdistä mascarpone ja suklaa, sekoita tasaiseksi.
4. Lisää mascarpone-suklaaseos kermavaahtoon, vatkaa sekaisin. Rouhi vähän suklaata joukkoon. 

Voit kasata kakun joko suoraa tarjoilulautaselle tai irtopohjavuokaan, josta sen myöhemmin kiepautat tarjoilualustalle.
Aseta irtopohjavuoka alustalle ja laita yksi kakkupohjista alimmaiseksi. Siivuta alimmaisen pohjan päälle yksi pieni banaani.  Kaada puolet täytevaahdosta kakkupohjan päälle ja aseta toinen pohjalevy täytteen päälle. 
Siivuta toisenkin kerroksen päälle yksi banaani. Kaada loput täytevaahdosta kakkupohjan päälle ja nosta päällimäiseksi vielä viimeinen kakkupohjista.Nosta jääkaappiin tekeytymään ja jähmettymään vähintään 4 tunnin ajaksi, mutta mielellään yön yli.
Kun kakku on valmis, voit koristella kakun haluamallasi tavalla.

Suklaakermavaahto :
2,5 dl vispikermaa
100 g mascarponea
100 g tummaa suklaata

1. Notkista mascarpone. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa vähän väliä sekoitellen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä mascarpone sekä sulatettu suklaa ja sekoita tasaiseksi.
3. Lisää suklaa-mascarpone kermavaahtoon ja vatkaa sekaisin.  Levitä kakun pinnalle pursottamalla tai levittämällä.
4, Koristele.

Tein tämän pohjan uunipellillä. Käytin irtopohjavuoan pohjaa apuna, kun leikkasin siitä kaksi pyöreää pohjaa. Kolmannen kokosin jämäpaloista . Sen jämäpalapohjan laitoin kakkuun keskimmäiseksi. 
Aivan ihanaa kakkua. Pohja on kosteaa, mitään ylimääräistä kostutusta ei tarvita.  
Minulla kakku tekeytyi jääkaapissa 4 tuntia ja sekin tuntui riittävän. Toki jos on aikaa niin voihan sen antaa tekeytyä yön yli.

.
suklaa-banaanitäytekakku

perjantai 27. lokakuuta 2017

Syntymäpäiväkakku

Entinen työkaveri pyysi noin kymmenen hengen syntymäpäiväkakkua ja kun kysyin aihetta niin sain kuvan Camaron kyltistä. Se on siis auto :) Itse en automerkkejä kovinkaan hyvin tunne, minulle riittää suurinpiirtein se , että auto liikkuu. Merkillä ei niinkään väliä. Myönnetään, että Camaron nimen olin kyllä jopa kuullutkin joskus .

Syntymäpäiväkakku
Tein kakusta pelkistetyn, koska jotenkin oli mielikuva ettei tämäntyyppiseen kakkuun sovi kermapursotukset. Kakussa on täytteenä vadelmamoussee, jonka tein tällä mansikkatäytteen ohjeella. 
Eristeenä kakun pinnan ja vaahtokarkin makuisen massan välissä on tutttuun tapaan marenkivoikreemi .

Ajattelin ensin päällystää koko kakun mustalla ja tehdä vain tuon tekstin ja merkin mustaan pintaan, mutta sitten tuli mieleen, että tilaaja oli  varmaan  tarkoittanut ihan tuollaista kylttiä kakun päälle. Ainakin minulle lähetetyssä kuvassa oli sellainen.  
Kyltillä siis mentiin. Tuo musta massa on Sundqvistin lakritsin makuista sokerimassaa. Ihana löytö! Niin hyvänmakuista ( söin sitä ihan  sinällään) ja sitä on helppo työstää. Ei murene eikä taitu , sillä olisi helppo päällystää vaikka koko kakku.
Heillä näyttää olevan salmikin makuista massaa myös, tahtoo sitä! Pitää vaan malttaa ettei itse syö sitä massaa kokonaan.





keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Rahka-omenapiirakka

Tein tämän rahka-omenapiirakan ennen meidän viimeistä "kesäloman " pätkää. Käväistiin Madridissa tervehtimässä keskimmäistä tytärtämme, joka on siellä Erasmus-vaihdossa joulukuun 22 päivään saakka. 
Ihana, meluisa Madrid - siitä ja Madridin herkuista myöhemmin lisää. Toiset katselee siellä vaateliikkeiden ikkunoita , minä leipomoiden ja konditorioiden :D

Omenasato on varsin vähäinen verrattuna viime vuoteen, mutta kyllähän niitä sen verran tuli , että sai piirakan tehtyä. Talviomenia on vielä puussakin.  Pitää ne vielä hyödyntää. 
Viime vuonna omenia oli niin paljon, että laitettiin niitä jakoon ohikulkijoille useammankin kerran. Tänä vuonna niitä ei riittänyt siihen. Vaaleasta talviomenapuusta tuli suurinpiirtein muovikassillinen omenia, jotka vien työkaverilleni. Viime vuonna veimme niitä 70 kg mehustamoon ja ainakin toiset 70 kg jäi vielä puuhunkin.

Rahkaomenapiirakka
Tämä oli oikein mehevä ja maukas piirakka. Ohjeen poimin Suklaasilmät - blogista. 

Rahka-omenapiirakka  

Pohja:
150 g voita sulatettuna
3 dl sokeria
1 dl ruokakermaa
1 dl  maitoa
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
omenoita 750 g 
2 rkl sokeria
1 - 2 tl kanelia
2 prk (250 g) maitorahkaa
1dl ruokakermaa
 ½ - 1 dl maitoa
1 muna
3/4 dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria
 
1. Kuori omenat .  Leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi.
2. Sekoita voisula ja sokeri. Samoin kerma, maito ja munat. Yhdistä seokset. Siivilöi joukkoon vehnäjauho-leivinjauhoseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Levita taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille (noin 25 cm x 35 cm ). Asettele omenaviipaleet taikinan päälle. Ripota viipaleiden päälle sokeria ja kanelia.
4. Sekoita rahkaan loput aineet ja levitä seos omenaviipaleiden päälle.
5. Paista uunin keskiosassa 200 asteen lämmössä noin 35 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.

Maukasta oli ja helppo tehdä , ehtii arkenakin hyvin tehdä tällaisen. 
 
Rahka-omenapiirakka
 

perjantai 20. lokakuuta 2017

Mojito juustokakku

Tämä mojito juustokakku on vaan niin hyvää. Lähiaikoina olen tehnyt näitä kaksi kappaletta; toinen ystävän pyynnöstä opettajien kokoukseen ja toinen aviomiehen asiakasyritykselle.
Kakkumassaa maistoin kun näitä tein ja voi kun oli hyvää!

Mojito juustokakku

Tämä on raikas kakku, ei liian makea.

Mojito juustokakku

Minttusiirappi 
1,5 dl muscovadosokeria
1,5 dl vettä
Tuoretta minttua tai piparminttua
1 rkl rommia

Pohja:
175 g mintunmakuisia dominokeksejä
50 g voita

Täyte:
200 g tuorejuustoa
2 dl kermaa
1 limen raastettu kuori ja mehu
1 tl vanilliinisokeria
4 liivatetta

1. Mittaa siirsin aineet kattilaan, kiehauta ja keitä hiljalleen siirapiksi noin 15 minuuttia. Ota liedeltä. Poista mintun lehdet.
2. Liuota 5 minuuttia kylmässä vedessä luoneet liivatteet minttusiirappiin.
3. Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurskaan. Painele seos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. Laita täytteen teon ajaksi jääkaappiin.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahto ja tuorejuusto yhteen. Mausta vanilliinisoketilla ja limen kuoriraasteela + mehulla. 
5. Kaada minttusiirappi ohuena nauhana kerma/tuorejuustoseokseen. 
6. Kaada kakkuvuokaan, anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli.

Jos tätä tekee 26 cm vuokaan, niin kannattaa tehdä kaksinkertaisena. Muuten jää matalaksi. 
Tällä määrällä 18 cm vuokaan ei tule mitään korkeaa kakkua. 



maanantai 16. lokakuuta 2017

Formulakakku

Työkaverin poika täytti 8 vuotta ja halusi formula-aiheisen kakun. Kuvista hän  oli katsonut tätä aiemmin tekemääni kakkua , joten sillä tyylillä mentiin nytkin.

Formulakakku
Vasta kun olin koristeetkin laittanut paikoilleen, niin kakkua katsoessa huomasin, että lippu ja teksti eivät ole "samansuuntaisia" . Täältä suunnalta kun katsoo kakkua niin lippu näyttää olevan väärinpäin. En pystynyt enää korjaamaan sitä, koska olin käyttänyt elintarvikeliimaa kirjaimiin ja lippuun. Kokeilin irrottaa kirjaimia, mutta kakun pintaan olisi jäänyt ikävän näköisiä tahroja liimasta ja elintarvikeväristä. Totesin, että parempi näin kuin sotkuinen kakku.

Pohja on 6 kananmunan suklaakakkupohja ja täytteinä valkosuklaa- ja maitosuklaamoussee, samalla tavalla tehtyinä kuin tässä suklaakakussa . Geishan tilalle laitoin maitosuklaata.
Tein täytteitä 1,5 kertaisen määrän, koska kakku oli vähän isompi .
Pinnalla on vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Formula-autot ja muut koristeet ovat sitä samaa, värjättyinä pastaväreillä. Autoihin ei ole mitään muottia, ne on tehty ihan kuvasta mallia katsomalla. Alkuperäisenä mallina käytin Kinuskisydämen formula-autoja. 


formula-auto kakunkoriste
Tällaisten pienten koristeiden näprääminen on hauskaa vaikka niihin aikaa meneekin.
Tarina ei kerro säästikö poika autot vai syötiinkö nekin :) Ehkä kysyn joskus .
 

torstai 12. lokakuuta 2017

Kakku muistotilaisuuteen

Tuttavan kautta tuli kysely josko pystyisin tekemään pienen kakun ja vähän muutakin tarjottavaa hänen veljen vaimon muistotilaisuuteen. Tämä tuttava asuu Lapissa, veli täällä kohtalaisen samoilla kulmilla kuin minä. Muistotilaisuudesta oli tulossa pieni, ihan vain muutama ihminen .
Hieno teko tältä tuttavalta, tilata vähän niin kuin yllätyksenä jotain tarjottavaa tulijoille. Ilmeisesti veljellä itsellään ei olisi ollut mahdollisuutta tarjota juurikaan mitään. Toki tuttava soitti veljelleen ja sanoi, että muistotilaisuutta edeltävänä päivänä tulee kakku yms. lähetys ovelle.


Kakku muistotilaisuuteen
Halusin pitää kakun koristelun mahdollisimman yksinkertaisena ja koska tämä muutenkin oli pikatilaus eikä aikaa siis enempää kuin yksi ilta töiden jälkeen , niin en olisi ehtinyt edes mitään erityisempiä koristeita tehdäkään.
Renshawin kukkamassa  on luottomassa näissä pikatilauksissa , sitä on helppo käsitellä ja se kuivuu nopeasti. Nämäkin kallat tein edellisenä iltana ja ne kuivuivat tosi nopeasti, aamulla olivat valmiina kakun päälle laitettavaksi.
Kallamuotti onneksi löytyi valikoimista. Kukat oli helppo tehdä sillä, ohjeet katsoin Kinuskikissan sivuilta.
Kakku on neljän munan kakkupohja ja täytteenä on mustaherukkamoussee. Tosin tuo ohje puolitettuna, koska oli pienestä kakusta kyse.

Lisäksi tein kinkkupiirakan tällä reseptillä , tiikerikakun ja vähän pikkuleipiä.

Kinkkupiirakka

Tässä yhteiskuva, pahoittelut tummasta kuvanlaadusta. Yöllä ei valo riittänyt eikä jaksanut enää alkaa järjestää parempia valonlähteitä.


Muistotilaisuuden tarjottavat
 
Tähän loppuun vielä Kari Rydmanin kaunis laulu, joka  laulettiin vajaa kuusi vuotta sitten minun isoveljen muistotilaisuudessa .

- Kari Rydman:
Niin kaunis on maa
Aurinko nousee on kastetta maassa.
Aika on herätä, nousta ja lähteä.
Kohdata ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Päivä on kirkas,
vain metsässä tuulee.
Aika on naurun ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Aurinko laskee jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.


 

lauantai 7. lokakuuta 2017

Appelsiini-mangojuustokakku

Kaapista löytyi appelsiini-mangolikööriä, ostettu viime vuonna laivalta kun olimme Saksan / Itävallan road tripillä. Joku tarjous siellä muistaakseni silloin oli  ja lankesin mainonnan "uhriksi". Kaapissa tämä pullo on könöttänyt siitä saakka, joten aloin miettiä sille jotain käyttöä.
Appelsiini-mangojuustokakku ensimmäisenä tuli mieleen. Lorautin täytteeseen ja kiilteeseen vähän tätä likööriä. 
 

Appelsiini-mangojuustokakku
 Oikein maukasta kakkua! Likööri sopi tähän varsin hyvin. Jostain blogista ( en yhtään muista mistä) löysin tämän hauskan idean laittaa "sikarivohveleita" kakun reunalle. Sopivat tähänkin kakkuun hyvin vaikka tuli kyllä mieleen, että olisivat kuin nenä päässä jossain suklaisessa juustokakussa. 

APPELSIINI-MANGOJUUSTOKAKKU  

Pohja:
200 g digestive keksejä
50 g sulatettua voita tai margariinia

Täyte: 
1 appelsiinin kuori raastettuna
1 appelsiinin mehu / tässä käytin osittain likööriä 
2 dl kermaa vaahdotettuna
200 g appelsiinituorejuustoa
2 prk mangososetta
1 - 1,5 dl sokeria, maun mukaan
 5 liivatelehteä

Kiille:
 3 liivatelehteä
1 prk mangososetta
1,5 appelsiinin mehu puristettuna / tässä käytin taas osittain likööriä


1. Valmista ensin pohja: murskaa keksit ja sekoita ne rasvan kanssa. Levitä irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.
2. Purista appelsiinin mehu , raasta kuori. 

3. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, sekoita siihen tuorejuusto, sokeri, mangosose ja appelsiininkuoriraaste.
4. Sulata vedessä 5 -10 minuuttia lionneet liivatelehdet kiehautetttuun appelsiinimehuun / likööriin. Kaada hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon. 

5. Kumoa täyte kakkupohjan päälle ja laita viileään vetäytymään vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.
6. Tee kiille. Liota liivatteita kylmässä vedessä hetki. Sulata ne kuumaan appelsiinimehu / likööriseokseen. Sekoita mangososeen joukkoon. Sekoita huolellisesti, siivilöi tarvittaessa, lisää sokeria  ja kaada kakun päälle hyytymään. Anna tekeytyä viileässä vähintään 3 tuntia.


appelsiini-mangojuustokakku


tiistai 3. lokakuuta 2017

Vaniljainen mustikkamuffins

Käytiin aviomiehen kanssa viime viikonloppuna mustikoita poimimassa. Niitä tosiaan vielä löytyi ja olivat jopa ihan poimittavassa kunnossa. Tosin joukossa oli niitäkin, jotka kivasti liiskaantuivat sormiin :)
Kesällä jostain syystä jäi kokonaan marjastaminen väliin, mutta onneksi vielä saimme 3 litraa kerättyä.  Pari hirvikärpästäkin bongattiin, mutta onneksi jäi niihin kahteen. Sisko on puhunut kymmenistä hirvikärpäsistä  kun hän on käynyt sienestämässä saariston metsissä.  Uimalakki päässä on sieniä kerännyt :)

Mustikoista sain innoituksen kokeilla vaniljaisia mustikkamuffineja.  Halusin niihin vaniljaisen täytteen, en pelkästään taikinaan jotain vaniljaista.
Aika hyvin toteutus vastasi mielikuvaa, joka minulla oli ennen leivontaan ryhtymistä.

Vanilja-mustikkamuffins
Oikein maukkaita ja meheviä muffineja! Mustikoita olisi voinut laittaa enemmänkin, laitoin ehkä turhan vähän.



Tässä mustikat ja rahkatäyte ovat keskellä muffinia, mutta jos haluaa ylimmän kuvan näköisiä muffineita, niin ne kannattaa laittaa melko pinnalle.
Tämän ohjeen mukaan sain aikaan 10 muffinia. Ei niitä suuria amerikanmuffineja  vaan sanoisin, että keskikokoisia.

VANILJAINEN MUSTIKKAMUFFINS

2 kanamunaa
2 dl sokeria
100 g sulaa margariinia / voita
2 dl kevytkermaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk vaniljarahkaa

1. Sekoita munat ja sokeri. Ei tarvitse vatkata.
2. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon.
3. Lisää margariini-kermaseos vuoroin jauhojen kanssa munien ja sokerien joukkoon.
4. Laita taikinaa muffinivuokiin. Laita päälle mustikoita ja nokare vaniljarahkaa. Lisää siihen päälle vielä taikinaa.
5. Paista 200 asteessa noin 15 - 17 minuuttia.

Vaniljarahkan tilalle voisi ajatella vaikka sitruunarahkaa tai vaniljakiisseliä. Se kuulostaa varsin houkuttelevalta, joten pitää kokeilla sitäkin.

Tässä alla olevan  kuvan muffinissa mustikat ja rahka olivat alempana kuin ensimmäisessä kuvassa. Jotenkin paremman näköisiä muffineita tuli, kun mustikat ja rahka olivat kohtalaisen pinnalla.

Vaniljainen mustikkamuffins
Seuraavalla kerralla laitan ainakin mustikoita vähän enemmän  , ehkä täytettäkin hieman enemmän.
Vaikka hyviä olivat näinkin!

Mustikoista vielä yksi kuva.



Kurjanrahkan ulkoilualueella reilu viikko sitten tuli ohimennen bongattua mustikoita. Olivat oikein isoja! Astiaa ei ollut mukana, mutta onneksi oli pari juomapulloa. Juomat juotuamme keräsin pullot täyteen mustikoita. Ja ekologinen sammalkorkki päälle, kun varsinainen korkki katosi jonnekin.

Vähän harmittaa ettei ole aiemmin tullut mentyä marjastamaan. Mustikoiden keräämisessä on jotain tosi terapeuttista. En tiedä mikä siinä on, mutta puolukoiden kerääminen ei ole ollenkaan yhtä kivaa. Siskolle taas terapiaa on sienestäminen :)
Tosin kyllä pakastin on nyt jo täynnä puutarhan satoa, mutta kyllä niitä mustikoita johonkin koloon olisi saanut mahtumaan.
Jos sitä vielä ensi viikonloppuna kävisi katsomassa metsässä....