sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kakkuja ylioppilasjuhliin

Ystäväni poika kirjoitti ylioppilaaksi ja hän vietti yhteiset juhlat serkkunsa kanssa. Sain kunnian tehdä sinne kakut. Ensin projekti hieman hirvitti - 120 henkilöä ja kakut pitäisi tehdä työn ohessa. Onneksi oli tuo helatorstai juuri sopivasti, sen sitten käytin kakkujen tekemiseen. Koristeita tein jo hieman aiemmin valmiiksi.

Ylioppilaskakku
Näiden kakkujen lisäksi tein erikseen vielä gluteenittoman ja laktoosittoman kakun. Kakuista voi ehkä päätellä sankareiden harrastuksia - toinen harrastaa SM-tasolla sulkapalloa ja toinen taas salibandyä ja musiikkia.
Koristeista sain erikseen toiveet ja varsinkin tuo sulkapallo tuotti aluksi kovastikin päänvaivaa. Lopulta päädyin tuollaiseen kuvassa näkyvään versioon, en alkanut enää erikseen tekemään reikiä ja kuvioita siihen sulkapalloon - olisi todennäköisesti hajonnut. Kyllähän tuonkin sulkapalloksi tunnistaa.
Salibandypalloissa on riisimuromassaa sisällä, kuin myös sulkapallomailan "kahvassa".
Kylläpä oli taas hauska tehdä tällaista niinsanottua teemakakkua. Ensimmäistä kertaa sain tehdä massasta tällaisia koristeita.
Täytteenä kakuissa oli vaniljamousseeta ja mansikkamousseeta - hyvä yhdistelmä.

 

7 kommenttia:

  1. Hianot o kakut!! Mustaki nämä koristeijen teot o melekeempä se kakun teon suola, niitä o mukava värkätä, tosin joskus saattaa jokune ärräpääki päästä, mutta toisinaa sitte onnistuu iha mainiosti :D Nyt mulla oottas crossimopon teko, päänvaivaa tuottaa että mitenkä se ois viisain tehä ja sitte oli joku Lentsikat-ellun Dusty-kone :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crossimopo....! Ja mikä liekään tuo Dusty-kone :) Tsemppiä, on niissä väkertämistä.

      Poista
  2. Aivan ihanat kakut oot tehnyt :) Munkin mielestä se koristeiden teko on se hauskin osuus, vaikka harjotustahan se mulla vielä vaatii ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Harjoitusta tosiaan tarvitsen minäkin ja sen takia onkin kiva, kun näitä erikoistoiveita tulee. Pääsee kokeilemaan uusia juttuja. Seuraavaks olis 60- ja 70-luvun tyylinen kakku viikonlopuksi. Hauskaa ---- peace merkkejä ja kukkia kenties :)

      Poista
    2. Vau! Siitä tulee taatusti upea!

      Poista
  3. Kauniit kakut tuli ylioppilaalle! Ja koristeet ovat niin se kakun juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä vaan, koristeilla saa persoonallisuutta kakkuun. Tuolla juhlissa oli pöytäkoristeinakin sulkapalloja ja salibandypalloja. Aika hauskan näköistä kun sama teema toistui myös kakuissa.

      Poista