sähköposti : titantupa@gmail.com






perjantai 24. elokuuta 2012

Kiirettä...

Mihin kaikki aika katoaa! Yhtä hulinaa ja huisketta taas ollut. Kaksi kakkuakin olen tehnyt, päivitän ne tänne kunhan kerkiän :)  Nyt työllistää hyväntekeväisyys match show, jonka järjestää SLEK ry (www.slekry.com). Olen tämän yhdistyksen varapuheenjohtaja, eläinten hyväksi toimitaan.
Järjestelyt etukäteen ovat aikamoiset,jotta saadaan homma toimimaan sitten paikan päällä.

Kakkumonsterillekin sain viimein postitettua arpajaispalkinnon. Kun ei vaan meinannut töiden jälkeen edes postiin saakka ehtiä !  Aikaa pitäisi olla enemmän - työ vie päivästä liikaa :)
Eikä mene kauan kun alkaa piparkakkutalojen väkertäminen. Olen vuosikausia käynyt myyjäisissä myymässä piparkakkutaloja ja muita rakennelmia, myös työkavereille myyn niitä ja teen niitä muutamia lahjaksi. Mukavaa puuhaa. Sen työn kun aloitan, niin tiedän että teen sitä jouluaattoon saakka. Ehkä siksi sen aloittaminen on joskus vaikeaa,mutta kun alkuun pääsee niin sitten se taas sujuu rutiinilla.

Oikein hyvää ja kuulakasta syksyä kaikille!

3 kommenttia:

  1. Voin jo aistia piparkakkujen tuoksun :) Se aika tulee niin varkain, että on hyvä aloittaa ajoissa.

    VastaaPoista
  2. oot ihan oikeassa, työhön menee niin iso osa ajasta...lottovoittoa odotellessa. :)
    Joulujuttuja on kiva suunnitella ja laittaa. Itse en tee piparkakutaloja, ei kestä hermot väkertämistä. Ja sitten kersat ei hanni syödä sitä...

    VastaaPoista
  3. Joulujuttujen aika tulee tosiaan yllättäen eteen. Olen aloittanut yleensä osien tekemisen jo marraskuun puolella,koska ekat myyjäiset ovat heti joulukuun alussa. Nyt mietin,että pitääkö aloittaa jo marraskuun alussa..!!Niitä taloja mulla on kolmea kokoa ja sitten vielä piparikirkko ja muutama reki. Viime vuonna työkaverit sattuivat näkemään yhden kirkon,kun otin sen töihin - yks tuttava haki täältä. Nyt muutama työkaverikin haluaa kirkon eikä taloa kuten aikaisempina vuosina. Uups...se kirkko on kuitenkin paljon työläämpi kuin talot. Pitänee tosiaan aloittaa ajoissa tänä vuonna!

    VastaaPoista