perjantai 27. marraskuuta 2015

Black Friday

Vielä ehtii ! Leivontatarvikkeita alennuksella tänään leivontatarvikkeiden verkkokaupassa Mavilessa
Loppusummasta 30 % alennusta!


Kannattaa käydä tutustumassa ! 


maanantai 23. marraskuuta 2015

Feta-pinaattipiirakka

Miehen sisko tuli käymään kylässä eräänä keskiviikkoiltana. Itse olin ylitöissä ja olikin mukava tulla kotiin, kun uunissa oli hyvälle tuoksuva piirakka. Aviomies siskonsa kera oli ollut ahkerana, olivat väsänneet ihanan piirakan ja se oli tosiaan jo uunissa kun tulin kotiin. 
Toisen kerran teimme tätä piirakkaa miehen kanssa, kun minun sisko + hänen mies tulivat käymään.

feta-pinaattipiirakka

Tämä on erittäin hyvää! Jos ei feta ole mieleen, niin voihan tähän käyttää vaikka aurajuustoa tai ihan tavallista juustoa. Resepti löytyi Arlan  sivuilta, mutta näyttää tämä resepti löytyvän monesta muustakin paikasta, kun googlettaa. 

FETA-PINAATTIPIIRAKKA

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
tilkka vettä
Täyte:
1 sipuli
oliiviöljyä
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
1/2 tl mustapippuria
200 g fetaa
150 g pinaattia

1. Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi pehmennyt voi jauhojen joukkoon ja lisää tilkka vettä.
2. Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin 15 minuutiksi.
3. Silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla olivviöljyssä. Kuullota samalla myös tuore pinaatti.
4. Siirrä pohja suoraan 175 asteiseen uuniin 10 minuutiksi. Tee sillä välin täyte.
5. Sekoita ruokakerma ja munat keskenään., mausta mustapippurilla. 
6. Murenna fetajuusto ja levitä se piirakkapohjan päälle.
7. Ripottele päälle sipuli/pinaattiseos. 
8. Kaada munakerma päälle ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Hieman siis muunsimme reseptiä yllä olevan mukaisesti.  En tiedä käytettiinkö alkuperäisessä tuoretta pinaattia vai pakasteesta otettua, mutta me käytimme tuoretta ja kuullotimme sitä sipulin kanssa paistinpannulla. 


Pinaatti meni pienempään tilaan ja sen sai kätevästi levitettyä  sipulisipun kanssa piirakan päälle.
On hyvää! 


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mariannejuustokakku

Ystäväni tilasi minulta isänpäiväksi juustokakun. Mitään tiettyä juustokakkua ei pyytänyt, joten aloin selailla eri vaihtoehtoja. Fazerin sivuilla törmäsin tällaiseen mariannejuustokakkuun .
Näytti ja kuulosti hyvältä, sitä ehdotin ystävälleni ja se sopi hänellekin.

Mariannejuustokakku
Itse kakkua en siis päässyt maistamaan, mutta kyllä tuo massa maistui oikein hyvältä.

Mariannejuustokakku

pohja:
175 g marianne keksejä
35 g voita sulatettuna
täyte:
4 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl maustamatonta rahkaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
1 pussi marianne crush rouhetta

1. Murskaa keksit jauheeksi monitoimikoneessa. Sulata voi, yhdistä keksirouheen kanssa. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, noin 23 cm. Laitoin itse 20 cm vuokaan, jotta sain kakusta hieman korkeamman.
2. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen veteen noin 10 minuutiksi.
3. Sekoita juusto, rahka ja vaniljasokeri.
4. Kuumenna 1/2 dl kermaa ja liota liivatteet siihen . Anna jäähtyä hieman. Valuta ohuena nauhana juustoseokseen.
5. Vaahdota loput kermasta.  Sekoita yhdessä marianne crush rouheen kanssa juustoseokseen. Kaada täyte keksipohjan päälle.
6. Hyydytä kakkua jääkaapissa 4-6 tuntia. Koristele.


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Banaanimuffins

Isänpäivänä meillä oli koko perhe koolla ja istuimmekin brunssipöytään nauttimaan ja juttelemaan kuulumisia. Yksi tyttäristä opiskelee ja asuu nykyään Porissa, toinen asuu tässä melko lähellä avopuolison ja eläinkatraan kanssa. Heillä on yksi koira ja neljä kissaa. Kolmas tytär on vielä teini-ikäinen, jote hän on meidän ilona täällä kotona. 
Paljon oli taas juteltavaa :)

Yhtenä herkkuna pöydässä oli banaanimuffinsit. Tein ne Kakkukatrin  reseptin mukaan.

Banaanimuffins
Nämä olivat todella meheviä muffinseja. Usein muffinseista tulee kuivakoita, mutta näistä ei ollenkaan. Banaani varmastikin mehevöitti nämä. 

Banaanimuffinsit 
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
150 g voita sulattettuna
5 dl vehnäjauhoja
4 tl piparkakkumaustetta ( tai  2 tl kanelia, 1 tl inkivääriä ja 1 tl neilikkaa)
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 kypsää banaania
2 dl kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia tai rahkaa
Kuorrutus: 
200 g tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria

 
1.  Laita kananmunat ja sokeri kulhoon.
2. Mittaa kuivat aineet ja yhdistä keskenään.
3. Muussaa banaanit, sulata voi. Yhdistä sulatettu voi, muussatut banaanit ja kermaviili / jogurtti. 
4. Sekoita munat ja sokeri. Kakkukatrin ohjeessa niitä ei vatkattu, mutta minä vatkasin vähän aikaa. 
5. Lisää seokseen vuorotellen yhdistettyjä kuivia aineita ja banaaniseosta. Sekoita taikinaksi, älä vatkaa. 
6. Laita taikina vuokiin ja paista 180 asteessa noin 18 minuuttia.  
7. Sekoita kuorrutuksen aineet sekaisin ja pursota jäähtyneiden muffinsien päälle. Minä vatkasin ainekset kevyesti sekaisin. 

Aivan ihania muffinseja, maistuivat kyllä kaikille!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Päärynäruudut

Leivotaan lehden numerossa 6 oli monia kokeilemisen arvoisia reseptejä ja tämä päärynäruudut oli yksi niistä. Varsinkin tuo kinuskinen tuorejuustopäällinen kiinnosti. 

Kuorrutetut päärynäruudut
Leivoksista tuli oikein muhkeita! 

Päärynäruudut, 24 palaa
150 g voita
1/2 dl maitoa
3 munaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 päärynää
Kuorrute:
300 g maustamatonta tuorejuustoa 
1 dl tomusokeria
1 dl valmista kinuskikastiketta

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää maito.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, Sekoita voi-maitoseos munaseokseen.
3. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri jauhoihin. Lisää ne munaseokseen ja kääntele tasaiseksi.
4. Vuoraa leivinpaperilla noin 25 x 35 cm kokoinen uunipannu ja kaada taikina siihen.
5. Kuori päärynät, poista siemenkodat, leikkaa paloiksi. Asettele palat taikinan päälle.
6. Paista uunin keskitasolla noin puoli tuntia. Anna jäähtyä.
7. Kuorrutetta varten vatkaa juusto, tomusokeri ja kinuskikastike yhteen. Levitä jäähtyneelle kakulle. Koristele mantelilastuilla tms. Leikkaa kakku ruuduiksi.

Aloin miettiä , että minkähänlaisia näistä tulisi jos raastaisi päärynän taikinaan? Voisi olla maukasta niinkin. Tuo tuorejuusto-kinuskipäällyste sopii varmasti myös kuppikakkuihin vallan mainiosti.


Päärynäruudut


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Olutpiirakka


Sisko miehensä kanssa oli tulossa käymään ja ajattelin tehdä jonkun suolaisen piirakan . Jostain yhteydestä oli mieleen jäänyt piirakka, jossa taikinaan laitetaan olutta. Se kuulosti sen verran kiinnostavalta, että päätin sen nyt toteuttaa.
Googlettamalla päädyin Kinuskikissan sivuille. Varmaan muunkinlaisia reseptejä olutpiirakasta on olemassa, mutta lähdin nyt testaamaan tätä.  

Olutpiirakka


Erittäin makoisa piirakka tästä tulikin! Siskokin sanoi tuosta pohjasta, että on mukavan mehevä, ei ollenkaan kuiva. 
Pidän näistä "nopeasti ja helposti valmista " - resepteistä kovasti. Arkenakin töiden jälkeen ehtii leipoa tällaisten ohjeiden mukaan.

Olutpiirakka 

Pohja:
2 munaa
1 plo (33 cl) olutta
½ tl suolaa

4 dl vehnäjauhoja
Täyte:
400 g jauhelihaa
1 rkl oreganoa
1 tl mustapippuria
70 g tomaattipyreetä
200 g kermaviiliä
1 ps (n. 64 g) sipulikeittoaineksia
150 g emmentaljuustoraastetta


1. Valmista ensin täyte. Paista jauheliha ja sekoita joukkoon mausteet. Lisää loput ainekset juustoraastetta lukuun ottamatta.
2.Valmista pohja. Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon olut ja suola. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voidellulle uunipellille (noin 38 x 38 cm pelti)
3.  Lisää täyte nokareina. Ripottele pinnalle juustoraaste.
4.  Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Minä laitoin uunipellille leivinpaperia, en kaatanut ohjeen mukaan taikinaa suoraan voidellulle pellille. Taikina on hyvin löysää, nestemäistä . Ensin tuli mieleen, että unohdin siitä jotain pois, koska se oli niin nestemäistä. Lopputulos oli kyllä erittäin hyvä! 
Tätä aion tehdä toistekin, oli nopea valmistaa. Ensi kerralla ajattelin kokeilla jauhelihan maustamista itse, jätän sipulikeiton pois. Hyvältä varmaan maistuisi myös  sienet jauhelihan joukossa - jos sienistä satuu pitämään. Tuoretta sipulia, jauhelihaa ja sieniä.....nam!


Olutpiirakka
Tässä kuvausrekvisiittana piirakan kanssa mehua, kun olutta ei ollut sen enempää kuin piirakkaan mennyt tölkillinen. Piirakan  kanssa maistuisi varmaan oivallisesti kylmä olut. Hyvä resepti siis illanistujaisiin ja vaikka pikkujouluihin