sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vaniljapyörykät

Sunnuntain kahvipullaksi tein näitä vaniljapyöryköitä. Ohje on Mestarikustannuksen leivontaohjeista joskus talteen otettu. Nämä ovat siinä mielessä helppotekoiset, kun nesteenä käytetään kylmää maitoa ja aineet vain sekoitetaan keskenään. Tavallaan pullan ja wienerin välimuoto.
Kohotusaika taasen on kovin pitkä, mutta nämä voi aamulla tehdä valmiiksi ja antaa sitten kohota 2 tuntia - iltapäiväkahvin kanssa on jo lämmintä kahvileipää tarjolla.


Vaniljapyörykät

Nämä voi myös vaikka pakastaa valmiiksi kohotettuina, mutta paistamattomina. On sitten yllätysvieraiden varalle pullaa tarjolla. Ohjeen mukaan samalla kun laittaa uunin lämpenemään, niin voi ottaa pullat pakastimesta sulamaan.

25 g hiivaa                                                        Täyte :
2 dl kylmää maitoa                                            75 g voita tai margariinia
200 g huoneenlämpöistä margariinia                 2 rkl sokeria
1 rkl sokeria                                                        2 tl vanilliinisokeria
1/2 tl suolaa                                            
5-6 dl vehnäjauhoja

1. Murenna hiiva taikinakulhoon. Lisää maito ja sekoita, kunnes hiiva liukenee.
2. Lisää rasva nokareina, sokeri, suola ja jauhot. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
3. Kauli taikinasta 40 x 40 cm kokoinen levy. Leikkaa se 8 x 8 cm neliöiksi.
4. Sekoita täytteen aineet keskenään. Jaa se nokareina taikinalevyille.
5. Taivuta kulmat täytteen päälle. Pane pyörykät paperivuokiin ja nosta pellille.
6. Kohota pyöryköitä liinan alla noin 2 tuntia huoneenlämmössä.
7. Voitele pyörykät kananmunalla.
8. Paista 200 asteisessa uunissa 8- 10 minuuttia.
9. Jäähdytä ritilällä ilman leivinliinaa. Korista jäähtyneet leivonnaiset tomusokerikuorrutuksella.

Reseptin mukaan tästä määrästä tulee 25 pullaa, mutta minä sain aikaan 18 pullaa. Tein varmaankin isompia, koska leivosvuoat, jotka löysin kaapista, olivat melko isoja. Minun mielestä tuli ihan hyvänkokoisia näin.

3 kommenttia:

  1. Näitä pitääkin kokeilla! Ja vaikka pakastimeen leipoa isomman satsin. :)

    VastaaPoista
  2. Ois maistunu kyllä mullekin, slurps!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun kerroit. Siitä reseptistä puuttui suola mitta ja heitin suoraan taikinaan sen suolan ja koitin siihen sekoittaa.
    Myös minulle ei tullut 25kpl vaan 16kpl

    T. Aila

    VastaaPoista