keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Daniel Tiikeri kakkuversiona

Työkaveri kysyi 4 vuotta täyttävälle pojalleen kakkua ja aiheena oli Daniel Tiikeri. Ikinä en ollut sellaisesta kuullutkaan ja ensin luulinkin, että kyseessä joku vähän erilainen kuivakakku - työkaveri kun sanoi, että tekisitköhän meille Daniel tiikerikakun :)
Kyseessä olikin piirroshahmo, jota tämä neljävuotias joka aamu tv:stä katsoo. Google avuksi ja katsomaan miltä Daniel Tiikeri näyttää. Söpö veijari se on :)


Daniel Tiikeri
Kyllähän tämä ensin mietitytti, että tuleeko siitä yhtään kyseisen hahmon näköinen. Päivänsankari oli  tämän onneksi  tunnistanut. Ja ollut mielissään. Se on kakuntekijälle aina suuri kiitos.
Vaihekuvia ei ole, kun uppouduin tähän kakuntekoon täysin. Eikä tämä ihan hetkessä valmistunut, aikaa tämän kanssa meni kiitettävästi.
Täytteenä tässä on valkosuklaa-vaniljatäyte. Tein sen kaksinkertaisena annoksena ja värjäsin vielä oranssilla pastavärillä. Työkaveri pyysi jotain värikästä täytettä, kun tuo tiikerikin on värikäs.
Vaahtokarkin makuista kaulintamassaa / sokerimassaa sekaisin on tuo päällinen. Pastavärejä käytin värjäämiseen. Tiikerin raidat on värjätty ruskealla tomuvärillä
Kakun ja päällysteen välissä on sveitsiläinen marenkivoikreemi.
Käpälät ja tossut ovat riisimuromassaa. Muuten tämä on kakkua, korvatkin.
Hauskaa oli taas tehdä tällaista muotokakkua! Se vaan karkaa aina käsistä, en osaa tehdä muotokakuista pieniä. Tältäkin kakulta piti jalat irrottaa kun laitoin jääkaappiin, ei mahtunut muuten.

Kakkupohjana on ihan perus levykakkupohjia:

Levykakkupohja :
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

 

Valkosuklaa-vaniljatäyte

Tässä valkosuklainen täyte ilman liivatetta. Tuo vaniljarahka täydentää kivasti valkosuklaan makua. Herkullinen täyte.


Ainekset:
2 ½ dl kuohukermaa
200 g vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
2 rkl vaniljakreemijauhetta


Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka. Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä . Sekoita valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe täytteeseen. Levitä kakkupohjan päälle.

 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Auto ja asuntovaunu piparkakkuversioina

Martinex on minun työpaikan naapurissa ja siellä on kaksi kertaa vuodessa outlet myyntitapahtuma. Sieltä löytää vaikka mitä kivaa edulliseen hintaan. Muunmuassa Iloleipurin leivontajuttuja. Tällä kerralla löysin auto + asuntovaunu piparkakkumuotit ja tottakai ostin + laitoin testiin samantien.

Piparkakku auto ja - asuntovaunu
Harjoitusversio, asuntovaunun lattiakin ihan vinossa! :D Mietin josko myyjäisin kokeilisin tehdän muutaman auton , niistä voisivat pikkupojat tykätä.Tai autoista tykkäävät tytöt. Tai autoja harrastava aikuinen :D  Sen ehkä sukkelammin sai kokoon kuin tuon asuntovaunun. 
Tällainen muottisarja se oli:

Usein olen miettinyt auton + vaunun tekoa piparkakusta, mutta en ole viitsinyt alkaa pahvisilla kaavoilla väkertää niitä. Valmiilla muotilla on niin helppo tehdä osat, saa sopivan kokoiset ( yleensä ainakin)  ja kokoaminen on näin ollen helpompaa. 
Nyt onki minulla piparkakku"tehdas" jo täysillä toiminnassa, viikon kuluttua on ensimmäiset myyjäiset. Joko se vuosi meni... ?  Juurihan siellä myyjäisissä oltiin :)
 

 

lauantai 26. marraskuuta 2016

Piparkakkutaikina

Teen kaikki piparkakkutyöt tällä taikinalla. Tämä on hyväksi koettu, joten miksipä sitä muuttaisi. Makukin on hyvä.

PIPARKAKKUTAIKINA

250 g margariini
200 g sokeria
100 g siirappia
1 kananmuna
400 g vehnäjauhoja
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl suolaa
2 tl ruokasoodaa

1. Vatkaa pehmeä margariini , sokeri ja siirappi . Lisää kananmuna vatkaten.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne taikinaan.
3. Laita jääkaappiin jähmettymään, mielellään esimerkiksi yön yli.

Erittäin helppoa ja tästä saa hyviä piparkakkutalojen osia.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Työkalupakki piparkakusta

Tämän vuoden piparkakkuaskareet aloitin tekemällä työkalupakin. Sellaisen tekemisestä oli viime vuonna oikein jossain lehdessä juttua, oli saanut kuulemma suuren suosion. Jospa vaikka myyjäisiin teksi muutaman kappaleen kokeeksi. Ehkä joku pikkupoika haluaakin pakin ja työkalut mieluummin kuin perinteisin piparkakkutalon. Tai miksei vaikka pikkutyttö!
En löytänyt tähän mistään kaavoja, joten piirsin omat. Työkaluihin minulla on muotit - paitsi sahaan. Sen piirsin pahville. 

Työkalupakki piparkakusta
 En tuota pakkia sen kummemmin koristellut. Onhan ne oikeat pakitkin sellaisia simppeleitä. Ehkä kokeilen tehdä toisenlaisenkin version, jos vaikka muutaman koukeron vedän tuohon pakin kylkeen. 

Työkaluja pakissa on viisi : saha, vasara, hohtimet, ruuvimeisseli ja jakovain. Onneksi niihin on muotit, on niin paljon nopeampaa tehdä niillä kuin pahvisilla muoteilla. Paitsi sahaan, siihen tosiaan tein pahvista muotin.



Minulla on luottotaikina, josta teen kaikki talot ja muut piparkakkutyöt. Kaupan taikinaa en käytä. Pitääkin kirjoittaa taikinan resepti tänne myös, jos vaikka huomenna. 
Nyt painaa väsy, kun tein eilen myöhään yöhön  saakka työkaverin pojan 3 v. synttäreille kakkua. Ja aamulla piti "reippaana" herätä töihin. 
Puuhaa riittää tulevalle viikonlopulle vaikka kuinka. Ensimmäiset myyjäiset ovat jo viikon kuluttua 4.12., joten aikalailla sen puitteissa mennään. Piparkakkutalojen osia minulla on valmiina, pitänee koristella niitä viikonlopun aikana.  Voi sitten ensi viikolla töiden jälkeen koota taloja. 
Minulla olisi niin paljon kaikkia ideoita, mitä haluaisin piparkakkutaikinasta tehdä, mutta aika ei taida riittää. Pitää tehdä noita taloja yms. joita saa tehtyä "liukuhihnatyyliin". Myyjäisissä kun pitää olla paljon myytävää -  ei riitä, että on yksi sitä ja toinen tätä.
Joskus vielä toteutan näitä piparkakkutöitä, mtä mielessä pyörii. Näin kuvan nukketalosta, joka oli tehty piparkakusta.... sellaisen haluan joskus tehdä.
Täykkäri oli tehnyt Kajaanin kirkon piparkakusta - osaisinkohan tehdä samanlaisen Naantalin kirkosta? Tekisi mieli joskus kokeilla sitäkin. 



maanantai 21. marraskuuta 2016

Suklainen taatelikakku

Piipahdin Raisiossa sijaitsevassa Confetin myymälässä ja sieltä mukaani tarttui mm. tällaisen hieman erilaisen taatelikakun ohje. 
Alkoi kiinnostaa  miten suklaa ja taateli sopivat yhteen, joten kakku testiin!

 
Suklainen taatelikakku

Taatelikakku on yksi minun suosikeista. Tämä kakku oli oikein maukasta, mutta ehkä mieluummin kuitenkin syön taatelikakun taatelikakkuna. Tässä ei se taatelin maku päässyt mielestäni tarpeeksi esiin, kun oli muita makuja mukana. Toki monen muun mielestä tämä saattaa olla parempaa, varsinkin jos taateli ei ole maun puolesta erityisesti mieleen. 

SUKLAINEN TAATELIKAKKU

250 g kivettömiä taateleita
3 dl mehua (esim. omenamehu) tai glögiä
2 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n. 100 g tummaa suklaata rouheena

1. Keitä miedolla lämmöllä taateleita mehussa / glögissä sokerin kera noin 15 minuutin ajan.
2. Soseuta ne sauvasekoittimella.
3. Lisää seokseen voi ja anna sen sulaa sinne kokonaan.  Anna jäähtyä.
4. Lisää sitten kananmunat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. 
5. Kääntele tasaiseksi ja paista noin 30-35 minuuttia 175 asteessa. 

Minä käytin tässä omenamehua, sitä kun riittää. Kellarissa on hyllyt täynnä :) 
Glögiin keitettynä ehkä myös testaan vielä vaikka kyllä sitä perustaatelikakkua pitää ehdottomasti tehdä viimeistään jouluksi.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Piparkakkujuustokakku

 Joulu lähestyy ja kivasti joululle maistuva on tämä piparkakkujuustokakku. Yhtään en muista mistä olen tämän reseptin ottanut talteen. Jos joku tunnistaa "omakseen" niin saa vinkata!

 
Piparkakkujuustokakku


 Tätä syödessä tuli kyllä joulu mieleen.

PIPARKAKKU-JUUSTOKAKKU

Pohja:
200g pipareita
70g voi


Täyte:
4 liivatetta
3dl vispikermaa
200g vaniljatuorejuustoa
200g piparirahkaa

piparkakkumaustettatomusokeria
1tl vaniljasokeria

ripaus kanelia

Kinuskikiille:
2 liivatetta
2dl kuohukermaa
1,5dl fariinisokeria


1. Murskaa piparit, lisää sula voi, painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
2. Liivatteet likoamaan, vatkaa vispikerma. Nostkista tuorejuusto ja rahka, lisää kerma. Mausta tomusokerilla , vaniljasokerilla, piparkakkumausteella. 

3. Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja sekoita täytteeseen. Hyydytä muutama tunti.
4. Valmista kiille, mittaa kattilaan kerma ja fariini, kiehauta. Sulata liivatteet kiehuvan kinuskin sekaan. Jäähdytä, kaada vasta sitten vuokaan. 



Hyvää!

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Porkkana-juustokakku

Kakkutaikurin  blogista bongasin tällaisen erilaisen porkkanakakku reseptin. Oli niin mehevän näköinen kakku, että pakkohan sitä oli kokeilla. 

Porkkana-juustokakku
Tämä oli suussasulavan hyvää! Pellillinen hupeni äkkiä puolikkaaksi, kun istuttiin kahvipöytään koko perheen voimin, vanhin tytär oman perheensä kanssa oli myös paikalla. 
Tässä vielä resepti:

Porkkana- juustokakku  

Porkkanapohja:
250g/3dl fariinisokeria
150g/1.5dl kidesokeria
4 kananmunaa
400g/4.5dl rypsi-/rapsiöljyä 
450g/6.75dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
1rkl kanelia
1tl jauhettua inkivääriä
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
450g/n.2.5 ISOA porkkanaa soseena tai raasteena

1. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.
2. Levitä puolet seoksesta pellille leivinpaperin päälle.
3. Tee tässä välissä juustokakkuseos valmiiksi.

Juustokakkuseos :
250g/1prk maitorahkaa
200g/1prk maustamatonta Philadelphiaa
2 munaa
50g/0.5dl kermaa
100g/1dl sokeria
15g/1rkl maissitärkkelystä
30g/2rkl sitruunamehua

1.Sekoita kaikki aineet yhteen. Älä vatkaa liikaa. 
2. Tiputtele lusikalla (isoja lusikallisia) puolet juustokakkumassasta sinne tänne porkkanamassan päälle.
3. Tee samoin lopulle porkkanakakkumassalle.
4. Ja vielä sama lopulle juustokakkumassalle.
5. Halutessasi voi kevyesti marmoroida pintaa, mutta älä sekoita massoja liikaa tai niitä ei enää erota toisistaan.
6. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 35 minuuttia
7. Anna jäähtyä kylmäksi ennen kuorruttamista.

Kuorrute:
400g tomusokeria
100g huoneenlämpöistä voita 
200g maustamatonta Philadelphiaa

1. Sekoita tomusokeri ja voi murumaiseksi seokseksi.
2. Lisää tuorejuusto ja vaahdota ilmavaksi (liika sekoittaminen löystyttää massan)
3. Levitä pohjan päälle

Taivaallisen hyvää. Tätä pitää tehdä monta monituista kertaa uudelleen! 


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Syksyinen kakku

Entinen työkaverini tilasi kakun syntymäpäivien viettoon. Hän pyysi raikasta täytettä ja ehdotin mustaherukkatäytettä. Olen sitä kahteen edelliseen kakkuun laittanut ja tekovaiheessa sokerin määrää arvioidessa maistanut ja kyllä se onki erinomaisen hyvän makuinen täyte. Raikas, ei liian makea - jos ei vaan laita liikaa sokeria. 
Koristeluun ei pyydetty erityistä aihetta ja ajattelinkin ainaisten kukkien sijaan laittaa jotain syksyistä koristetta. 

Syyskakku
 Tuo päällinen on pastavärillä värjättyä vaahtokarkin makuista kaulintamassaa, Kukka on tehty isolla auringonkukka- silikonimuotilla . En muista mistä olen sen aikoinaan ostanut. 
Pihlajanmarjat on ihan käsivaralta pyöritelty  oranssilla ja punaisella pastavärillä värjätystä massasta. 
Omenat myös ihan käsin tehdyt. Nuo vaahteran lehdet tein vaahteranlehti - silikonimuotilla.
Todella kätevä muotti!
Pihlajanmarjapuun lehdet on tehty tällä muotilla ja niitä lehtiä oli valmiiksi tehtynä, joten käytin ne - vaikka ovatkin kaikki kesäisen vihreitä. 
Pursotukset on Flora vispillä, johon sekoitin hieman vaniljakreemijauhetta jämäkkyyttä antamaan.


Mustaherukkamoussee

Yhdeksi suosituksi täytteeksi on tullut mustaherukkamoussee. Omiin kakkuihin en sitä ole vielä laittanut, mutta kolmeen tilauskakkuun. Tekohetkellä toki olen sitä maistanut, kun olen arvioinut sokerin määrää. Kyllä vaan onkin hyvää, raikkaan makuista täytettä. 

Mustaherukkamoussee


  • 250 g mustaherukoita
  • 200 g vaniljatuorejuustoa
  • (maustamatonta tuorejuustoa ja vaniljasokeria)
  • 5 dl kermaa
  • 6 liivatetta
  • oman maun mukaan sokeria
  • 1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • 2. Pehmennä mustaherukat kattilassa. Sekoita joukkoon vähän sokeria.
  • 3. Purista sihvilän avulla mustaherukoista liha irti. (Tai vaihtoehtoisesti sekoita tehosekoittimella marjat tasaiseksi tahnaksi)
  • 4. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon marjasose.
  • 5. Kiehauta liivate marjamehussa nesteeksi, kaada norona marja-tuorejuusto seokseen.
  • 6. Vatkaa kerma ja nostele se tuorejuusto-marjaseokseen.
  • 7. Nosta jääkaappiin hetkeksi jähmettymään.
  • perjantai 4. marraskuuta 2016

    Vaahteranlehti silikonimuotti

    Minulta pyydettiin kakku syntymäpäiville  ja kun koristeluun ei annettu erityistä aihetta niin ajattelin vähän syksyisiä juttuja laittaa siihen. Ettei aina vaan kukkia. 
    Tein kakkuun mm. vaahteranlehtiä tällä silikonimuotilla . Kyllä vaan ovat käteviä nämä silikonimuotit. Jos ei ole aikaa näpertää koristeita ihan "ominpäin"  niin silikonimuotit kehiin!
    Tykästyin kovasti tähän muottiin. 

    Vaahteranlehti silikonimuotti
    Lehtiin sipaisin vähän punaista tomuväriä lisäksi.Kakusta laitan kuvan viikonlopun aikana.