lauantai 30. syyskuuta 2017

Synttärikakku tytölle

Viikko sitten sain tehdä synttärikakun kaksi vuotta täyttävälle tytölle. Sitä olikin kiva tehdä! Pyydettiin oikein tyttömäistä kakkua ja kakun koristeluvaihe olikin se kivoin vaihe. 
Niinkuin yleensä aina. 




Sai tehdä vaaleanpunaisen kakun, prinsessan tiaran, kukkia, perhosia.... piti vaan malttaa mielensä ettei koristelu karkaa käsistä. Niin paljon kaikkea ihanaa olisi tyttömäiseen kakkuun voinut laittaa , mutta  liika on kuitenkin liikaa. 
Tiara on tehty tällä muotilla. Paketissa on kaksi muottia, pienemmällä voi tehdä koristeita vaikka kuppikakkujen päälle.  Kukissa käytin kaksiosaista kirsikankukka-muottia.   Sillä saa nopeasti tehtyä kivannäköisiä kukkia. Ja perhoset on tehty tällä muotilla 

Kakkuun ei haluttu kermapursotuksia ollenkaan. Halusin reunoille kuitenkin jotain "elävyyttä", joten käytin tätä näppärää kuviokaulinta 

Kakussa oli suklaakakkupohja , täytteinä vadelmamousseeta kaksi kerrosta ja yksi kerros vaniljamousseeta 
Käytän niitä usein ja mielestäni tuo vaniljamoussee sopii toiseksi täytteeksi minkä tahansa marjatäytteen kanssa ja myös suklaan kanssa sopii varsin mainiosti. 

Valkoiset reunukset pursotin pikeerillä. 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Suklaakakku

Suklaakakku
Tätä kakkua voisi kai jo sanoa supersuklaakakuksi. Tässä on joka kakun osassa suklaata. Paitsi kakkupohjassa suklaa on kaakaojauheen muodossa.
Suklaata suklaata suklaata.... jäi sen verran mieltä vaivaamaan ajatus siitä miltä tämä mahtaa maistua, että pakkohan tätä on itsellekin tehdä jossain vaiheessa. Ehkä isänpäiväkakuksi?

Tämän kakun tein työkavereilleni, jonka tyttärellä oli synttärit. Pienesti juhlivat eli tämä kakku on neljän kananmunan kakku.


Päädyin tähän Kakkutaikurin  hyvältä kuulostavaan kakkuun. Tosin tein tästä pienemmän eli 4 munan kakun , tällä ohjeella :

SUKLAAKAKKU:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl perunajauhoja
noin 2 rkl kaakaojauhetta
1/2 - 1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää kaikki loput aineet ja sekoita tasaiseksi. 18 - 20 cm vuoka on sopiva tälle pohjalle.

Valkosuklaatäyte :

100 g valkosuklaata
1/2 prk flora vispiä

Sulata valkosuklaa mikrossa. Vatkaa kerma kevyesti , ei vaahdoksi asti. Lisää kermaan sula suklaa, sekoita.

Geishatäyte :

100 g geishaa
1/2 prk flora vispiä

Sulata suklaa mikrossa, lisää kevyesti vispattu kerma vähän jäähtyneeseen seokseen.

Kokoa kakku irtopohjavuoan renkaan avulla alustalle. Anna jähmettyä ainakin tunnin verran jääkaapissa ennen pursotuksia.

Tähän oma huomio, jostain syystä geishatäyte ei jähmettynyt. Toki syynä voi olla se, että aika oli kortilla ( tein tätä yömyöhään ja väsymys painoi) enkä siis  jaksanut odotella tuntia siihen, että pääsin pursottamaan. Lisäsin hieman liivatetta täytteeseen. Aion kyllä omaan kakkuun kokeilla tätä ilman liivatetta.

Tässä sopiva määrä suklaaganachea neljän munan kakun päälle :

Suklaaganache:

100g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

Lämmitä kerma kattilassa höyryäväksi ja nosta kattila liedeltä. Pilko suklaa kulhoon. Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja sekoittele seosta vähän väliä, kunnes se on tasaista. Kuuma kerma sulattaa suklaan turvallisesti. Anna kuorrutteen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaada se sitten kakun päälle. Voit suojata tarjoilualustan leivinpaperin palasilla, jottei alusta sotkeennu. Tai kuorruttaa kakun esim. uuniritilän päällä, jolloin reunoista tulee nätit.

Kakun pursotusten kanssa menikin alkuperäinen suunnitelma mönkään, mutta siinä oli ehkä tuuria mukana, koska kakun syöjien mukaan toteutunut kakku oli  "tajuttoman hyvää" .
Tarkoitus oli ensin pursottaa suklaakermalla reunat, mutta mikä lie yömyöhään ollut vikana kun ei vaan onnistunut. Yksinkertainen kerman vatkaaminen. Jäin liian lötköksi vaikka tein mitä. Oliko vika välineissä vai tekijässä, siinäpä kysymys. Meinasi siinä jo epätoivo valtaa mielen, hetken aikaa  "apua mitä nyt" ajatukset sinkoilivat mielessä kuin superpallot. Väsyttikin.  Mietin jo  että aamulla pitää mennä kauppaan ja tulla takaisin kotiin pursottamaan ennen kuin menee töihin... pieni kaaoshetki ja sen jälkeen ryhdistäydyin. Kaapit läpi ja mikä onni - siellä oli lisää suklaata! Ja voita + tomusokeria löytyy yleensä aina.
Siitä sitten suklaakreemin tekoon keskellä yötä. Kakkumonsterin  blogista löytyi hyvät ohjeet. Siellä on paljon muitakin vinkkejä aiheeseen liittyen, kannattaa tutustua.
Tein siis tuon Kakkumonsterin ohjeen mukaan kreemin, mutta hieman pienemmillä määrillä, koska kakkukin oli pienempi.

Suklaakreemi:

150 g tummaa suklaata
190 g voita
3 dl tomusokeria

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (5-8min). Lisää sulatettu ja jäähdytetty suklaa.
Valmista!
Tällä sai kuvan mukaiset pursotukset reunoille ja hieman tuohon päälle tämän kokoiseen kakkuun.

Ja kuten Kakkumonsterikin suositteli niin käytin osittain kaakaopitoisuudeltaan 80 % suklaata ja toinen osa oli Fazerin tummaa suklaata - niitä oli kaapissa. Ja hyvää tuli! Ihan valtavan hyvää.

Ja koska tilaaja sanoi kakkua "parhaaksi suklaakakuksi ikinä" niin kiinnostaa kyllä ihan kauhean paljon tehdä tätä omaan käyttöön, että pääsee maistelemaan.

Viimeistään isänpäivänä , ehkä jo aiemminkin!

torstai 21. syyskuuta 2017

Gluteeniton savukalapiirakka


Eräs ystäväni pyysi minua leipomaan opettajien kokoukseen suolaisena tarjottavana gluteenittoman lohipiirakan. Googlen avulla  päädyin Liian hyvää- blogiin  , josta löysin varsin herkulliselta kuulostavan reseptin.
Savulohta kaupasta ei löytynyt, mutta savusiikaa oli, joten laitoin piirakoihin sitä. Henkilöitä oli 11 . Tein kaksi piirakkaa suorakaiteen muotoisiin foliovuokiin (Mittaa en muista, mutta tarkistan sen )  Yhdestä olisi tullut turhan pienet palat per henkilö.
Kahteen tämän kokoiseen piirakkaan sain menemään kokonaisen savukalan ja se oli lähemmäs kilon kokoinen. Itse valitettavasti en tätä päässyt maistamaan mutta sain kuulla myöhemmin, että oli ollut " sairaan hyvää". Ja kyllähän uunituoreena tuoksu oli huumaavan hyvä, joten  tätä on pakko itsellekin tehdä joskus.

Savukalapiirakka
Tässä resepti yhteen piirakkaan :


SAVUKALAPIIRAKKA

Pohja:

2 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 dl perunamuusijauhetta ( Mummon muusijauhe on laktoositon)
1 tl leivinjauhetta
1 dl kylmää vettä
1 dl sulatettua voita tai margariinia tai flora culinessea (öljykin käy)
teelusikan kärjellä hyvin vähän aromisuolaa  - jätin tämän pois, koska muusijauheessa on suolaa

Täyte :

2,5 - 3 dl savukalaa ( lohta tai siikaa tms.) - en mitannut erikseen vaan laitoin näppituntumalta
2 keitettyä kananmunaa
1 puolikas punasipuli ( pieni)
tilliä
3 dl juustoraastetta
mustapippuria
( currya, suolaa, valkosipulijauhetta)

Päälle:

2 dl maitoa
2 kananmunaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Kaada päälle vesi ja rasva. Sekoittele taikinaksi, puristele muutaman kerran taikina irti kulhosta.
3. Laita vuokaan . Jos käytät pyöreää, niin Liian hyvää blogin mukaan 26 cm vuoka.
4. Laita pohjan päälle kala, mausta tillillä ja muilla mausteilla ( jos käytät niitä). Minä en laittanut ylimääräistä suolaa ollenkaan, koska täytteen aineksissa on jo suolaa. Laitoin hivenen mustapippuria tillin lisäksi.
5. Lado munasiivut kalan päälle, ripottele pinnalle punasipulisilppu. Laita täytteiden päälle juustoraaste.
6. Vispaa munat ja maito kevyesti sekaisin. Kaada piirakan päälle.
7. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on kauniisti ruskettunut.

Liian hyvä- blogin ohjeen mukaan piirakkaan voi käyttää myös esimerkiksi kinkkusuikaleita, tonnikalaa tai kylmäsavulohta. Täytteen ainekset voi myös keskenään sekoittaa ennen pohjan päälle laittoa, mutta minun mielestä tuo ylläkuvattu tapa oli kätevä ainakin tässä piirakassa, koska tähän  tuli myös kananmunaa siivuina.
Kaksi keitettyä kananmunaa oli ainakin suorakaiteen muotoiseen piirakkaan ihan sopiva määrä. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty 4 munaa. Se saattaa olla ihan hyvä määrä 26 cm vuokaan, pitää testata :)

Tämän voi tehdä myös tavallisista jauhoista jos ei ole gluteenittomalle tarvetta.
Nyt on tekolistalla parit kakut ja vähän pikkuleipiä, mutta kun ne on tehty niin täytyy tehdä tätä herkkua omalle väelle. Jopa aviomies, joka ei kalasta välitä, olisi halunnut tätä maistaa uunituoreena. Tuoksui kuulemma sen verran hyvälle.


savukalapiirakka
 
 

lauantai 16. syyskuuta 2017

Vaniljaleivokset

Kuka muistaa Kotikokin ruokaohjekerhon? Olikohan se 70-luvulla kun näitä reseptikortteja  tuli moneen kotiin , kerran kuussa. Niitä sitten kerätiin muoviseen laatikkoon, jossa oli eri kategorioita tyyliin " vehnäleipä" , " leivokset" , " liharuuat" ja niin edelleen.
Minulla on tallessa äidin keräämä sarja. Löysin kortit kaapin perukoilta. Selasin niitä mielenkiinnolla läpi ja muistankin monia reseptejä aiemmin käyttäneeni . Jopa meidän kotileipomossa tuli joitain leipäreseptejä käytettyä. Paljon hyviä ohjeita näissä korteissa onkin. Otin reseptilaatikon esiin , pois kaapista pölyttymästä. Nyt vaan testailemaan. 
Ensimmäinen resepteistä tulikin jo testattua, nimittäin vaniljaleivokset . 

Vaniljaleivokset
 Varsin maukkaita leivoksia! Tein nämä muffinspellin koloihin, joten näistä tuli todennäköisesti isompia kuin alkuperäisessä ohjeessa. Sehän ei toki haittaa. Vaniljatäytettä olisi voinut laittaa vielä enemmän. Mielestäni sitä saa pursottaa reilun annoksen niin ei jää tyhjää tilaa kannen alle.

VANILJALEIVOKSET  / 10-12 kpl

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
1 kananmuna

Täyte: 
1 dl kermaa
1 dl maitoa
2 keltuaista
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria

1. Sekoita jauhota ja sokeri kulhossa. Nypi joukkoon rasva. Lisää muna ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Laita kelmuun käärittynä jääkaappiin täytteen valmistumisen ajaksi.
2. Mittaa kattilaan kerma, maito , keltuaiset, jauhot ja sokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan vatkaten. Ota pois levyltä, vatkaa kylmäksi ja lisää vanilliinisokeri.
3. Kauli murotaikina 2-3 mm:n levyksi ja ota siitä juomalasilla tms. kakkuja leivosten kansiksi. 
4. Kokoa taikinalevystä jääneet reunat taikinapalloksi ja jaa se leivosvuokien pohjille ja reunoille. 
5. Laita leivoksen pohjalle ohuelti esimerkiksi vadelmahillia. 
6. Pursota ( tai laita lusikalla) vaniljakiisseliä joka leivokseen. Peitä taikinakannella. Paina kansi tiiviisti taikinavuuan reunaan. 
6. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Tuo hillo  on oma lisäys, alkuperäisessä reseptissä sitä ei ollut. Sopi kyllä tähän leivokseen kuin nenä päähän. 
Kovin kauniita näistä ei tullut kun kiireessä tein . Näitä kun tein keskimmäisen tyttären läksiäisiin pari viikkoa sitten ja oli kaikkea muutakin puuhaa samana päivänä.  Pitää kokeilla joskus uudelleen ajan kanssa, eiköhän näistäkin ihan salonkikelpoisia leivonnaisia saa tehtyä, ulkomuodonkin puolesta. 
Jos haluaa päästä vielä helpommalla , niin vaniljakiisselin voi tehdä vaikka kreemijauheesta.



Vaniljaleivokset
 Tässä vielä kännyräpsy reseptikorteista muistin virkistämiseksi. 




 

torstai 14. syyskuuta 2017

Kauraleipä

Leipää tulee tehtyä turhan harvoin vaikka loppujen lopuksi sen tekeminen on varsin vaivatonta.
Ja lopputulos palkitsee moninkertaisesti sen vähäisen vaivan.

Viime viikonloppuna päätin, että tuoretta leipää on saatava. Katsaus kaapin sisältöön ja sen sisällön mukaan leipomaan leipää. Tuloksena maukasta kauraleipää , NAM!

Kauraleipä

KAURALEIPÄ

50g hiivaa tai kuivahiivaa 1 pussi
5dl maitoa tai vettä
5dl kaurahiutaleita
n.8dl jauhoja ( hiivaleipäjauhoja tai vehnäjauhoja)
2tl suolaa
2tl sokeria 

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva siihen. Jos teet kuivahiivalla niin sekoita hiiva jauhojen joukkoon , lämmitä neste hieman lämpimämäksi kuin tuorehiivalla tehdessä.
2. Lisää suola, ripaus sokeria ja kaurahiutaleet. Anna turvota hetki.
3. Lisää jauhot vähitellen . En tee taikinasta liian kiinteää, koska löysästä taikinasta tulee mehevämmät leivät. Anna kohota ainakin puoli tuntia.
4. Tee kohonneesta taikinasta leivät leipävuokiin. Anno kohota.
5. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Leivät voi toki tehdä myös pyöreiksi . Siinä tapauksessa taikinasta kannattaa tehdä hieman kiinteämpää. En mittaa jauhojen määrää vaan lisään niitä ihan taikinatuntumalta.
Maistui hyvälle!

Kauraleipä




 

lauantai 9. syyskuuta 2017

Piimä-porkkanakakku (munaton)

Valion sivuilta löysin mielenkiintoisen piimä-porkkanakakun ohjeen. Porkkanaa kun riittää, niin pitää keksiä käyttökohteita.  Tosin aika pieniä ovat vieläkin. Ehkä en ole tarpeeksi harventanut niitä eikä ole ollut tilaa kasvaa. Hmm, tiedä tuota. Tai sitten tämä viileä kesä on hidastanut kasvua, kurkutkin vasta kukassa vaikka viime vuonna syötiin niitä jo elokuussa. Saattaapi olla että eivät ehdi kasvaa ollenkaan ennen talven tuloa.

Joka tapauksessa tämä piimä-porkkanakakku on " sekoita kaikki aineet keskenään ja uuniin " - kakku. Mukavan nopea tehdä.  Tällaiset ovat sitten kivoja reseptejä kaiken kiireen keskellä. 

Piimä-porkkanakakku
 Ihanan mehevää kakkua! Kakkuun tulevien mausteiden takia kotona tuoksui melkein kuin joulun aikaan! Nuorin tytär  keittiöön tullessa kysyikin, että miksi meillä tuoksuu piparkakku.

PIIMÄ-PORKKANAKAKKU 

1 1/2 dl porkkanaraastetta  ( laitoin 2 dl)
1 1/2 rkl piparkakkumaustetta
2 1/2 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa 
2 dl sulatettua voita tai margariinia
3 dl piimää

1.Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita porkkanaraaste kuivien aineiden joukkoon.
2. Sekoita kaikki aineet keskenään.
3.Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 1,8 litran vetoiseen kakkuvuokaan
4. Paista 175 asteessa 50 - 60 min. Tarkista kakun kypsyys.

Korvaa piparkakkumauste seuraavalla mausteseoksella: 1 tl inkivääriä, 1/2 tl neilikkaa, 2 tl kanelia, 1/2 tl pomeranssinkuorta ja 1 tl kardemummaa.


Porkkanaraastetta voisi varmaan laittaa enemmänkin kuin 2 dl. Ja jos joku noista mausteista ei ole mieleen, niin kannattaa jättä pois - ei varmastikaan vaikuta lopputulokseen millään lailla. 

Piimä-porkkanakakku
 Hyvää oli!























keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Suklaavanukas

Viime sunnuntain aterian jälkiruuaksi tein suklaavanukasta. Kaikki tietenkin pidämme suklaasta , 1.5 vuotias lapsenlapsikin, joten vanukas oli selvä valinta läksiäisiin. 
Minulla on sellainen kirja kuin " Suklaa, unelmareseptejä herkuttelijoille " ( Eliq Maranik) ja siinä kirjassa on myös tämä vanukkaan ohje.  Paljon kaikkea muutakin ihanaa siellä on, riittää testattavaa pitkäksi aikaa.

suklaavanukas

Kyllä vaan maistui hyvälle! Valkuaisia tästä jää yli , joten niillekin pitää keksiä käyttöä ettei mene hukkaan. Tuolla ne jääkaapissa vielä odottavat , saa nähdä kuinka käy.

SUKLAAVANUKAS 

2,5 dl maitoa
1,5 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
2 keltuaista
1 rkl maissijauhoa
1/2 dl kylmää kahvia
50 g tummaa suklaata
tarjoiluun kevyesti vatkattua kermaa, marjoja

1. Sekoita kattilassa maito, kerma, sokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja keltuaiset. 
2. Liuota maissijauhot kylmään kahviin eri astiassa ja hämmennä sitten kattilan seokseen.
3. Laita kattila keskilämmölle ja vatkaa voimakkaasti kunnes seos alkaa paksuuntua ( noin 80 astetta), mutta älä päästä sitä kiehumaan. Vedä kattila pois levyltä ja lisää suklaa lämpimään seokseen. Hämmennä kunnes suklaa on sulanut.
4. Kaada vanukas pieniin kulhoihin tai laseihin, jäähdytä jääkaapissa.
5. Tarjoile kevyseti vatkatun kerman ja marjojen kera.

Meitä oli pikku tirppa mukaan lukien 7 henkilöä, joten tein tätä 1,5 kertaisen annoksen. Yksi annos riittää neljälle, siitä saa ihan sopivan määrän vanukasta. Tai kyllä tätä olisi enemmänkin syönyt.... tein tätä vielä illalla lisää kun meidän teini-ikäinen kysyi josko voisi saada lisää. Maistuihan tämä paremmalle kuin kaupan vanukkaat, pakko myöntää. 

suklaavanukas
 Koristeiksi laitoin vadelmia ja mustaherukoita . Mustikoita kun meillä ei edelleenkään ole pakastimessa. 
Varsin vaivaton jälkiruoka , kyllä tätä pian taas pitää tehdä....nam.

 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Porkkanapatonki


Vietimme kuluvana viikonloppuna keskimmäisen tyttären läksiäisiä. Hän lähtee vähän vajaa neljäksi kuukaudeksi opiskelupaikastaan vaihtoon Espanjaan. Haikeaa...mutta kyllä ne lapset pitää päästää maailmalle. Ja kun hänkin on jo iältään aikuinen, niin ei siinä äidin ja isän mielipidettä paljon kysellä tekemisilleen ja menemisilleen. Itse vajaa parikymppisenä lähdin au pairiksi Lontooseen , joten onhan sitä veri vetänyt maailmalle äitiäkin aikoinaan :)

Vietin sunnuntain kokonaan keittiössä, leipoen ja ruokaa tehden. Salaatin kera syötäväksi tein porkkanapatonkeja, joihin löysin hyvältä kuulostavan reseptin Valion sivuilta.  Porkkanasato on ihan kohtalainen myös tänä vuonna, joten niille pitää keksiä käyttökohteita. Toki me porkkanoita popsimme ihan sinällään myös, mutta niitä tosiaan tulee melko paljon. 

Porkkanapatonki
 Varsin maukasta leipää!  Tuli taas mietittyä, että minkähän takia sitä ei tule usemmin leivottua esimerkiksi juuri patonkia.Kun se loppujen lopuksi on kuitenkin niin vaivatonta . Ja tuore leipä - se tuoksu ja se maku!

PORKKANAPATONKI

250 g rahkaa
2 1/2 dl maitoa 
50 g hiivaa 
1 1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
noin 10 dl (650 g ) vehnäjauhoja
50 g voita tai margariinia

Täyte:
5 porkkanaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl oreganoa

1. Lämmitä rahka-maitoseos kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Alusta joukkoon vehnäjauhot ja lopuksi pehmeä voi. Kohota.
2. Valmista sillä aikaa täyte. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi ja hienonna sipulit. Hauduta kasviksia pannulla voissa. Puserra joukkoon valkosipulin kynnet ja mausta. Anna täytteen jäähtyä hetki.
3. Jaa taikina kolmee osaan. Kaulitse palat suorakaiteen muotoisiksi. Levitä täyte ohuelti levyille ja kääri rullalle. Jätä saumakohta alle.
4. Nosta patongit kohoamaan leivinpaperille pellille. Tee pintaan viiltoja. Anna kohota ja paista 250 asteessa 10 - 12 min.



Valion reseptissä kehotettiin jakamaan taikina neljään osaa, mutta minä jaoin kolmeen. Mielestäni siitä tuli juri sopivan kokoiset patongit patonkipeltiin, johon menee kolme leipää. 


Porkkanapatonki
Seuraavaksi voisi kokeilla yrttipatonkia...tai juustopatonkia. Tai tehdä vaikka tätä samaa leipää. Maukasta ainakin oli !