sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Vauvakutsuille kakkua

Ihan ensimmäistä kertaa sain tehdä vauvakutsuille kakkua. Erityisen tästä tekee se, että kakku tuli minun vanhimman tyttären vauvakutsuille ♥ Kohta pitää opetella olemaan mummi ♥
Aluksi se tuntui niin hassulta - minäkö mummi? Mutta kyllä siihen on alkanut pikkuhiljaa tottua. Nyt jo malttamattomana odotellaan pikkuisen syntymää. 

Ajattelin ensin  masukakkua, mutta sitten näin silmissäni sen, kun kakkulapiolla kauhaistaan masusta pala.... en vaan voinut tehdä sellaista. 
Päädyin tällaiseen tavalliseen kakkuun. 

Vauvakutsuille kakkua
Sainpahan tehtyä tähän kaksi nallea! Itse kun olen nallefani, niin pitihän vauvan kakkuun nalle saada. Nuo vauvanvaatteet on tehty tällä muotilla . Sillä saikin yllättävän tarkat yksityiskohdat vaatteissa näkyviin, tykkäsin! 
Vauvanpeiton sydänkuviot on tehty tällä kaulimella.
 Peiton päällä makoileva pikkunalle on myös silikonimuotilla tehty. 

Pohjana kakussa on kaksi neljän kananmunan levykakkupohjaa. Kakussa on kaksi kerrosväliä täytettä eli jaoin nuo kaksi levykakkupohjaa kolmeen osaan. 
Täytteinä suklaatäyte ilman tuorejuustoa ja oman puutarhan vadelmia pakastimesta. 
Nyt en yhtään muista mistä tuon täytteen olen löytänyt. Tällainen se oli :

Suklaatäyte ilman tuorejuustoa 

2 keltuaista
1 dl sokeria
 2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
4 rkl appelsiinimehua
400 g suklaata
200 g rahkaa
4 dl kuohukermaa

1.Laita kattilaan keltuainen, sokeri ja mehut ja kiehauta jatkuvasti sekoitellen
2.Sulata suklaa vesihauteessa
3.Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää maitorahka sekoitellen joukkoon
3.Lisää sula suklaa keltuaisseoksen joukkoon
4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoittele varovasti nostellen suklaaseokseen


 Oikein maukas täyte! 

Tein juhliin myös pikkuleipiä :

Babyshower pikkuleivät
Pikeerinä käytin vain tomusokeria, vettä ja sitruunamehua. Se ei käyttäytynyt ihan niin kuin kananmunan valkuaisesta tehty pikeeri, mutta aloin pohtia sitäkin, että onko raaka kananmuna hyvä odottavalle äidille? Vähän googlettelin, ajattelin varmuudeksi jättää sen kananmunan pois. 

Koristeina kutsuilla oli mm. ilmapalloja, vaaleanpunaisella teemalla. Tyttö pitäisi olla tulossa, rakenneultran mukaan.

Minä + tulevat kummitädit teimme yhdessä myös vaippakakun.


Yksi vanhimman tyttäreni neljästä kissasta tarkasti lahjat :)

 Lahjapöytä

Oli kyllä monenlaisia herkkuja tarjolla , tässä vain osa :






 


Ja tässä yksi prinsessa , Mauku. Oikeastaan pitäisi sanoa kuningatar :) Mauku on kissoista vanhin ja tuntee oman arvonsa :)

Kissakuningatar

Vili-kissa on ottanut tulevan vauvan syöttötuolin omakseen. Tässä maistellaan ilmapallon narua.  
Syöttötuoli oli esillä kutsuilla rekvisiittana, ihan hetihän se ei tule käyttöön :)


Ihanat oli juhlat ja nyt vaan odottelemaan pienen tytöntyllerön syntymää ♥

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Mariannekääretorttu

Meillä on jääkaapissa sellainen isompi, tukusta ostettu tuorejuustopurkki. Se on ollut avattuna jo jonkun aikaa, joten olen yrittänyt keksiä sille käyttökohteita.
Juustokakkuakaan ei aina viitsi tehdä, joten tein vaihteeksi kääretortun tuorejuustotäytteellä. 

Kääretorttu tuorejuustotäytteellä
 Tästä tuli mukavan muheva kääretorttu! Pohjana on ihan tavallinen suklaakääretorttupohja. 

Kääretorttu tuorejuustotäytteellä
pohja :
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta  
täyte:
1-2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
100 g marianne crushrouhetta 


1. Sekoita leivinjauhe ja kaakao jauhoihin.
2. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi ja lisää jauhot sekaan.
3. Kaada taikina uunipellille suorakaiteen muotoon.
4. Paista kypsäksi uunin keskitasolla 225 asteessa noin 6 minuuttia.
5. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja vedä paperi pohjasta irti.

Täyte:
1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen sokeri ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi.
2. Lisää Marianne-rouhe ja sekoita.
3. Levitä täyte kääretorttupohjalle ja kääri torttu rullalle.

Marianne-rouhetta ei ollut ihan 100 grammaa kaapissa, joten laitoin sen lisäksi wienernougat rouhetta. Oli oikein mukavan makuinen yhdistelmä.  
Tämähän menisi kuorrutettuna ihan kakun asemasta kahvipöydässä.
 

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lihapiirakka

Välillä jotain suolaista leivontaa! Kovasti pidän makeiden herkkujen teosta, mutta ehkä tällainen suolainen olisi käytännöllisempää. Teini-ikäinen tarvitsee välipalaa ja onhan tällainen parempi vaihtoehto kuin jokin makea herkku.
 Googlettelin eri reseptejä ja monenlaisia niitä löytyykin. Päädyin testaan Unelmaa leipomassa - blogin reseptiä.

Levylihapiirakka
Kylläpä tästä tulikin hyvää! Tämä valmistui sopivasti näin sunnuntain iltapalaksi saunan jälkeen. Palanen tuoretta lihapiirakkaa ja lasillinen appelsiini-mangotuoremehua -oli makoisaa! Maidonkin kanssa varmaan erittäin hyvää, mutta itse en juo maitoa niin se jäi testaamatta. 

Levylihapiirakka  (pellillinen)

Pohja:
800g lehtitaikinaa (2x400g levyä)

Täyte:

2dl tummaa puuroriisiä

paistamiseen öljyä ja voita

300g paistijauhelihaa

2kpl sipulia

suolaa

mustapippuria

paprikajauhetta

100g ruohosipulituorejuustoa

50-100g juustoraastetta (Emmental)

ruohosipulia

persiljaa



Pinnalle:

kananmuna voiteluun

unikonsiemeniä

korppujauhoja

Ota lehtitaikinalevyt ajoissa sulamaan.
1. Keitä riisi suolatussa vedessä paketin ohjeen mukaan.
2. Kuumennna paistinpannu ja lisää loraus öljyä ja nokare voita. Ruskista jauheliha.
3. Jauhelihan ruskistuessa pilko sipuli heinoksi. Lisää sipulit jauhelihan joukkoon ja jatka ruskistamista, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. 
4. Yhdistä jauhelihaseos ja keitetty riisi keskenään isossa kulhossa. Lisää tuorejuusto joukkoon ja sekoita. 

5. Kaulitse kaksi lehtitaikinalevyä erillisten leivinpaperien päällä ohueksi, noin pellin kokoisiksi levyiksi. 6. Levitä toiselle levylle riisi-jauhelihatäyte jättäen sentin joka reunalta vapaaksi. Ripottele juustoraastetta oman maun mukaan täytteen päälle. 
7. Pilko ruohosipuli ja persilja hienoksi ja ripottele juustoraasteen päälle. 
8.Voitele reunat täytteen ympäriltä kananmunalla. 
9.Nosta toinen levy kanneksi ja paina haarukalla reunat yhteen joka puolelta. Pistele haarukalla pieniä reikiä pintaan. Voitele vielä pinta kananmunalla ja ripottele unikonsiemeniä ja korppujauhoja. 
10.Paista 225 asteisen uunin alatasolla noin 20-30 minuuttia. Lihapiirakka on valmis, kun sen pinta ja pohja ovat kauniin ruskeita.

Itse käytin ihan vaaleaa puuroriisiä, kun sitä sattui kaapissa olemaan. Tuorejuustonakin oli maustamaton juusto, kun sitäkin oli valmiiksi jääkaapissa. Maustoin sitä itse. 
Unikonsiemenien tilalla käytin seesaminsiemeniä. Sama syy kuin edellisissä - koska niitä oli valmiiksi :)
Ehkä joskus kokeilen omatekoisella taikinallakin, mutta kyllä valmistaikinalla sai tämän helpolla valmiiksi.  Ne ovat ihan hyvä vara olemassa, säästää siinä jonkun verran aikaa ja vaivaa kuitenkin. 


Levylihapiirakka

 

lauantai 23. tammikuuta 2016

Unelmatorttu

Kun yhtäkkiä tekee mieli jotain hyvää, niin kannattaa tehdä perinteinen unelmatorttu. Siinä ei kauan mene, kun on valmis herkku pöydässä. 

Unelmatorttu
UNELMATORTTU
 
Pohja
4 kananmunaa
1 dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:    
150 g voita
 2 dl tomusokeria
2 kananmunan keltuaista
1 rkl vaniljasokeria
 

1. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen.
2. Levitä massa leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ja paista uunin keskitasolla +225 asteessa noin 8 minuuttia.
3. Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.
4. Valmista täyte vaahdottamalla huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri keskenään. Vatkaa keltuaiset ja vaniljasokeri joukkoon.
5. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rulla leivinpaperin avulla napakaksi rullaksi, nosta jääkaappiin. 


Helppoa ja hyvää! Täytettä voi toki tehdä enemmän jos haluaa siitä runsaamman, mutta minun mielestä tuollainen ohut kerros on hyvä. Voikreemi on kuitenkin niin raskasta ettei sitä tarvita paksua kerrosta. 

 

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Sitruunainen juustokakku ilman liivatetta

Minun on pitänyt jo yli vuoden testata tätä sitruunaista juustokakkua, jonka reseptin löysin Suklaapossun
blogista. 
Nyt upean talvipäivän kunniaksi, ulkoilun jälkeiseen kahvihetkeen, ajoitin tämän kakun. Eilen sen siis tein jääkaappiin ja tänään sitä söimme.
Suklaapossun ylistyssanat ovat kyllä ihan täyttä totta - tämä oli järisyttävän hyvää! Samettisen pehmeää, raikkaan sitruunaista! Suussa sulavan hyvää. 

Sitruunainen juustokakku
 Koska tässä ei ollut liivatetta, niin tuo täyte oli pehmeämpää. Kakku pysyi kyllä hyvin koossa. Vanhin tytär avopuolisonsa kanssa tuli sopivasti käymään ja syömään meidän kanssa tätä ihanaa herkkua. 

Sitruunainen juustokakku ( 20 cm irtopohjavuoka)

Pohja:
15 mariekeksiä tai digestivekeksiä (käytin kaurakeksejä kun niitä sattui olemaan)
75 g valkosuklaata
Täyte:
2.5 dl  Flora vispiä (tai kuohukermaa)
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 - 1.5 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
4 rkl sitruunan mehua

1. Rouhi keksit pienemmiksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa, sekoita keksirouhe ja suklaasula keskenään.
2. Painele pohja irtopohjavuokaan, jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Tai vaihtoehtoiseti voitele vuoka.
3. Voitele irtopohjavuoan reunat tai vuoraa ne leivinpaperisuikaleilla . Suklaapossulla oli hyvä idea käyttää piirtoheitin- tai reunakalvoa. 
4. Pese sitruuna hyvin, raasta sen kuori pieneksi raasteeksi. Purista sitruunan mehu talteen. 
5. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa siihen sen jälkeen notkistettu tuorejuusto ja hieman sokeria.
6. Lisää sitruunaraaste ja mehu. Lisää sokeria maun mukaan. 
7. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Nosta jääkaappiin ainakin kuudeksi tunniksi, mielellään yön yli.
8. Ota kakku irtopohjavuoasta, poista reunakalvot ja koristele. 

Kyllä vaan kakku maistui! Ja teen kyllä toistekin. 

Sitruunainen juustokakku
Sitruunainen juustokakku
 
Laitetaanpa vielä yksi kuva tästä päivästä. 


Talvipäivä

Nyt kun kovia pakkasia on ollut jo jonkun aikaa, niin jäälle on taas aurattu ulkoilureitit. Liikkeellä oli todella paljon kävelijöitä ja luistelijoita. Oli upea ilma, 6.5 astetta pakkasta, aurinkoista eikä tuullut. Jäällä olisi aika kylmä kävellä tuulisella kelillä. Nyt oli aivan loistava ulkoiluilma. 
Toivottavasti nämä kelit pysyy pidempään. On se vaan kiva kun on kunnon talvi. Mitään 20 asteen pakkasia en kaipaa, saati siitä yli, mutta tällainen vajaa 10 astetta on ihan kiva. Ja kiva sekin, kun on lunta - on paljon valoisampaa ja kyllä se lumi vaan Suomen talveen kuuluu. Ainakin minun mielestä :)



lauantai 16. tammikuuta 2016

Marianne-mudcake

Tällainen mutakakku oli jäänyt mieleen, kun reseptin olin joskus bongannut täältä ja tänään sen halusin testata.
Nyt oltiinkin ihan eri linjoilla kuin banaanidonitsien kanssa, tämä mutakakku oli aika makeaa ja sisälsi kaloreitakin taatusti paljon. 

Mariannemudcake
Tällä kyllä lähtee makean nälkä ihan heti. Isoa palaa en pystynyt edes syömään, kun maistui ehkä liiankin makealta. 

Mariannemudcake

200g tummaa suklaata
200g voita
5 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl marianne crush -karkkiraetta
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta 
1. Sulata voi ja suklaa kattilassa tai mikrossa. 
2.Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi seos tasaiseksi. 
3.Vatkaa sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi (mielellään vatkaimella tai yleiskoneella). 
4.Lisää sokeri-munavaahtoon varovasti voi-suklaaseos ja kääntele lopuksi mukaan marianne crush sekä jauhot.
5. Paista 180 asteisessa uunissa 25-30 min. Jäähdytä ja anna vetäytyä jääkaapissa ainakin 3h, mielellään yön yli.

Pitää vielä huomenna maistaa uudelleen, kun on tekeytynyt jääkaapissa. Muuttuko maku tai koostumus jollian lailla, jää nähtäväksi.
Taidamme mutakakkujen osalta pitäytyä niissä "tavallisissa" mutakakuissa kuitenkin. Nuorimmainen kysyi, että mikset tehnyt tavallista mutakakkua eli hänenkin mielestä se on parempaa. Hän ei aina ymmärrä äidin hinkua kokeilla kaikkea uutta ja erilaista.
Kiva tätä oli kokeilla, mutta tosiaan oli ehkä liian makeaa ja koostumuskin erilainen kuin tavallisissa mutakakuissa. Se nyt oli arvattavassakin, kun kakkuun tuli marianne crush-rouhetta. 
Jos tähän tulee jääkaapissa oltua jotain olennaista muutosta, niin tulenpa siitä huomenna mainitsemaan. 
EDIT 17.1. -  Kakku oli paremman makuista seuraavana päivänä, oltuaan tekeytymässä jääkaapissa

Marianne-mudcake

Marianne-mudcake

torstai 14. tammikuuta 2016

Banaanidonitsit

Kulhossa oli yksi "ruskettunut" banaani, teki mieli tehdä jotain nopeaa ja hyvää - mieleen tuli banaanidonitsit, joiden reseptin olen ottanut talteen. Ihan googlen avulla löysin aikoinaan reseptin sellaisesta paikasta kuin Kiloklubi .
Tämähän viittaa siihen , että ovat myös vähäkalorisia? Ohjeen mukaan yhdessä annoksessa on 119 kcal, mutta mikä on se yksi annos? Koko satsi kenties, joka ohjeen mukaan tehdystä taikinasta tulee.
En ole kaloreiden saloihin sen kummemmin perehtynyt, niin en osaa sanoa mikä on oikein. 

Banaanidonitsit
Hurjan hyviä näistä tuli! Meheviä ja pehmeitä. Ei lainkaan liian makeita. Nämähän voisi vaikka päällystää suklaalla tai jollain muulla kuorrutuksella jos haluaa. Tosin kaloreita siinä tulee lisää, jos niitä laskee :)

Banaanidonitsit  10-12 kpl


50 g voita

1 dl fariinisokera

1 kananmuna

2.5 dl vehnäjauhoja

0.25 tl kanelia

1.5 tl leivinjauheta

1 banaani

1 dl jogurttia, maustamatonta
 
1. Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää munat. 
2. Siivilöi kuivat aineet joukkoon. Lisää jogurtti ja soseutetut banaanit. 
3.Sekoita nopeasti tasaiseksi. 
4. Pursota taikina donitsipelteihin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Käytin osaksi spelttijauhoja, kun niitä kaapissa oli. Minulla tuli tästä määrästä 10 donitsia. Erittäin helppotekoiset ja nopeat valmistaa! Onneksi minulla näkyy olevan kaksi donitsipeltiä, ensi kerralla teen isomman satsin kerralla. Kuorrutettuina vaikka johonkin lastenjuhliin oivallinen tarjottava!

 Nams mums


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Passion-mangojuustokakku

Ystäväni pojalle tein illanistujaisiin passion-mangojuustokakun. Hieman pelkistetty versio, koska tähän ei tullut kiillettä päälle - se olisi taas nostanut kustannuksia ja kun opiskelijapojasta on kyse niin kustannuksissa säästettiin :)

Passion-mangojuustokakku
Ei tämä mitenkään kovin hehkeän näköinen ole, mutta ainakin maku oli hyvä! Valmista kakkua en päässyt maistamaan, mutta massaa maistoin tekovaiheessa. 
Tällä reseptillä  tein tämän juustokakun. 


torstai 7. tammikuuta 2016

Kaali-pekonipiirakka

Sisko miehensä kanssa oli loppiaisena tulossa käymään, joten halusin tehdä jotain suolaista piirakkaa tarjolle. Miehillä oli uuden patterin asennuspuuhia meillä kotona  ja minä + siskoni lähdimme yhdistyksen (Suomen löytöeläinten kummit ry) nimissä kissanhakureissulle. Neljä pentua piti saada talven pakkasista pois lämpimään ja turvaan. Alunperin ei ollut tarkoitus lähteä, mutta tieto pennuista tuli niin äkkiä ja turvaanhan ne oli saatava.

En ehtinyt tehdä piirakkaa ihan loppuun saakka ennenkuin piti jo lähteä matkaan, joten keskimmäinen tyttäreni Ronja viimeisteli sen ja laittoi uuniin.
Minä ja siskoni saimme maistaa piirakkaa, kun tulimme kissanhakureissulta takaisin. 

Kaalipekonipiirakka
Ei tämä kovin edustavan näköinen ole, mutta maku oli kyllä erittäin hyvä! Löysin tämän reseptin Valion   sivuilta.
Sen verran muutosta tähän tuli, että aurajuuston sijaan laitoimme tähän fetajuustoa. Aurajuustosta kyllä pidämme, mutta olin sen unohtanut ostaa. Fetaa löytyi jääkaapista, joten sitä siis käytimme. 

Kaali-pekonipiirakka 

Taikina :
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 purkki (200 g ) kermaviiliä
Täyte:
 1 paketti pekonia (ohjeessa sanottiin fileepekonia,mutta käytin "tavallista")
1 1/2 kg kaalia ,osa voi olla hapankaalia ( minulla ei mennyt noin paljon kaalia tähän)
2 isoa sipulia
3 porkkanaa
1 dl maitoa
1 purkki (120 g) smetanaa
1/2 dl siirappia
2 rkl kuivattua meiramia
1 tl suolaa 
1/2 tl mustapippuria
1 pussi Aura-murua (tai fetajuustoa)
3 kananmunaa

1. Valmista ensin taikina. Sekoita kulhossa kuutioitu huoneenlämpöinen voi, kermaviili ja vehnäjauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi nopeasti, mutta älä vaivaa taikinaa, jotta se ei sitkisty. Laita kylmään odottamaan.
2. Hienonna pekoni ja paista se keskilämmöllä rapeaksi. Lisää joukkoon suikaloitu kaali, suikaloidut sipulit ja raastetut porkkanat. Lisää maito, smetana ja mausteet. Kypsennä kannen alla kunnes kaali on pehmeää. Nosta kattila levyltä. Sekoita joukkoon juusto ja munat. Tarkista maku. 
3. Kauli taikina uunipannun kokoiseksi levyksi. Nosta leivinpaperin päälle pellille. Levitä täyte tasaisesti taikinan päälle. 
4.  Paista 200 asteessa 30 min.

Hyvää oli, mutta arvatenkin meidän teini-ikäinen jätti maistamatta. Kaalia kun sisälsi niin eihän sitä voinut syödä :) Jännää sinänsä, minä muistan lapsesta saakka pitäneeni äidin tekemästä kaalilaatikosta. Se oli ehdoton lempiruoka. 

Kaali-pekonipiirakka
Nyt näin jälkeenpäin kun mietin, niin mahdettiinkohan me muistaa laittaa täytteeseen noita kananmunia ollenkaan....pitää kysyä tyttäreltä, josko hän muistaisi.  Siskoni oli jo paikalla silloin, kun tein tuota täytettä ja meillä oli hieman hoppu päästä lähtemään kissanhakureissulle, kun matkaakin oli.Siinä saattoi jokin elementti täytteestä unohtua!  No, niin tai näin, kelpasi kaikille ilman kananmuniakin! 

Laitetaan nyt kuvat vielä niistä pelastetuista pennuista. Arkoja ne ovat ja epäluuloisia, kun eivät ole ihmisen kosketukseen tottuneet. Eivät kuitenkaan raavi tai sähise, joten kyllä ne siitä kesyyntyvät pikkuhiljaa.  Ylimmäisen kuvan pennun ilme kertoo kaiken!





 Tärkeintä on, että pennut saatiin kovasta pakkasesta pois turvaan. Nyt niillä on lämmin paikka olla, ruokaa ja juomaa riittämiin. Ihmisen  läsnäoloonkin pitää totutella.
Ensi viikolla viemme ne eläinlääkäriin tarkastettaviksi ja ensimmäiselle rokotukselle. Kotien etsiminen voi pikkuhiljaa alkaa :) 
Kissoista lisää facebookissa "Suomen löytöeläinten kummit" sivuilla tai www.slekry.com














maanantai 4. tammikuuta 2016

Talvinen täytekakku

Pitkästä aikaa täytekakkua! Työkaveri tilasi miehelleen 25 henkilön kakun. Aiheena ei sen kummempaa kuin talvinen koristelu sai olla. Täytteistäkään ei ollut puhetta.

Talvinen täytekakku

Tällaisella sinivalkoisella teemalla mentiin ja melko yksinkertaisella teemalla myös. Täytteiksi valitsin tutut  vaniljamousseen     ja mansikkamousseen


Tosin tuon linkin takaa löytyy vadelmamoussee, mutta tein muuten samoin, marjoina käytin vain mansikoita.  
Mansikkamousseeta tein kaksinkertaisen määrän ja vaniljamousseeta yksinkertaisen. Sitä tuli siis vain yhteen väliin,mansikkaa kahteen. Mansikkatäytettä jäi ylikin. Tein tämän kakun levykakkupohjista, leikkasin ne vain pyöreiksi. Levypohjia oli kolme kappaletta , kaikki 4 munan pohjia. 
Yli jääneistä rääppeistä ja ylijääneestä täytteestä kokosin puolipallon muotoisen pikkukakun jääkaappiin. Se on vielä koristelua vailla.