torstai 21. syyskuuta 2017

Gluteeniton savukalapiirakka


Eräs ystäväni pyysi minua leipomaan opettajien kokoukseen suolaisena tarjottavana gluteenittoman lohipiirakan. Googlen avulla  päädyin Liian hyvää- blogiin  , josta löysin varsin herkulliselta kuulostavan reseptin.
Savulohta kaupasta ei löytynyt, mutta savusiikaa oli, joten laitoin piirakoihin sitä. Henkilöitä oli 11 . Tein kaksi piirakkaa suorakaiteen muotoisiin foliovuokiin (Mittaa en muista, mutta tarkistan sen )  Yhdestä olisi tullut turhan pienet palat per henkilö.
Kahteen tämän kokoiseen piirakkaan sain menemään kokonaisen savukalan ja se oli lähemmäs kilon kokoinen. Itse valitettavasti en tätä päässyt maistamaan mutta sain kuulla myöhemmin, että oli ollut " sairaan hyvää". Ja kyllähän uunituoreena tuoksu oli huumaavan hyvä, joten  tätä on pakko itsellekin tehdä joskus.

Savukalapiirakka
Tässä resepti yhteen piirakkaan :


SAVUKALAPIIRAKKA

Pohja:

2 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 dl perunamuusijauhetta ( Mummon muusijauhe on laktoositon)
1 tl leivinjauhetta
1 dl kylmää vettä
1 dl sulatettua voita tai margariinia tai flora culinessea (öljykin käy)
teelusikan kärjellä hyvin vähän aromisuolaa  - jätin tämän pois, koska muusijauheessa on suolaa

Täyte :

2,5 - 3 dl savukalaa ( lohta tai siikaa tms.) - en mitannut erikseen vaan laitoin näppituntumalta
2 keitettyä kananmunaa
1 puolikas punasipuli ( pieni)
tilliä
3 dl juustoraastetta
mustapippuria
( currya, suolaa, valkosipulijauhetta)

Päälle:

2 dl maitoa
2 kananmunaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Kaada päälle vesi ja rasva. Sekoittele taikinaksi, puristele muutaman kerran taikina irti kulhosta.
3. Laita vuokaan . Jos käytät pyöreää, niin Liian hyvää blogin mukaan 26 cm vuoka.
4. Laita pohjan päälle kala, mausta tillillä ja muilla mausteilla ( jos käytät niitä). Minä en laittanut ylimääräistä suolaa ollenkaan, koska täytteen aineksissa on jo suolaa. Laitoin hivenen mustapippuria tillin lisäksi.
5. Lado munasiivut kalan päälle, ripottele pinnalle punasipulisilppu. Laita täytteiden päälle juustoraaste.
6. Vispaa munat ja maito kevyesti sekaisin. Kaada piirakan päälle.
7. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on kauniisti ruskettunut.

Liian hyvä- blogin ohjeen mukaan piirakkaan voi käyttää myös esimerkiksi kinkkusuikaleita, tonnikalaa tai kylmäsavulohta. Täytteen ainekset voi myös keskenään sekoittaa ennen pohjan päälle laittoa, mutta minun mielestä tuo ylläkuvattu tapa oli kätevä ainakin tässä piirakassa, koska tähän  tuli myös kananmunaa siivuina.
Kaksi keitettyä kananmunaa oli ainakin suorakaiteen muotoiseen piirakkaan ihan sopiva määrä. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty 4 munaa. Se saattaa olla ihan hyvä määrä 26 cm vuokaan, pitää testata :)

Tämän voi tehdä myös tavallisista jauhoista jos ei ole gluteenittomalle tarvetta.
Nyt on tekolistalla parit kakut ja vähän pikkuleipiä, mutta kun ne on tehty niin täytyy tehdä tätä herkkua omalle väelle. Jopa aviomies, joka ei kalasta välitä, olisi halunnut tätä maistaa uunituoreena. Tuoksui kuulemma sen verran hyvälle.


savukalapiirakka
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti