sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Proteiinipitoinen rahka/raejuustopiirakka

Uusi vuosi aluillaan ja joulunajan herkuttelujen jälkeen piti kehittä joku kevyempi herkku. Joku proteiinipitoinen herkku tukemaan kuntoilua.
Kaupasta saatava Profeel rahka/raejuusto-välipala on hyvää, joten ajattelin kokeilla samaa yhdistelmää piirakkaan. Tosin en käyttänyt sitä valmista Profeel rahkaa tähän.

Proteiinipitoinen rahka/raejuustopiirakka
Piirakasta tuli oikein hyvän makuinen. Pohjan tein samalla reseptillä kuin aiemmin sitruunaisen rahkapiirakan, tosin tällä kertaa käytin tavallisen sokerin sijaan Steviaa.

100 g voita tai margariinia
1/2 - 1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl spelttijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
Täyte:
1 purkki (250 g rahkaa)
1 dl kermaviiliä (tai maitoa)
1 kananmuna
1/2 - 1 dl sokeria
raejuustoa
ananasta

1. Vatkaa voi ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten.
2. Lisää jauhoseos joukkoon.
3. Painele pohja voideltuun piirakkavuokaan.
4. Ripottele piirakkapohjan päälle ananaspaloja.
5. Sekoita täytteen ainekset keskenään, kaada pohjan päälle.
6. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Raejuustoa laitoin ihan vaan tuntumalta, en mitannut määrää. Ripottelin raejuuuston piirakan päälle, kun olin kaatanut muun täyteseoksen siihen jo. Pohjassa olisi voinut käyttää ihan kokonaan proteiinipitoista spelttijauhoa, mutta taaskaan ei kaapissa ollut ydinspelttijauhoja, joten niiden tilalle meni vehnäjauhoja. Vielä joskus testaan piirakkapohjan ihan pelkillä spelttijauhoilla.
Jos ei pidä ananaksesta, voi sen korvata jollakin muulla, esimerkiksi persikoilla. Tai jättää vaikka kokonaan pois sen hedelmän. Itse pidän ananaksesta, joten sitä laitoin täytteen alle.
Sekä pohjaan että täytteeseen laitoin 1/2 dl sokeria. Jos haluaa makeampaa, niin voi laittaa 1 dl.
Minun makuuni piirakka oli hyvää näin.
Ja sitten vaan herkuttelemaan hyvällä omatunnolla!

2 kommenttia:

  1. Kevyemmät herkut on todella paikallaan. Joulukiloja ei onneksi päässyt tulemaan, mutta on niitä jo ennestään. Tämä ruokabloggauskin pitää siitä hyvin huolen.;) Nyt koitan kuitenkin vähän keventää, jos saisi hieman ylimääräistä pois. Tällainen piirakka onkin kiva ja kevyempi herkutteluhetkiin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tätä olen syönyt nyt, kun tekee kahvin kanssa mieli jotain hyvää. Hyvänmakuista piirakkaa ja samalla voin ajatella, että tässä nyt tankkaan proteiineja , lihakset tykkää :D

      Poista