sähköposti : titantupa@gmail.com






lauantai 9. syyskuuta 2017

Piimä-porkkanakakku (munaton)

Valion sivuilta löysin mielenkiintoisen piimä-porkkanakakun ohjeen. Porkkanaa kun riittää, niin pitää keksiä käyttökohteita.  Tosin aika pieniä ovat vieläkin. Ehkä en ole tarpeeksi harventanut niitä eikä ole ollut tilaa kasvaa. Hmm, tiedä tuota. Tai sitten tämä viileä kesä on hidastanut kasvua, kurkutkin vasta kukassa vaikka viime vuonna syötiin niitä jo elokuussa. Saattaapi olla että eivät ehdi kasvaa ollenkaan ennen talven tuloa.

Joka tapauksessa tämä piimä-porkkanakakku on " sekoita kaikki aineet keskenään ja uuniin " - kakku. Mukavan nopea tehdä.  Tällaiset ovat sitten kivoja reseptejä kaiken kiireen keskellä. 

Piimä-porkkanakakku
 Ihanan mehevää kakkua! Kakkuun tulevien mausteiden takia kotona tuoksui melkein kuin joulun aikaan! Nuorin tytär  keittiöön tullessa kysyikin, että miksi meillä tuoksuu piparkakku.

PIIMÄ-PORKKANAKAKKU 

1 1/2 dl porkkanaraastetta  ( laitoin 2 dl)
1 1/2 rkl piparkakkumaustetta
2 1/2 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa 
2 dl sulatettua voita tai margariinia
3 dl piimää

1.Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita porkkanaraaste kuivien aineiden joukkoon.
2. Sekoita kaikki aineet keskenään.
3.Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 1,8 litran vetoiseen kakkuvuokaan
4. Paista 175 asteessa 50 - 60 min. Tarkista kakun kypsyys.

Korvaa piparkakkumauste seuraavalla mausteseoksella: 1 tl inkivääriä, 1/2 tl neilikkaa, 2 tl kanelia, 1/2 tl pomeranssinkuorta ja 1 tl kardemummaa.


Porkkanaraastetta voisi varmaan laittaa enemmänkin kuin 2 dl. Ja jos joku noista mausteista ei ole mieleen, niin kannattaa jättä pois - ei varmastikaan vaikuta lopputulokseen millään lailla. 

Piimä-porkkanakakku
 Hyvää oli!























2 kommenttia:

  1. Kiva ohje, kiitos vinkistä! :)
    Piimä on kummaa tököttiä. Mun nenään se haisee kammottavan pahalta, mutta sopii täydellisesti leivontaan.

    VastaaPoista