lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pähkinäinen kahvikakku

Pidän pähkinöistä ihan sinällään ja myös leivonnassa. "Pullahiiren makeat kakut" kirjassa on tällainen pähkinäinen kahvikakku - resepti ja päätin testata sitä, kun hasselpähkinöitäkin löytyi kaapista.

Pähkinäinen kahvikakku
Oli niin hyvää kuin kuvittelinkin tämän olevan. Kermaviilin ansiosta oikein mehevää ja tuo pähkinäraita maistui aivan ihanalle.

Pähkinäinen kahvikakku
100 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl kermaviliä
Pähkinäkerros :
1 dl hasselpähkinärouhetta
1 tl kanelia
1 dl sokeria

1. Valmista ensin täyte sekoittamalla täytteen aineet keskenään. Voitele ja jauhota vuoka .
2. Valmista taikina vaahdottamalla voi ja sokeri vaaleaksi. Lisää kananmunat seokseen vatkaten.
3. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda sekä vaniljasokeri keskenään. 
4. Sekoita taikinaan vuorotellen kermaviiliä ja jauhoseosta. 
5. Kaada vuokaan noin puolet tainasta. Ripottele sen jälkeen pähkinäseosta (puolet)  ja lopuksi loput taikinasta.
6. Paista 175 asteessa noin 45 - 60 minuuttia (itse paistoin 45 minuuttia).

Kirjan ohjeessa kakku tehtiin pitkulaiseen vuokaan ja puolet pähkinäseoksesta ripoteltiin vielä kakun päälle . Tuossa käyttämässäni kakkuvuoassa seos tuli kakun pohjaan, hiukan sitä sinne ripottelin.
Pitkulaisessa vuoassa saa kivasti pähkinäistä makua kakun pinnallekin.


 Tuonne väliin voi ripotella enenmänkin seosta kuin puolet, sen verran hyvälle se täyte siellä maistui.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Gluteeniton omenakakku

Aika rientää, ei meinaa ehtiä tehdä kaikkea mitä haluaisi ehtiä. Leipominen on jäänyt vähiin viime aikoina. Muutto edessä, joten se aiheuttaa kaikenlaista ylimääräistä puuhaa. Itse asiassa aika paljonkin puuhaa!
Ensi syksynä kuitenkin saan leipoa omenapiirakkaa oman pihan omenoista, kesällä jo teen mansikkakakkua oman mansikkamaan herkuista. Sormet jo syyhyävät puutarhapuuhiin. 
Kyllä tämän muuton aiheuttaman stressinkin kestää sitä odotellessa.

Gluteenittomat herkut kiinnostavat kovasti. Vaikka keliakiaa ei olekaan, niin gluteeni kuitenkin aiheuttaa jonkinlaisia vatsavaivoja, joten olen seuraillut jonkun aikaa muunmuassa sellaista blogia kuin Glutenfria godsaker.  Ajatuksena on leipoa vähän enemmänkin gluteenittomia tuotteita aika ajoin.
Sieltä löysin tämän herkulliselta kuulostavan , kuorrutetun omenakakun.

Gluteeniton omenakakku
Tästä tuli huikean mehevää ja niin suussasulavan hyvää! Söin tätä heti kaksi palaa vaikka oli jo valmiiksi ihan täysinäinen olo, mutta kun tätä ei vaan voinut vastustaa!
Helppotekoinenkin tämä oli, joten aivan varmasti teen tätä uudelleen. 

Gluteeniton omenakakku
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl fiberhuskia
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl inkivääriä
1 maustemitallinen suolaa
1 dl hasselpähkinäjauhoja ( käytin mantelijauhoja, koska niitä oli ennestään)
1 dl riisijauhoja
1 dl rypsiöljyä
2 karkeaksi raastettua omenaa ( noin 3 dl)
Kuorrute:
45 g huoneenlämpöistä voita
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
75 g creme fraichea


1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kananmunavaahtoon.
3. Lisää öljy ja raastetut omenat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Jauhota 24 cm vuoka esimerkiksi hasselpähkinäjauhoilla (itse laitoin leivinpaperia alle, jauhotin reunat), kaada taikina vuokaan. 
5. Paista 150 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna kakun jäähtyä.
6. Vatkaa kuorrutteen ainekset sekaisin ja kaada jäähtyneen kakun päälle.

Riisijauhon tilalle voi toki laittaa vaikka vehnäjauhoja jos haluaa tehdä "tavallisen" version tästä kakusta. Ja omenoiden tilalle voi kokeilla laittaa vaikka päärynää. 
Mantelijauhot sopivat tähän vallan mainiosti. Olisi varmaan huikean hyvää hasselpähkinäjauhoillakin, mutta olivat niin kalliita etten raaskinut niitä ostaa.
Tämä kakku oli kyllä NIIN hyvää. Yksi kohde tuleville oman omenapuun omenoille :) 


Gluteeniton omenakakku

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Valkosuklaa-rahkakakku

Tämän reseptin löysin kirjasta "Maittavat suklaaherkut". Tämä oli siellä nimellä valksuklaatryffelikakku, mutta minun kakusta ei tullut tryffelimäistä, joten vaihdoin hieman nimeä.

Valkosuklaa-rahkakakku
Jouduin hieman muuttamaan reseptiä, ehkä tämä ei sen takia ollut tryffelimäinen. Kovin hyvää kuitenkin, rahka taittoi liian makeuden pois. Ja pohja oli mehevä, ei ollenkaan kuiva.
Syy miksi jouduin muuttamaan reseptiä on se, että alkuperäisellä ohjeella täytteestä tuli todella löysää. Se vaikutti siltä ettei tule ikinä hyytymään. En uskaltanut sitä sellaisenaan kaataa pohjan päälle vaan lisäsin täytteeseen rahkaa ja kolme liivatelehteä.
Kirjoitan tähän alle alkuperäisen reseptin ja mainitsen ne muutokset, jotka tein. 

Valkosuklaa-rahkakakku
pohja:
2 kananmunaa
50 g sokeria
50 g jauhoja
50 g valkosuklaata sulatettuna
täyte:
3 dl kuohukermaa (laitoin 4, koska en viitsinyt jättää toiseen kermapurkkiin 1 dl)
350 g valkosuklaata
250 g rahkaa ( laitoin 350 g eli noin 1 1/2 purkillista)
( 3 liivatelehteä - ei ollut alkuperäisessä ohjeessa)

1. Voitele irtopohjainen vuoka (halkaisija 20 cm).
2. Vatkaa munia ja sokeria isossa kulhossa 10 minuuttia. Siivilöi jauhot ja hämmennä varovasti munavaahtoon. Lisää sulatettu valkosuklaa.
3. Siirrä taikina vuokaan ja paista 180 asteessa 25 minuuttia. Jäähdytä ja siirrä sen jälkeen takaisin vuokaan.
4. Täytettä varten kaada kerma vuokaan ja kiehauta koko ajan hämmentäen, jotta kerma ei pala pohjaan. 
Anna jäähtyä hieman, lisää sekaan valkosuklaa ja hämmennä kunnes se sulaa. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä koko ajan hämmentäen.
5. Sekoita rahka joukkoon. Lisää joukkoon vesitilkkaan sulatetut liivatteet, jos käytät niitä.
6. Kaada seos kakkupohjalle ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin 2 tunniksi.

Alkuperäisellä ohjeellakin tulee varmasti hyvää kakkua, jos vaan saa täytteen hyytymään , mutta niin tuli tällä muunnetulla reseptilläkin. 
Koristelut jäi vaiheeseen, mutta päälle voi tehdä vaikka tummasta suklaasta koristeita tai ihan mitä vaan mieleen tulee.

 

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Amerikkalainen juustokakku

Aviomies tuossa eräänä päivä tekaisi ns. amerikkalaisen juustokakun.

Amerikkalainen juustokakku
Se oli kyllä niin samettisen pehmeää ja makoisaa! Kakun sisällä olevat mansikat olivat mukava lisä. Voin vaan kuvitella miltä tämä maistuisi tuoreiden mansikoiden kera! Kesällä pitää testata. 

Amerikkalainen juustokakku
pohja:
 100 g argariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte:
2 tlk (500g) rahkaa
300 g tuorejuustoa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
2,5 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
5 kananmunaa
mansikoita

1. Vuoraa kakkuvuoka (22-24 cm) leivinpaperilla.
2. Vaahdota rasva ja sokeri, lisää siihen kananuman ja vehnäjauho+leivinjauheseos. 
3. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille, nosta vuoka jääkaappiin.
3. Sekoita rahka, tuorejuusto, sitruunan kuoriraaste ja - mehu, puolet sokerista, vaniljasokeri perunajauhot ja keltuaiset.
4. Vatkaa valkuaiset ja osa sokerista kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti täytteeseen. 
5. Kaada täyte vuokaan ja paista uunin alatasolla noin tunti 175 asteessa.


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Moniviljasämpylät

Sain Bullram Fitness verkkokaupalta testattavaksi Bullram Bake leivontamixiä. Sillä voi korvata leivonnassa vehnäjauhon ja se on laktoositon ja gluteeniton tuote. Bullram bake on myös erittäin proteiinipitoinen, joten mielenkiinnolla sitä lähdin testaamaan.  Testaamisen aloitin sämpylöiden teolla.  Seuraavaksi voisinkin testata tätä tuotetta johonkin makeaan leipomukseen.

Moniviljasämpylät
 Tein Sunnuntai moniviljasämpyläjauhoilla sämpylöitä. Ensiksi tein Bullram leivontamixin "pohjan" eli sekoitin 100 g jauhetta 2 desilitraan nestettä ja lisäsin 1/2 dl juoksevaa margariinia.
Sen jälkeen tein  taikinan (alla) tähän leivontamix seokseen eli sekoitin siihen nesteen ja aloin tehdä taikinaa allaolevalla ohjeella.

Moniviljasämpylät
5 dl vettä
1,5 tl suolaa
2 rkl sokeria tai hunajaa
1 pussi kuivahiivaa
11-12 dl moniviljasämpyläjauhoja
50 g margariinia

1. Sekoita +42 asteiseen veteen suola ja sokeri. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. 
2. Lisää jauhoja vähitelle koko ajan sekoittaen. Lisää taikinanteon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi.
3. Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.
4. Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo taikinasta sämpylöitä.
5. Kohta sämpylöitä noin 30 minuuttia liinan alla. 
6. Paista sämpylöitä 225 asteessa noi 12-15 minuuttia.

Sämpylöistä tuli oikein kuohkeita ja maukkaita. Näitä voi tehdä ihan tuolla perusohjeellakin ilman Bullram leivontamixiä. Hyvin tuntui sopivan kuitenkin tuo leivontamix näihin sämpylöihin ja sillä sai lisättyä niiden proteiinipitoisuutta. Hyvä treenin jälkeinen välipala. 

Moniviljasämpylät
 Jauhojen lisäämisen kanssa kannattaa olla varovainen. Minä en jauhomäärää mitannut, mutta tuskin laitoin noinkaan paljon jauhoja taikinaan. Parempia sämpylöitä saa, kun jättää taikinan löysäksi.

 
Bullram bake leivontamix

Bullram Fitness sivujen mukaan leivontamixiä voi käyttää ihan ruuanlaitossakin, joten sillä voi esikerkiksi korvata kastikkeeseen tulevan vehnäjauhon. 
100 g leivontamixä sisältää proteiinia 63 g , hiilihydraattia 11 g ja rasvaa 4 g.