maanantai 23. marraskuuta 2015

Feta-pinaattipiirakka

Miehen sisko tuli käymään kylässä eräänä keskiviikkoiltana. Itse olin ylitöissä ja olikin mukava tulla kotiin, kun uunissa oli hyvälle tuoksuva piirakka. Aviomies siskonsa kera oli ollut ahkerana, olivat väsänneet ihanan piirakan ja se oli tosiaan jo uunissa kun tulin kotiin. 
Toisen kerran teimme tätä piirakkaa miehen kanssa, kun minun sisko + hänen mies tulivat käymään.

feta-pinaattipiirakka

Tämä on erittäin hyvää! Jos ei feta ole mieleen, niin voihan tähän käyttää vaikka aurajuustoa tai ihan tavallista juustoa. Resepti löytyi Arlan  sivuilta, mutta näyttää tämä resepti löytyvän monesta muustakin paikasta, kun googlettaa. 

FETA-PINAATTIPIIRAKKA

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
tilkka vettä
Täyte:
1 sipuli
oliiviöljyä
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
1/2 tl mustapippuria
200 g fetaa
150 g pinaattia

1. Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi pehmennyt voi jauhojen joukkoon ja lisää tilkka vettä.
2. Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin 15 minuutiksi.
3. Silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla olivviöljyssä. Kuullota samalla myös tuore pinaatti.
4. Siirrä pohja suoraan 175 asteiseen uuniin 10 minuutiksi. Tee sillä välin täyte.
5. Sekoita ruokakerma ja munat keskenään., mausta mustapippurilla. 
6. Murenna fetajuusto ja levitä se piirakkapohjan päälle.
7. Ripottele päälle sipuli/pinaattiseos. 
8. Kaada munakerma päälle ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Hieman siis muunsimme reseptiä yllä olevan mukaisesti.  En tiedä käytettiinkö alkuperäisessä tuoretta pinaattia vai pakasteesta otettua, mutta me käytimme tuoretta ja kuullotimme sitä sipulin kanssa paistinpannulla. 


Pinaatti meni pienempään tilaan ja sen sai kätevästi levitettyä  sipulisipun kanssa piirakan päälle.
On hyvää! 


4 kommenttia:

  1. Mukava kasvisvaihtoehto! Mä voisin laittaa jokaiseen suolaiseen leivonnaiseen fetaa... se antaa niin paljon makua! ;D

    VastaaPoista
  2. Tämä vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta! Kateeksi ihan käy tuollainen mies, joka osaa/viitsii leipoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla :) Juu, mun mies tykkää kyllä leipoa :)

      Poista