maanantai 23. syyskuuta 2013

Pikku Myy kakku

Tuttavani kautta sain pyynnön tehdä mm. pikku Myy kakun kahden veljeksen yhteissynttäreille. Toinen oli täyttänyt 2 vuotta ja isoveli kohta täyttäisi 5 vuotta.
Poikien äidin toiveena oli hahmokakku, ei pelkkä koriste kakun päällä. Mieluisa toive minulle, oli kiva lähteä kokeilemaan Myy-kakkua hahmona.



Pikku Myy kakku
Päällystin Myyn vaahtokarkin makuisella kaulintamassalla. Jalat ja kädet ovat sokerimassaa. Tästä Myystä tuli vähän pulleahko, mutta olipahan enemmän syötävää kuin laihassa Myyssä :)
Tuossa päässäkin olis toivomisen varaa, mutta ensi kerralla sitten teen paremman.

Kuva ennen massalla päällystämistä :


Tässä kakussa on yksi kokonainen pellillinen kakkupohjaa taitettuna puoliksi ja vielä yksi puolikas toisesta pellillisestä eli yhteensä 12 kananmunaa (olipas hankalasti selostettu...) . Täytin kakun vaniljaisella mansikkamousseella ja sen jälkeen leikkasin siitä Myyn muotoisen. Kädet tein erillisistä paloista. Nuo kuvassa näkyvät jalat jätin tekemättä, tein ne sen sijaan sokerimassasta.
Päällystin kakun marenkivoikreemillä ennen massalla päällystämistä,  kreemin ohjeen olen bongannut Leivontafoorumilta.
Oli kyllä hauska projekti!

 

3 kommenttia:

  1. IHANA!!! Rakastan kaikkea muumeihin liittyvää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumit ovat kyllä ihania :) Naantalissa kun asutaan, niin silloin kun lapset olivat pieniä, niin meillä oli kauskikortti Muumilaaksoon - sai käydä niin paljon kuin vain huvitti käydä. Ja kyllä käytiinkin! :)

      Poista
  2. Voi kun on suloinen! Veljekset olivat varmasti otettuja :).

    VastaaPoista