perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulumyyjäiset Turun VPK:n talolla

Tänään oli esimmäiset joulumyyjäiset ja perinteisesti olen yli 10 vuotta käynyt Turun VPK:n talolla myymässä leivonnaisia. Lähinää piparkakkutaloja , mutta vähän muutakin siinä sivussa.
Turun VP:n talo eli Brankku on varsin juhlava paikka. Tässä hieman taustatietoa siitä :

 Palokunnantalo on arkkitehti Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema ja valmistunut 1892. Rakennus edustaa aikakaudelle tyypillistä uusrenessanssityyliä. Talolla on monta lempinimeä. Näitä ovat ainakin Prankkari, Brankkari, Prankku tai Brankku.

Rakennuksessa on kolme kerrosta. Palokunnantaloa ei rakennettu pelkästään omaksi toimitilaksi vaan nimenomaan juhlatilaksi kaupunkilaisille. Asukkaita Turussa oli tuolloin noin 30 000 henkeä. VPK:n paloasema talosta tuli vasta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä. Siihen saakka palokunnan kalusto pidettiin hajasijoitettuna eri puolilla kaupunkia.
Palokunnantalon vieraskirjasta löytyy monia tunnettuja nimiä. Talossa ovat esiintyneet mm. Armas Järnefelt, Jean Sibelius, Oskari Merikanto, Kosti Vehanen, Leevi Madetoja, Josephine Baker ja Marian Andersson.

Ulkoapäin en huomannut ottaa Brankusta kuvaa, mutta se on komea uusrenessanssityylinen paikka.
Tässä pari kuvaa sisätiloista:





Kattokruunut ovat upeat :




Puitteet joulumyyjäisille ovat siis hienot. Piparkakkutalokauppa kävi hyvin. Minulla oli vanhin tytär ja aviomies apuna myymässä.



Siellä sitä aviomies kyykistelee pöydän alta jotain :) Piparkakkutalojen lisäksi oli myytävänä joulupipareita, toisenlaisia pikkuleipiä ja muutama kakku. Niin ja aviomiehen tekemiä kakkutikkareita, jotka menivät kaikki kaupaksi!
Minulla oli tuon ison talon ja kirkon lisäksi 29 muuta piparkakkutaloa, kolmessa eri koossa. Ne menivät kaikki kaupaksi.

Tämä kuva on otettu parvelta, tytär myy ahkerana :) :




Iso talo ja kirkko jäivät toistaiseksi myymättä, mutta ne olivat hyviä katseenvangitsijoita tuossa korkeammalla pöydällä. Katsotaan menevätkö kaupaksi ensi sunnuntaina tai sitten 15.12. Jos eivät, niin kyllähän ne omaakin joulupöytää kelpaavat koristamaan.



Itse en päässyt / joutunut kuviin, koska mieluummin käytän itse kameraa kuin olen kuvattavana :) Aatan aarreaitasta voitetut joulutorttukorvakorut olivat korvissa ja ne sopivat tähän tilaisuuteen kuin nenä päähän.
Ja nyt taas taloja rakentamaan, ylihuomenna on uudet myyjäiset ja jotain myytävääkin pitäisi siellä olla! Onneksi on ainakin jonkun verran talon osia valmiina, tosin jotain joutuu kyllä tekemään lisää. Sitä varten on  taikinaa jääkaapissa.... tästä se taas lähtee!

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa kun kauppa käy! :D Ihanan näköiset markkinat.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin! Juu, tykkään käydä tuolla myyjäisissä, kun puitteet ovat niin hienot ja tunnelmakin mukava. Joululaulut soi taustalla.

    VastaaPoista