torstai 26. helmikuuta 2015

50 v. kakku työkaverille

Työkaveri tarjosi meille muille kakkua synttäreidensä kunniaksi ja minä sain kunnian tehdä sen. Kyseessä miespuolinen henkilö, joten koristelu meni vähän sen mukaan... ja sen mukaan, mitä ostimme hänelle lahjaksi. Kottikärryllisen kuvan mukaisia tölkkejä - tosin niissä oli sisällä jotain muuta kuin tuossa kakun päällä olevassa tölkissä :)

Suklaa-vadelmatäytekakku
Kiva kun sai vähän hassutella kakun kanssa . Olisin tehnyt tähän päälle kottikärryt ja siihen samanlaista sisältöä kuin oli antamassamme lahjassa, mutta aikataulu ei antanut myöden. Koristeiden tekoon olisi pitänyt olla enemmän aikaa kuin nyt oli. Nuo kukatkin tein edellisenä iltana kun kakun vein tarjolle. Onneksi oli Satin Icen gum paste massaa jäljellä, se kuivuu tosi nopeasti.
Oluttölkki on riisimuromassasta tehty ja sitten päällystetty sokerimassalla. Pelkästä massatölkistä olisi tullut liian painava.  Käytin tätä Suklaapossun  blogista löytynyttä ohjetta. 
Erittäin kätevää tuo massa! Sitä käsitellessä kannattaa käyttää öljyä, muuten se tarttuu melkoisen napakasti käsiin kiinni . Se tuli todettua. :) 
Kaun reunoille on ripoteltu Wiltonin sinistä värisokeria.
Täytteinä tässä kakussa oli - jälleen kerran - suklaamoussee ja vadelmamoussee. Kokeilin hieman erilaisia versioita tällä kertaa. 

Vadelmamoussee :
4 liivatelehteä
2 dl kermaa
200 g ranskankermaa
1 1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
200 g vadelmia

Liota liivatteita n. 5 min kylmässä vedessä. Sulata ne sitten vesitilkkaan. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen muut aineet.  

Suklaamoussee:
4 liivatelehteä
200 g suklaata
1/2 dl konjakkia tai sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1/2 dl sokeria
180 g maustamatonta tuorejuustoa

Liota liivatteita 5-10 minuuttia kylmässä vedessä. Sulata ne kuumennettuun konjakkiin / sitruunamehuun.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuaisseokseen sulatettu suklaa ja liivateneste. Sekoita lopuksi kerma- ja valkuaisvaahdot.


Tein molempia kaksinkertaisen annoksen, koska tein ison levykakun, johon tuli kaksi kerrosta molempia täytteitä. Ainakin riitti kakkua kaikille , jopa santsattavaksi.




keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Suklaajuustokakku

Hieman harhaanjohtava tuo leipomuksen nimi, koska sen perusteella tässä voisi olettaa olevan suklaata. Tämän kakun niinsanottu suklaisuus tehtiin kuitenkin ihan kaakaolla.
Löysin tämän reseptin Gummeruksen " Suussa sulavimmat suklaiset herkut" - kirjasta. Kuvassa tämä näytti niin hyvältä, etä oli testattava.

Suklaajuustokakku
Kuten kuvasta näkyy, niin kakku hieman lässähti uunista oton jälkeen. Kovin esteettisen näköinen tämä minun kakku ei siis ollut:) Tämä oli sellaista kevyehköä suklaakakkua, koska suklaata ei ollut - ehkä sitä hieman olisi tähän kuitenkin kaivannut.

Suklaajuustokakku
pohja:
60 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl hienoa sokeria
40 g mantelijauhetta
1 munankeltuainen
täyte:
2 munaa keltuaunen ja valkuainen eroteltuina
1,25 dl hienoa sokeria
360 g tuorejuustoa
4 rkl mantelijauhetta
1,5 dl kuohukermaa
0,5 dl kaakaojauhetta
(5 tippaa vanilja-aromia)

1. Voitele noin 22 cm irtopohjavuoka.
2. Siivilöi jauhot ja kaakaojauhe kulhoon, nypi voi sekaan, kunnes taikina on nokareista. Sekoita joukkoon sokeri ja manteljauhe. Lisää keltuainen ja vettä sen verran, että taikina notkistuu.
3. Kauli taikina ja levitä vuokaan. Laita 30 minuutiksi jääkaappiin. Lämmitä uuni 160 asteeseen.
4. Vaahdota munankeltuaiset ja sokeri isossa kulhossa vaaleaksi ja ilmavaksi. Vatkaa sekaan tuorejuusto, mantelijauhe, kerma, kaakao ja vanilja-aromi, kunnes seos on tasaista.
5. Vatkaa valkuaiset isossa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Hämmennä ensin vähän valkuaista tuorejuustoseokseen ja sittten loput. Kaada taikinapohjalle.
6. Paista 90 minuuttia, kunnes kakku on kohonnut. Irrota vuoasta, koristele.

Tämän kanssa oli varmastikin sopinut suklaakastike antamaan vahvempaa suklaanmakua. Myös jäätelön kanssa maistui ihan hyvälle vaikka jäin kaipaamaan suklaisempaa makua kakkuun. 




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

suklaa-appelsiinimuffinit

Tämä resepti on Gummeruksen kirjasta " Suussa sulavimmat suklaiset herkut". Jotain nopeaa piti saada kahvin kera nautittavaksi ja muffinsithan ovat nopeita. 

Suklaa-appelsiinimuffinsit
Suklaa ja appelsiinihan ovat makuparina ihan hyvä. 

Suklaa-appelsiinimuffinsit

2 dl vehnäjauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
30 g mantelijauhetta
0,5 dl vaaleanruskeaa sokeria (käytin tavallista)
1 appelsiinin kuori ja mehu
170 g tuorejuustoa
2 munaa
70 g tummaa suklaata pieninä paloina

1. Lämmitä uuni 190 asteeseen. Laita paperivuoat muffinspeltiin ( 12 paikkainen tuli täyteen)
2. Siivilöi kummatkin jauhot kulhoon, sekoita joukkoon leivinjauhe,mantelijauho ja sokeri.
3. Sekoita appelsiinimehu ja raastettu kuori, tuorejuusto ja munat yhteen eri astiassa. Tee kuoppa kuivien aineiden keskelle ja hämmennä sekaan kosteat aineet, lisää vielä suklaapalat. Vatkaa hyvin jotta ainekset sekoittuvat.
4. Jaa taikina paperivuokiin, paista uunisssa 20-25 minuuttia, kunne muffinit ovat kohonneet ja kullanruskeita.

Tuo jauhojen määrä oli mielestäni hieman liikaa. Vähempikin riittäisi. Muffinsit olivat toki tuoreina hyviä, mutta seuraavana päivänä hieman liian kiinteän oloisia. Maku oli hyvä, joten teen näitä varmaan toistekin. Vähemmällä jauhomäärällä. 



tiistai 10. helmikuuta 2015

Hedelmäinen smoothie

Mietin tovin, että voiko tätä sanoa hedelmäiseksi smoothieksi,koska tässä on avokadoa, mutta onhan avokadokin hedelmä. Piti ihan googlettaa ja näin sanottiin : Avokado (Persea americana) tarkoittaa sekä Keski-Amerikasta kotoisin olevaa puuta että sen päärynänmuotoista hedelmää.
Eli hedelmäistä smoothieta ollaan nyt muutamana iltana tehty. Seuraavaksi kokeillaan vihersmoothieta jos vaan tästä hedelmäisestä maltetaan luopua - on nimittäin sen verran hyvää. 

Hedelmäinen smoothie

 Tämä on ihanan täyteläistä, sopii hyvin myös palautusjuomaksi treenin jälkeen, koska tässä on banaania ja rahkaa. 

Hedelmäinen smoothie
 
1 banaani
1 avokado
1 kiiwi
250 g rahkaa
loraus hunajaa
omenamehua tarpeen mukaan

Kaikki tehosekoittimessa sekaisin ja tuloksena on tämä herkullinen juoma. Tästä määrästä riittää kolmeen lasiin - ei mitään korkeita laseja vaan ihan tavallisia juomalaseja. 
Toisella kerralla kun tätä tehtiin niin lisäsin vielä hieman salaatinlehtiä ja yhden päärynän - oli ihan yhtä hyvää. 
Päärynän tilalle voi laittaa vaikka omenaa tai miksei niitä voi laittaa kumpaakin tähän smoothieen.  
Paksuhkoa tämä smoothie on. Vaikka lisäsin hieman omenamehua niin lusikalla me nämä syötiin. Voihan sitä omenamehua lisätä enemmän jos haluaa juoksevamman seoksen. 
Omaan smoothieni pinnalle ripottelin vielä salaattisiemensekoitusta - nam. 


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ristiäiskakku pojalle

Sain ristiäiskakku projektin pienelle pojalle ja mielenkiintoa kakun tekoon antoi vanhempien toive siitä, etten tee ns. värikoodattua kakkua. Eivät myöskään halunneet kakun päälle tyypillisiä ristiäiskakun koristeita, kuten vauvaa, vauvantossuja, nimeä.
Onneksi sain hieman osviittaa koristeluun - vauvaa oli ennen syntymää kutsuttu hipoksi, joten hippo toki piti kakun päällä olla. Isä esitti toiveen bmx-pyörästä oman harrastuksensa mukaan. 
Niillä lähdin liikkeelle. Kukkien väriksi valitsin voimakkaan violetin värin. 

Ristiäiskakku

 Tein kakusta ( tai ainakin yritin tehdä) avonaisen kirjan mallisen . Pienen pojan tarinan alku :)
Kakussa on täytteinä mansikka-valkosuklaatäyte  ,   ja vaniljamoussee
Päällystin kakun Satin Icen kaulintamassalla. Kukat on tehty  Renshawin kukkamassasta
omenankukka   muotilla.
Hippo ja polkupyörän oranssit osat ovat Renshawin sokerimassaa, jotka värjäsin  pastaväreillä ( hiven mustaa väriä hippoon ja oranssia pyörään). Pyörän muut osat ovat mustaa sokerimassaa. 
Kirjan keskelle tein kirjanmerkkikoristeen silikonisella köysimuotilla  . Lumihiutaleet on tehty silikonisella lumihiutalemuotilla .

Kakkupohjan ensimmäiset osat pidin kokonaisina. Päällimmäisen osan puolitin ja pohjan alle laitoin kakunnsuikaleita ja täytettä siten, että pohja ei ollut ihan tasainen .


Kirjakakku



 Tässä vielä kuva marenkivoikreemillä päällystetystä kakusta :


Kirjakakku
Kakusta päällystin ensin reunat massasuikaleilla ja lopuksi kirjan molemmat osat erikseen massalla. Reunasuikaleihin vedin marsipaanityövälineellä hentoja viivoja, yrittivät esittää kirjan sivuja :)
Mukava projekti vaikka pää löi ensin ihan tyhjää - oli vain hippo ja bmx-pyörä joista aloittaa. 
Kirjakakkua olen halunnut kokeilla jo pidemmän aikaa ja tähän sitten sitä testasin. Vaihtelua tavallisiin levykakkuihin välillä. 

 

Mansikka-valkosuklaatäyte

Tämä on eritäin makoisa täyte kakkuun . Tästä määrästä riittää noin 26 cm vuokaan tehtyyn kakkuun.

Mansikkatäyte5 liivatelehteä
½ dl vettä
200 g valkosuklaata
5 dl mansikoita
3 dl kuohukermaa
1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa, rasvaa 
4 dl Dansukker Mansikanmakuista tomusokeria
 
1. Laita liivatteet likoamaan veteen. 
2. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa.
3  Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai paloittele ne jos haluat masikoiden olevan paloina mousseessa.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää siihen tomusokeri, notkistettu tuorejuusto ja jäähtynyt suklaasula. 
5. Lisää lopuksi kuumaan vesitilkkaan liotetut liivatteet ( hetken aikaa jäähtynyt seos) nauhana joukkoon.

En käyttänyt ihan noin paljon tomusokeria, vaikutti kovin isolta määrältä. Aloin varovasti lisätä tomusokeria ja vähän väliä maistoin milloin se on sopivan makeaa. Suklaakin kuitenkin antaa mousseelle makeutta. 


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Monster high kakku

Eilinen kakkuprojekti oli mieluinen, sekä aiheen  että tarkoituksen puolesta. Olen facebookissa mukana ryhmässä "auta lapsiperheitä ympäri vuoden" ja sieltä löysin perheen, jossa tytöllä oli tulossa syntymäpäivät ja avulle oli tarvetta. Ystäväni Heidin kanssa halusimme auttaa. Otin perheen äitiin yhteyttä ja sovimme avusta. Minä ostin monster high- nuken tytölle ja tein siihen ympärille kakun. Heidi osti suklaata ja muita makeisia syntymäpäiväkutsuille.

Eilen vein kakun ja muut herkut heille. Tytön ilo lämmitti mieltä. 


Monster high kakku
 Kakkupohja on kuuden kananmunan pohja, jonka tein tähän prinsessa /barbie kakkuvuokaan.    Kätevä vuoka, se tuli todistettua!
Nuken viitta on Satin Icen suklaanmakuista kaulintamassaa , mekon röyhelöt Fun Cakesin Blueberry purple sokerimassaa, jota minulla sattui olemaan kotona. Se vaikuttaa ainakin verkkokaupoista olevan loppu sieltä sun täältä. Hyvänmakuista massaa minun mielestä, toivottavasti sitä kohta taas saa!
Hämähäkit on tehty mustasta sokerimassasta ja toki kimalletta   piti suihkaista vielä. Viittaan maalasin metallinhohtoisella vihreällä värillä  tähtiä.  Täytteenä kakussa oli mansikkamoussee, tytön toiveen mukaan. 

Hyvän mielen tästä sai itseelleenkin, tämän kahdeksanvuotiaan tytön ilo kakusta säilyy mielessä pitkään.