perjantai 30. lokakuuta 2015

Omenajuustokakku

Tämä juustokakku on tainnut useammassa blogissa tänä syksynä olla esillä. Minä löysin tämän  "Pikku murusia" - blogista   .
Siellä tämä on nimellä " apple crumble - juustokakku" . Näytti ja kuulosti niin herkulliselta, että pitihän sitä kokeilla. 

Apple crumble omenajuustokakku
 Kyllä vaan olikin ihan käsittämättömän hyvää! 

Omenajuustokakku 


pohja:
135 g kaurakeksejä

1 ½ rkl fariinisokeria
50 g voita
täyte:
300 g philadelphia-juustoa
150 g crème fraîchea
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 mm suolaa
3 tl vaniljasokeria
½ tl kanelia
2 ½ rkl maizenaa 
¾ dl kermaa
2 isoa kananmunaa
2 isoa keltuaisa
3 keskikokoista omenaa
kauramuru:
75 g voita
1 ¼ dl fariinisokeria
1 ¼ dl vehnäjauhoja
dl kaurahiutaleita
2 tl kanelia
1. Hienonna kaurakeksit ja sekoita niihin fariinisokeri. Sulata voi , lisää seokseen.
2. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. 
3. Mittaa tuorejuusto ja creme fraiche kulhoon ja sekoita notkeaksi.
4. Lisää sokerit, suola, kaneli ja maizena , sekoita. 
5. Lisää kerma, kananmunat ja keltuaiset. Sekoita. Kaada täyte pohjan päälle.
6. Kuori omenat, poista siemenkodat. Kuutioi omenat, ripottele kakun päälle.
7. Mittaa kauramurun kaikki ainekset sekaisin ja sekoita murumaiseksi seokseksi. Ripottele kakun päälle.
8. Paista 200 asteessa 10 minuuttia. 
9. Laske lämpö 160 asteeseen ja paista 45-50 minuuttia. Kakku saa hieman hytistä keskeltä. 
Aivan ihanaa herkkua eikä ollut mitenkään monimutkainen tehdäkään. 
Apple crumble juustokakku
 Tämänkin kakun sanotaan olevan parhaimmillaan aikaisintaan seuraavana päivänä . Jos malttaa odottaa. Itse maltoimme ja  kun vanhin tytär avopuolisonsa kanssa tuli seuraavana päivänä käymään, niin kakku korkattiin. 

maanantai 26. lokakuuta 2015

Piimälimppu siemenillä

Ostin Leivotaan lehden numero 6, koska sitä selatessa moni resepti vaikutti kiinnostavalta. 
Ensimmäisenä ajattelin kokeilla piimälimppua siemenillä. Leipää en olekaan vähään aikaan tehnyt ja tämä resepti vaikutti mielenkiintoiselta . Leipää ilman kohottamista? Jos tästä saisi hyvän leivän, niin reseptihän olisi ihan taivaan lahja kiireiseen arkeen. Kun vielä pidän kovasti siemenistä leivässä  niin testaamaan siis, epäluuloisin mielin! 

Piimälimppu siemenillä
Epäluulo sai ensimmäisen särön , kun paistumisen aikana kurkistin uunin luukusta sisään. Leipähän kohosi kauniisti! Kun otin tuoksuvan leivän ulos uunista niin epäluulo varisi pieniksi muruiksi. Ihana tuoreen leivän tuoksu! Ja viimeinenkin epäluulon hippunen katosi, kun maistoin tätä leipää - niin hyvää! Sellainen saaristolaislimppumainen koostumus ja nuo siemenet , nam! 
Jos joku epäluulon murunen vielä yritti jossain pilkahdella niin sekin katosi, kun teini-ikäinen tyttäremme sanoi " onpa hyvää leipää".  Tästä tuli meidän perheen leipäsuosikki! Vähällä vaivalla ja ajalla uunituoretta leipää.

Piimälimppu siemenillä , 1 limppu
2 dl grahamjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2  tl soodaa
1 dl siemeniä oman maun mukaan
1/2 dl tummaa siirappia
4 dl piimää
Koristelu: siemeniä oman maun mukaan

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää siirappi ja piimä. Sekoita tahmeaksi taikinaksi.
2. Vuoraa noin 1 1/2 litran leipävuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Ripota päälle siemenet.
3. Paista uunin alimmalla tasolla 55-60 minuuttia. Anna limpun jäähtyä vuoassa. Kiedo limppu leivinliinaan ja anna sen levätä muutama tunti ennenkuin leikkaat sen viipaleiksi.

Me ei kyllä annettu leivän levätä muutamaa tuntia vaan leikattiin siitä melko lämpimänä maistiaiset!
Ja minulla kun ei ollut grahamjauhoja , niin laitoin sen sijaan leipään 1 dl ruisjauhoja , 2 dl moniviljasämpyläjauhoja ja 4 dl vehnäjauhoja. Ja kuten sanottu, hyvää tuli ! Varmaan voi aikalailla vapaasti soveltaa jauhojen kanssa, kunhan ei laita pelkkiä vehnäjauhoja. 
Käytin tähän Sallisen salaattisiemensekoitusta , se on niin hyvää, kun siinä on monenlaista siementä.

Ainekset sekaisin , vuokaan ja uuniin - ei voi leivänteko helpompaa olla!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Mehevä omenapiirakka

Omenaa omenaa, vielä vaan omenaa! Ainakin vähän aikaa vielä. Meillä on niitä vielä parissa puussakin, ehkä pitäisi ne poimia viikonloppuna talteen. 
Liian hyvää - blogista löysin ihanan mehevän omenapiirakan ohjeen. Hän oli sen puolestaan löytänyt Makunautintoja Mimmin keittiöstä - blogista ja Mimmi taasen oli piirakkapohjan löytänyt Tarun taikakakut - blogista . Nyt se on sitten minun blogissa. Näin ne reseptit kiertää. 

Omenapiirakka
 Kyllä tämä olikin mehevää ja niin maukasta! 

Omenapiirakka  (pellillinen 50-60 cm uuniin)
4 isoa huoneenlämpöistä kananmunaa
3,5 - 4 dl sokeria 
2 dl kermaa
2 dl maitoa
200 g sulatettua voita tai margariinia tai 2 dl pullorasvaa
7 dl vehnäjauhoja
4-5 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
3-4 omenaa viipaleina
kanelia ja hienoa sokeria

1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. 
2. Lisää vaahtoon kerma, maito ja sulatettu + jäähdytetty rasva. vatkaa aineksia vähän sekaisin.
3. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho ensin keskenään. Lisää sitten kerrallaa muuhun seokseen. Vatkaa vatkaimen hitaimmalla ainekset sekaisin. Älä kuitenkaan vatkaa liikaa ettei taikinaan muodostu sitkoa.
4. Kaada taikina uunipellille, jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Levitä tasaiseksi.
5. Kuori ja viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi. Aseta viipaleet vieretysten piirakkapohjalle, 
Ripottele viipaleiden päälle sokeria ja kanelia.
6. Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 200 asteessa n.½ tuntia.


Minä lisäsin taikinaan vähän raastettua omenaa, noin yhden keskikokoisen omenan verran.
Mimmi oli näköjään laittanut piirakan päälle kauramuruseosta. Voisi olla oikein hyvää sekin! Itsel laitoin vaan sokeria ja kanelia ja oli kyllä makoisaa niinkin. 


Kauramuruseos pellilliselle piirakkaa

100 g voita sulatettuna 

1½ dl sokeria 

3 dl kaurahiutaleita  

2 rkl vehnäjauhoja 

1½ tl kanelia (suurensin jo määrää ja voisin laittaa vieläkin enemmän...)

2 tl vaniljasokeria

 
1. Sulata voi kattilassa ja sekoita kaikki ainekset joukkoon. Ripottele omenalohkojen päälle, paista. 


Omenapiirakka 
Pellillinen mehevää omenapiirakkaa!


Omenapiirakka
Nam!

 isoa kananmunaa (huoneenlämpöisiä)
pellillinen 50-60 cm:n uuniin
pellillinen 50-60 cm:n uuniin

4 isoa kananmunaa (huoneenlämpöisiä)
3,5-4 dl hienoa sokeria (laitoin 3,5 dl)
2 dl kermaa
2 dl maitoa
200 g sulatettua voita tai margariinia, tai 2 dl pullorasvaa esim. Flora Kulta voinmakuinen pullorasva (itse tein tuolla pullorasvalla, kun voi oli loppu)
7 dl vehnäjauhoja
4-5 tl leivinjauhetta (laitoin 4 reilua tl)

Pinnalle:

3-5 omenaa viipaleina (itselläni meni 3 isoa omenaa)
hieman kanelia ja hienoa sokeria
- See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/09/muhkea-omenapiirakka.html#sthash.IDtPDifA.dpuf
pellillinen 50-60 cm:n uuniin

4 isoa kananmunaa (huoneenlämpöisiä)
3,5-4 dl hienoa sokeria (laitoin 3,5 dl)
2 dl kermaa
2 dl maitoa
200 g sulatettua voita tai margariinia, tai 2 dl pullorasvaa esim. Flora Kulta voinmakuinen pullorasva (itse tein tuolla pullorasvalla, kun voi oli loppu)
7 dl vehnäjauhoja
4-5 tl leivinjauhetta (laitoin 4 reilua tl)

Pinnalle:

3-5 omenaa viipaleina (itselläni meni 3 isoa omenaa)
hieman kanelia ja hienoa sokeria
- See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/09/muhkea-omenapiirakka.html#sthash.IDtPDifA.dpuf



tiistai 20. lokakuuta 2015

Paavo Pesusieni - kakku

Työkaverini tilasi tyttärensä syntymäpäiville Paavo Pesusieni - kakun. Että nämä hahmokakut ovat hauskoja tehdä! Lisää näitä!

Paavo Pesusieni-kakku
Täytteiksi tein toiveen mukaan mansikkamousseen ja suklaamousseen maitosuklaasta. Molemmat ilman liivatetta. Tämän mallinen kakku pysyy hyvin koossa sellaisellakin täytteellä, varsinkin kun tämä ei mikään kovin iso kakku ollut.
Pohjana 2 X 4 kananmuna levykakkupohja, siitä jäi kyllä vähän ylikin, kaikki ei mennyt tähän kakkuun.

Levykakkupohja :
 
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)

 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla valuttamasi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Huolellinen vaahdotus on tärkeää myös maun kannalta.

Paista 200 astetta uunin keskitasolla, 6-8 min

Mansikkamoussee:

250 g mansikoita (tuoreita tai pakastettuja)
2 dl vispikermaa
100 g maustettua rahkaa tai tuorejuustoa  / tai maustamatonta
2 rkl sokeria

n. ½ dl vaniljakreemijauhetta

Soseuta mansikat. Vaahdota vispikerma. Lisää vaahtoon mansikkasose, rahka/tuorejuusto ja sokeri. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhetta sen verran, että täyte muuttuu sopivan paksuksi.


Suklaamoussee:

2 dl kevytvispiä tai vispikermaa
100 g maustamatonta tai maustettua tuorejuustoa tai vaniljarahkaa
130 g suklaata (tumma/maito-/valkosuklaa)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä (250 W) tai vesihauteessa. Lisää suklaasula vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.


Täytteet löysin Kinuskikissan sivuilta!

 

lauantai 17. lokakuuta 2015

Omena-porkkanaleivos

Omenoille olen miettinyt vielä käyttökohteita, kun niitä vielä olisi - jotain uutta pitäisi keksiä. Olen keittänyt hilloa , kuivanut omenaviipaleita ja pakastanutkin niitä. 
Porkkanaleivos on tunnetusti hyvää ja nyt kokeilin tehdä leivoksia omenasta ja porkkanasta. Molempia raastoin taikinaan, omenaa hieman enemmän. 

Omena-porkkanaleivos
Ja kuten porkkanapiirakkakin niin tämäkin on tietysti erittäin mehevää. Ja niin hyvää! Pellillinen ei kauan meillä vanhentunut. 

Omena-porkkanaleivos (pellillinen)

pohja:  
 4 kananmunaa                                                          
 4 dl sokeria                                                               
4 dl vehnäjauhoja                                                     
2 tl leivinjauhetta                                                      
2 tl vanilliinisokeria
2 tl kanelia
1 1/2 tl ruokasoodaa
6 dl raastettua porkkanaa / omenaa
2 rkl ruokaöljyä

kuorrutus: 
250 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g voita tai margariinia
n. 3 1/2 dl tomusokeria

1. Kananmunat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi. 
2. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon. 
3.Lopuksi sekoitetaan joukkoon porkkanaraaste / omenaraaste  ja ruokaöljy. Kaadetaan uunipellille ja paistetaan 175 asteessa n.20 min.
4. Kuorrutuksen aineet sekoitetaan kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan vispilällä sekoittaen,ei kuitenkaan kiehumispisteeseen saakka. Kuorrutus levitetään jäähtyneen kakun päälle.


Yksinkertainen tehdä ja riittoisa tuote + erittäin hyvää!

Omenaporkkanaleivos

 Ja kohta alkaa tehdä tätä taas mieli, kun näitä kuvia katselee. 


Omena-porkanaleivos
Nuorimmainen ripotteli pellillisen pinnalle vielä miniporkkanoita. Meidän oman maan  porkkanat jäivät näin pieniksi! No , tunnustan etten muistanut harventaa kertaakaan kylvämääni porkkanasatoa. Eivät kaiketi mahtuneet kasvamaan isoiksi. Mutta oli näitä miniporkkanoita kiva popsia, olivat melkein kuin karkkeja :)


tiistai 13. lokakuuta 2015

Pätkisjuustokakku

Tätä iki-ihanaa pätkisjuustokakkua tein ystäväni pyynnöstä hänen pojan syntymäpäiville. Kakkua tehdessä tulikin mieliteko tehdä tätä myös itselle, om tämä vaan niin hyvää! 

Pätkisjuustokakku
 Pätkisjuustokakku   22- 24 cm vuoka

pohja
2 pötkö  minttudominokeksejä (tai tavallisia)
80 g voita
täyte:
4 liivatelehteä
10 pätkistä
250 g mascarpone-tuorejuustoa
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
0,5 dl kuumaa kahvia




1. Murenna keksit ja sekoita sulatettuun voihin
2. Levitä muroseos irtopohjavuokaan, painele mahdollisimman vähän, ettei pohjasta tule liian kovaa, laita kylmään jähmettymään
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen

4. Hienonna pätkikset ja sekoita mascarponeeen
5. Vaahdota vaniljakastike kovaksi vaahdoksi ja sekoita mascarpone-pätkismassaan
6. Puserra liivatelehdistä vesi pois ja liuota kuumaan kahviin

7. Lisää seos ohuena nauhana täytemassaan kokoajan sekoittaen
8. Kaada täyte pohjan päälle, peitä kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään, anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään
9. Irrota kakku vuoasta ja koristele pätkismurulla

Tällä kertaa en päässyt tätä itse maistamaan, harmi. Piankos sitä tällaisen tekee omaankin käyttöön - tosin olisi niin paljon kaikkea muutakin mitä pitäisi testata. 
Ja kun tällainen jääkaapissa on , niin toki tätä tulee syötyäkin sitten...

lauantai 10. lokakuuta 2015

Omenapiirakkamuffins

Omenaisia reseptejä olen etsinyt, koska omenoita kuitenkin jonkun verran tuli. Paljon oli huonoja omenoita, puussa jo menivät huonoksi. Muumiotautia vai mitä lie. Matoisia omenoita oli myös paljon, mutta onneksi jonkun verran saatiin satoa itsellekin.
 Emerald City blogista löysin tällaisen mielenkiintoisen omenapiirakkamuffinsien reseptin.

Omenapiirakkamuffins
 Näistä tuli ihanan meheviä muffinseja!

Omenapiirakkamuffins n. 17kpl

Taikina:
4 1/2 dl (290 g) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl (175 g) sokeria
1/4 tl muskottipähkinää
2 kananmunaa
2 dl maitoa
175 g voita sulatettuna

Omenat:
2 omenaa (a 140 g)
2 rkl fariinisokeria
2 rkl voita
1 rkl kanelia
Kuorrutus:
75 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4 dl (75 g) tomusokeria
1 rkl sitruunanmehua

  1. Ota munat ja maito hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Sulata voi ja anna jäähtyä.
  2.Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Pilko omena pieniksi kuutioiksi ja paista pannulla keskilämmöllä fariinisokerin, voin ja kanelin kanssa, kunnes omenat ovat selvästi karamellisoituneet ja pannulla on sitkeää sokeri-voilientä.

3.Valmistele 12-koloinen muffinivuoka asettamalla koloihin paperivuoat. Sekoita yhdessä kulhossa keskenään munat, maito ja jäähtynyt voisula. Lisää myös omenakuutiot.
4.Toisessa kulhossa yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, muskottipähkinä ja sokeri. Yhdistä märät aineet kuiviin ja sekoita nopeasti juuri ja juuri sekaisin. Lusikoi taikinaa paperivuokiin melkein täyteen.
5.Paista muffineita uunissa n. 20 minuutin ajan tai kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskean värin.
6. Kuorrutusta varten vatkaa huoneenlämpöiset ainekset keskenään tasaiseksi seokseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneiden muffinssien pinnalle.
Päälle ripottelin vielä Wiltonin värisokeria , oranssia sellaista. Oikein hyviä muffinseja, ei ollenkaan kuivia niinkuin joskus saattavat olla. Tuo omenaseos  teki näistä mehukkaita. 
Näitä voisi tekaista pakastimeen vierasvaraksi. Jonkun verran vielä omenoita odottaa käyttöä. Hilloa ajattelin huomenna keittää, mutta voisihan sitä jotain vielä leipoakin. Vierasvara ei ole koskaan pahitteeksi. 


torstai 8. lokakuuta 2015

Syntymäpäiväkakku

Pari viikkoa sitten tein kahden tyttäreni synttärikahville kakun. Se oli sellainen pikakakku, kun oli muitakin leipomispuuhia samalle viikonlopulle. Päädyinkin tekemään marmoripinnan kahdesta eri massasta ja siitä tulikin ihan kivan näköinen.

Marmoripinatinen synttärikakku
Muita koristeita tuo pinta ei enää kaivannutkaan, en olisi niitä ehtinytkään tehdä.
Täytteeksi tein valkosuklaa-vadelmamousseen  . Kakkupohja oli kahdeksan munan kakkupohja.


 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lohikiekot

Viikko sitten tein näitä lohikiekkoja ensimmäisen kerran eräisiin syntymäpäiväjuhliin. Sen jälkeen olen tehnyt niitä kaksi kertaa lisää. Omien tyttärien yhteisille syntymäpäiville , kaksi tyttäristäni on syntynyt peräkkäisinä päivinä, melkein tasan kolme vuotta ikäeroa.
Ja kolmannen kerran niitä pyydettiin ystäväni pojan syntymäpäivä/tupaantuliaiset yhdistelmäjuhliin. 
Nämä kyllä ovatkin hyviä. 

Lohikierteet

Tämä resepti löytyi Myllyn paras sivuilta. 

LOHIKIEKOT (noin 30 kpl)

1 paketti Myllyn Paras Iso lehtitaikinalevyä (600 g)
tai Lehtitaikinalevyjä (500 g)





Täyte:
150-200 g lohituorejuustoa
200 g savulohta suikaleina
2
punaista paprikaa kuutioina
1 tlk pieniä kapriksia (n. 100 g)
1 dl tuoretta tillisilppua


1.Ota taikina ajoissa sulamaan.
2. Kauli isoa lehtitaikinalevyä puolet leveämmäksi noin kokoon 30 x 40 cm.
3. Levitä huoneenlämpöinen tuorejuusto taikinalevylle. Ripottele päälle savulohta, pieneksi kuutioitua paprikaa ja kaprikset, mausta tillisilpulla. 
4.Kääri levy rullalle pituussuunnassa (rullaustekniikka sama kuin kääretortulla). Laita rulla sauma alaspäin jääkaappiin jähmettymään, noin puoleksi tunniksi.
5. Leikkaa rullasta n. 1 cm:n paksuisia viipaleita ja laita ne joko sellaisenaan uunipellille tai muffinivuokiin. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min kauniin värisiksi.

Tällä viimeisellä kerralla taikinarulla oli jääkaapissa useamman tunnin, kun en ehtinyt kaikkia paistaa kerralla. Huomasinkin, että silä tavalla kiekoista tuli entistä lehtevämpiä. Eli jos vaan on aikaa niin kannattaa antaa rullan olla pidempään kuin 1/2 tuntia jääkaapissa ennen paistoa. 
Näm ovat kiva suolainen tarjottava kahvipöytään. Täytettä voisi kokeilla vaihtaa välillä vaikka kyllä nämä lohiversiot ovat aikamoisen hyviä. Joku savukinkkutäyte voisi olla hyvä tai miksei kasvisversiokin.