perjantai 26. helmikuuta 2016

Banoffee

Kaapissa oli yksi kohta vanhaksi menevä karamellisoitu kondensoitu maito (=kinuski), joten tulipa mieleen tehdä aina niin herkullinen banoffee 
Erona reseptiin tällä kertaa oli se, että tuo karamellisoitu kondensoitu maito on valmista kinuskia, joten sitä ei tarvinnut keittää tuntitolkulla kattilassa.
Varsin nopeasti siis valmistuu tämä huikaisevan hyvä piiras. 

banoffee
Tuo pohja vaan on kovin murenevaista . Eihän se omalle väelle mitään haittaa, mutta jos tätä tarjoaisi jollekin vierasjoukolle, niin voisi olla hieman kiusallista kun pohja murenee palaa ottaessa. 
Tässä kuvassa se näyttää kiinteälle, mutta ei ollut sitä. Ajattelin josko se seuraavana päivänä olisi kiinteytynyt ja olihan se jonkun verran. Mureni kuitenkin. Ehkä kokeilen seuraavalla kerralla jotain kikka kolmosta, jotta saan pohjasta hieman kiinteämmän.

 Banoffee8-10 annosta

Pohja:
260 g suklaa Digestive keksejä
70 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
1 prk makeutettua kondensoitua maitoa
2-3 banaania viipaleina
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
(ripaus sokeria)

Pinnalle:
muutama Digestive murustettuna, banaania


1. Ota muutama keksi sivuun koristelua varten.

2. Murusta keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini tai voi, sekoita tasaiseksi.
3. Leikkaa leivinpaperista halkaisijaltaan 24-26 cm ympyrä ja laita se irtopohjavuoan pohjalle.
    Painele keksiseos vuoan pohjalle.

4. Levitä päälle kondensoitu maito ja viipaloidut banaanit.
5. Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja halutessasi ripauksella sokeria.
     Levitä päälle kermavaahto.

6. Irroita banoffee veitsellä pyöräyttäen vuoasta ja vapauta vuoan reunat. Vedä torttu tarjoiluvadille.
7. Koristele hieman ennen tarjoilua murustetuilla kekseillä ja esimerkiksi banaaniviipaleilla

Tällainen oli se meidän kaapissa ollut karamellisoitu kondensoitu maito , Tallinnasta joskus ostettu :


Tätä suosin, koska sen maidon keittäminen kinuskiksi on melkoisen pitkä projekti. 

Tuo banoffee vaan on niin hyvää. Jotenkin tuo mureneva pohja sopii tähän, kovin tiiviiksi en sitä aio kokeilukerroilla jalostaa, mutta ehkä hieman kuitenkin. 
 

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Vadelma-kermakakku

Sain kunnian tehdä 93-vuotiaan rouvan syntymäpäiväkahvitteluun kakun. Rouva ei välitä mistään massakakuista vaan kermakakkua pitää olla, kuten ennen vanhaan. 
Meillä on oman pihan vadelmia vielä pakastimessa, joten päätin tehdä vadelmatäytteen. 
Ihan pelkkää kermaa ja vadelmaa en siis käyttänyt vaan tein vadelmamousseen.

vadelma-kermakakku
Ruusut on tehty ihan sokerimassasta ja tuo rouhe on wienernougatrouhetta. Pohjana tässä on 8 kananmunan kakkupohja.
Mielestäni tällä kertaa riitti pelkistetty koristelu. Joskus vähemmän on enemmän, niinsanotusti. 


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Voisilmäpullat

Ihan perusleivontaa välillä. Tuore pulla on vaan niin hyvää. Enpä muista milloin viimeksi olisin voisilmäpullia tehnyt, joten nyt oli korkea aika. 

Voisilmäpulla
Tavallisen raesokerin sijaan käytin väriraesokeria. Tuo voisilmätäyte meni ihan arvion mukaan, en aineksia mitannut. Ehkä tuli vähän liikaa jauhoja laitettua siihen, kun täyte ei yhtään valunut sillä lailla herkullisen näköisesti.
 Tällaiset mittasuhteet minulla oli täytettä varten, mutta laitoin ihan arvion mukaan, koska tein pienemmän määrän pullia.

75 g voita , 1/2 dl sokeria , 1/2 dl vehnäjauhoja

Hyviä olivat, pulla on aina pulla.


















                                                

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Marianneleivos

Hyvää ystävänpäivän iltaa! Tänään ollaan käyty loskakelissä kävelyllä ja sen jälkeen  innostuin siivoamaan saunaa ja pesuhuonetta. Meillä on sellainen höyrypesuri ja sen kanssa hääräsin kaksi tuntia. Siihen jäi koukkuun, kun huomasi miten se puhdisti kaakeleiden välitkin.  Oivallinen väline ! Kohta menen puhtaaseen iltasaunaan.

Meille en leiponut mitään erityistä ystävänpäiväksi, mutta perjantaiksi tein eräälle tuttavalle 40 kpl ystävänpäiväleivoksia, meni lauantaisiin ystävänpäiväjuhliin tarjolle. 
Leivosten teko venyi torstain ja perjantain välisenä yönä klo 03.00 saakka ja aamulla oli herätys töihin. Buranaa aamiaiseksi ( hirveä päänsärky) ja eikun liikkeelle taas. Kyllä sitä yhden päivän jaksaa vaikka väkisin.

Marianneleivos
Tällä Yhteishyvän reseptillä nämä tein. Näistä tuli korkeita leivoksia, joten minä en ainakaan saanut näitä leikattua muotilla. Painoin ensin alun sydänmuotilla ja leikkasin sitten loput veitsellä. Hieman epätasinenhan tuo reuna on, mutta muotilla en millään saanut näitä tehtyä. Minulla ei ollut ilmeisesti tarpeeksi korkeareunaista muottia. 

MARIANNELEIVOS 7-8 kpl

Pohja:
4 munaa

1 dl sokeria

0,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

0,5 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Täyte:

3 dl vispikermaa

1 dl tomusokeria

250 g mascarponejuustoa

120 g Marianne-rouhetta

5 liivatelehteä

1 dl kuumaa maitoa

Pinnalle:


30 g Marianne-rouhetta
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne munavaahtoon. 
3. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä 225 asteessa noin 8 minuuttia. 
4. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille. Pane liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
5. Vaahdota kerma tomusokerin kanssa. Lisää rouhe ja mascarpone. Sekoita tasaiseksi. 
6. Puserra liivatteista vesi pois. Liuota liivatteet kuumaan maitoon. Lisää liuos täytteeseen sekoittaen.
7. Anna täytteen jähmettyä jonkin aikaa. 
8. Puolita torttupohja. Levitä täyte toiselle pohjalle, nosta päälle toinen pohja. 
9. Peitä kakku kelmulla ja pane päälle leikkuulauta. Anna jähmettyä viileässä.
10. Ota levystä joko korkealla sydänmuotilla leivoksia tai leikkaa levy neliöiksi. Koristele Marianne-rouheella. 

Tein itse aluksi pohjan tuplana, siis kaksi pellin kokoista levyä. Sen mukaan olisi pitänyt tulla 14-16 leivosta, mutta niitä tuli enemmän. Riippuu tietenkin leivoksen koostakin, ehkä nuo reseptin mukaiset ovat isompia leivoksia.
Toivottavasti olivat hyviä. Ainakin täyte oli hyvää. Lisäsin täytteeseen hieman vaaleanpunaista elintarvikeväriä, jotta sain siihen hennon pinkin sävyn. 
Marianneleivos

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Sitruunakakku

Tuttava pyysi jotain kuivakakkua, mutta ei tarkentanut mitä sorttia. Minulla oli siis vapaa valinta ja lähestyvän kevään kunniaksi tein raikkaan sitruunakakun. Itsekin pidän sitruunakakusta.

Sitruunakakku
Kyseinen tuttava on vanhempi herra, jonka mielestä kakkujen , pullien ja leipien pitää olla kunnolla paistuneita. Paistoinkin tätä kakkua kunnolla, mutta en sentään ihan kuivaksi koppuraksi saakka. Se olisi varmasti tämänkin herran mielestä liikaa.

SITRUUNAKAKKU

200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 sitruunan kuori
2 rkl sitruunamehua

1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat koko ajan vatkaten.
2. Yhdistä kuivat aineet ja lopuksi sitruunan kuori ja mehu.
3. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.

Olisipa tehnyt mieli tätä maistaa. Pitänee tehdä itsellekin tällainen tässä kevään aikana.

Asian vierestä hieman, mutta oli hauska huomio sitruunasta mehua puristaessa, että kissan mielestä sitruuna oli jotain ihan kammottavaa. Keskimmäisen tyttären kissa oli meillä kakkua tehdessä ja utelias kun on, niin tuli katsomaan mitä puuhastelen. Kun puristin mehua niin kissa tuijotti sitruunaa vähän matkan päästä ja sen jälkeen hitaasti nosti katseensa minuun ilmeellä " oletko tosissasi" :D
Ajattelin josko kisua kiinnostaisi haistaa sitruunaa ja ojensin sitä lähemmäksi, mutta kissapa nosti käpälänsä ja läppäisi sitruunaa.  Sen jälkeen häipyi paikalta.
Ovat ne kissat hauskoja otuksia :)

Laskiaispullat

Laskiaisunnuntai ainakin eteläisessä Suomessa meni vesisateen merkeissä. Eipä oikein tehnyt mieli ulkoilemaankaan, kun meidän pihakin näytti luistelukentältä.
Olinkin sisäpuuhissa koko päivän , täälläkin tekemistä riittää. Illan lähetyessä vasta muistin koko laskiaisen ja laitoin pullataikinan kohoamaan. 

Laskiaispullat
 Nyt ei oikein enää voi toivottaa hyvää laskiaisunnuntaita kun viimeinen vuorokauden tunti on meneillään, joten toivotankin hyvää alkavaa viikkoa kaikille. 
Kevättä kohti!

 

torstai 4. helmikuuta 2016

Suklaajuustokakku ilman liivatetta

Jääkaapissa oli tummaa suklaata, kermaa ja tuorejuustoa. Jotain teki mieli tehdä ja mieleen muistuikin Suklaapossun piparminttu-suklaajuustokakku. Piparminttuöljyä minulla ei ollut, mutta satuin kaappeja kaivellassa löytämään avaamattoman piparminttuliköörin. Ollaan se joskus Tallinnasta tuotu leipomista varten tai vaikka kuumaa minttukaakaota varten, mutta kaapin perukoille se oli jäänyt odottamaan aikaa parempaa.
Sitä lorautin öljyn sijaan tähän suklaamassaan.
Minttuinen suklaajuustokakku
Tein kolme tällaista pientä juustokakkua, vuoan halkaisija on 12 cm. Hauskoja pikku kakkuja, vaihtelua sekin. 

Tämä kakku  oli ihanan pehmeää ja samettista, varmaan sekin vaikutti asiaan kun ei ollut liivatetta. 
Pohjaksi tein Suklaapossun ohjeesta poiketen  keksipohjan, johon käytin digestivekeksejä. 
Tuo alkuperäisen reseptin päälletuleva "ylimääräinen" suklaa + kerma jäi myös pois, koska suklaa loppui kesken. Pitää joskus tehdä sellainenkin versio , johon se lisätään - kuulostaa niin hyvältä. Hyvää tämä oli silti näinkin. Tässä vielä minun tekemä versio kakusta: 

Suklaajuustokakku ilman liivatetta

pohja:
180 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia


täyte:
2,5 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g suklaata 
piparminttulikööriä maun mukaan (tai 5 tippaa piparminttuöljyä Suklaapossun ohjeen mukaan)

1. Sulata pohjaa varten voi. Murskaa keksit ja yhdistä aineet.
2. Laita keksipohja leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
3. Täytettä varten vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto. 
4.Sulata 100 g suklaata mikrossa varovasti n. 20 sekuntia kerrallaan. Kaada muutama tippa piparminttuöljyä / likööriä sekä sula suklaa kerma-tuorejuustoseokseen ja vatkaa nopeasti kunnolla sekaisin. 
5.Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita reunoja myöten.
6. Laita jääkaappiin jähmettymään n. 3 tunniksi tai yön yli. 


Oikein herkullista kakkua! Ja mukavan  yksinkertainen ohje ja helppo toteuttaa. Sellaiset ovat varsinkin arki-iltoina minun suosikkeja!

Suklaajuustokakku