perjantai 24. heinäkuuta 2015

Britakakku

Heinäkuun puolessa välissä tein Brita-kakun omille synttäreilleni. Sen kummemmin en juhlinut, mutta kaikki tyttäret olivat kahvilla äitimuorin luona :)
Löysin Lempikakku-blogista mielenkiintoisen reseptin. Kakkuun tuli myös sipaus raparperihilloa.

Britakakku

Ihanan kesäisiä makuja !

Raparperi-mansikkamarenkitorttu

Pohja

150g voita
120g sokeria
80g keltuaisia (4kpl)
85g vehnäjauhoja
45g mantelijauhetta
20g maissitärkkelystä tai perunajauhoja
100ml piimää

Marenkitäyte:

160g valkuaisia (4kpl)
250g sokeria
80g mantelilastuja


Raparperihilloke:

5 dl tuoretta raparperia pilkottuna
120g hillosokeria

Mansikkatäyte:

200-250g tuoreita mansikoita
400ml kermaa


1. Valmista pohja. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen piimän kanssa. Levitä tasainen kerros uunipellille leivinpaperin päälle. Sipaise alle hieman öljyä. Esipaista uunissa 180 asteessa n.10-15 min, kunnes pinta tuntuu kimmoiselta ja on kullanruskea
3. Valmista marenki vaahdottamalla valkuaiset ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää hitaasti joukkoon loput sokerista. Vatkaa kunnes marenki on jämäkkää ja levitä esipaistetun pohjan päälle. Paista 190 asteessa vielä n.10-15 min kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.
4. Valmista raparperihilloke kuumentamalla raparperipalat kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää hillosokeri sekoittaen ja keittele hiljalleen 10-15 min. Jäähdytä.
5. Täytä kakku juri ennen tarjoiluja. Leikkaa pohja kahtia ja nosta toinen puoli tarjoilualustalle. Onnistuu hyvin vaan käsin nostamalla kunhan pohja on täysin jäähtynyt.
6. Levitä hyvin jäähtynyt hilloke alemman kerroksen päälle. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Levitä kermavaahto hillokkeen päälle. Ripottele lohkotut mansikat kermavaahdon päälle ja nosta toinen puolikas täytteen päälle. Ripottele koristeeksi tomusokeria.


 

2 kommenttia:

  1. Onpa hyvännäköinen britakakku! Mäkin juuri tein (ekaa kertaa!) britan ja hyvää oli :)
    Myöhästyneet syntymäpäivä onnittelut! :D

    VastaaPoista