lauantai 30. joulukuuta 2017

Suklaalevykakku

Pitkästä aikaa. Tuli vähän taukoa muuhun leivontaan piparkakkutalojen yms. rakennelmien takia. Kaiken lisäksi oikeaan ranteeseen kehkeytyi jännetupen tulehdus, joka rajoitti sitten kaikkea tekemistä. Varmaan päätetyön ja ylenmääräisen pursottamisen takia oikea käsi kipeytyi.

Joulun välipäivinä kuitenkin tein  suklaapiirakkaa. Tai reseptikirjassa sen nimi oli suklaalevykakku. 
Ohje löytyi " Maittavat suklaaherkut " - kirjasta, jossa onkin monenlaista ihanaa suklaista herkkua.

suklaalevykakku
Kakusta tuli ihanan mehevää . Ja suklaista, hyvää, nam...

Suklaalevykakku / 33 x 20 cm vuoka 

Pohja:

225 g voita
100 g suklaata pilkottuna ( tummaa)
1 1/2 dl vettä
300 g jauhoja
2 tl leivinjauhetta
275 g fariinisokeria
1 1/2 dl smetanaa
2 munaa vatkattuina

Kuorrutus: 
200 g tummaa suklaata
6 rkl vettä
3 rkl kahvikermaa
15 g voita

1. Voitele kakkuvuoka ( 33 x 20 cm), vuoraa pohja leivinpaperilla. Sulata voi ja suklaa veteen alhaisella lämmöllä jatkuvasti hämmentäen.
2. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe kulhoon, sekoita joukkoon sokeri. Kaada mukaan kuuma suklaaseos.
3. Vatkaa perusteellisesti kunnes ainekset ovat sekoittuneet tasaisesti. 
4. Hämmennä mukaan smetana ja sen jälkeen kananmunat.
5. Kaada taikina vuokaan, paista 190 asteessa 40-45 minuuttia.
6. Kurrutusta varten sulata suklaa veden kanssa kattilassa pienellä lämmöllä. Sekoita mukaan kerma, nosta liedeltä. Hämmennä sekaan kylmä voi. 
7. Kaada kuorrutus jäähtyneen kakun päälle ja levitä ntasaiseksi lastalla.

Ihanaa herkkua. Tätä kannattaa tehdä jos haluaa täyteläistä suklaista herkkua. Ohje on tästä kirjasta :


torstai 14. joulukuuta 2017

Piparkakkurakennelmia

Vapaa-aika kuluu aikalailla piparkakkutalojen ja muiden rakennelmien parissa. Kahdet myyjäiset on jo takana ja seuraavat ensi sunnuntaina .

joulumyyjäiset

Olen jo monta vuotta käynyt Turun Vpk: n talon joulumyyjäisissä myymässä piparkakkutaloja. Puitteet siellä ovat hienot ja juhlalliset.  Sekin on mukavaa  kun saa olla sisätiloissa . Ei tarvitse tuulessa ja tuiskussa seistä.
Tosin kävimme myös ulkomyyjäisissä tänä vuonna. Nimittäin Röölän joulutorilla Rymättylässä. Paikka on ihan meren rannalla. Sää oli erittäin tuulinen ja vaikka myyjäiset olivat osittain rakennusten suojassa , niin silti tuuli osui sinne sen verran ettei pöytää voinut laittaa.  Lentoon olivat talot lähdössä samantien. Myyjäisten järjestäjä antoi meille myyjille luvan ajaa autolla paikalle ja myydä auton takakontista. Onneksi oli farmariauto niin saimme talot ynnä muut nätisti esille.
Kauppa kävi ihan kivasti ja oli mukava tunnelma tällaisilla saariston pienillä joulumyyjäisillä. Se tuulinen sääkin oli siellä meren rannalla jotenkin asiaan kuuluvaa. Hienon näköinen oli meri !



Röölä Rymättylä
Röölän joulutorin jälkeen kävimme  vanhanajan joulumarkkinoilla Turun suurtorilla. Anoppikin oli meillä kylässä juuri sinä viikonloppuna, niin hänkin pääsi sinne. Kivan näköistä siellä oli, harmi vaan että satoi vettä ihan koko ajan.

10.12. olin VPK:n talon myyjäisissä , mutta tällä kertaa Suomen löytöeläinten kummit ry:n pöydän takana arpoja ja villasukkia myymässä. Hyvin menivät kaupaksi . Kissat saavat taas apua ♥ Kuvia ei tietenkään ole... unohtui kokonaan kuvaaminen, oli sen verran vilskettä koko ajan.

17.12. on siis vielä yhdet myyjäiset. Mietin juuri, että olenkohan niin sanotusti haukannut liian ison palan. Työkaverit ovat tilanneet vaikka mitä piparkakkujuttuja ja niitä olen pikkuhiljaa tehnyt ja työkavereille vienyt. Nämä työkalupakit ovat suosittuja :



Piparkakkutyökalupakki
Yksi kakkukin pitäisi tehdä ensi lauantaille, yksi gluteeniton piparkakkutalo sunnuntaille ja lauantaina on työpaikan kuusijuhlat asiakkaille . Siellä pitää olla edustamassa. Ehkä vähän jo alkaa ahdistaa tämä ajan riittävyys. Tai oikeastaan riittämättömyys.


piparkakkutalo
piparkakkutalo

Yllä oleva talo on erikoistilaus , lumiukko silinterihatun kanssa pihalle ja sup-lauta nojaamaan katon reunaan. Lumiukko pihalla onkin ihan hauskan näköinen. Yleensä laitan siihen kuusen, mutta voisikin välillä tehdä lumiukkoja.

Näissä merkeissä siis jouluun saakka. Ensi vuonna hiljennän tahtia. Jätän myyjäisiä pois, ehkä yhdet voisin käydä.
Hyvää joulun odotusta kaikille!

piparkakkurakennelmia