keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Lakritsikrokantti

Ruotsalaiselta leivontasivustolta löysin tällaisen mielenkiintoisen makeisohjeen. Lakritsia ja suklaata, kuulosti kovin hyvältä. Sitä sitten testaamaan.
Ihan samoja aineksia minulla ei ollut, joten samanlaiseen lopputulokseenkaan en päässyt - mutta hyvältä maistuvaan lopputulokseen kuitenkin.

Lakritsikrokantti
Tätä kuvaa kun katsoo, niin ihmettelee varmaan missä lakritsi on. Alkuperäisen reseptin kuvassa tuo suklaan alla oleva massa on mustaa. Johtuneeko hieman eri raaka-aineista, että minun makeisten massa on tuollaista toffeen väristä. Se maistui lakritsin / salmiakin makuiselta toffeelta. Hyväähän se oli, mutta ensi kerralla yritän päästä samanlaiseen lopputulokseen kuin alkuperäisessä reseptissä.  Siinä oli käytetty raakalakritsijauhetta ja minulla oli lakritsinjuurijauhetta. Ehkä niissä piilee se pienen pieni ero, tiedä häntä.
Lakritsinjuurijauhe on väriltään ruskeaa, ehkä raakalakritsijauhe on mustaa?

Minä käytin siis näitä alla olevia aineksia. Alkuperäisin ohjeen mukaan piti laittaa 5 tippaa salmiakkiaromia tai salmiakkijauhetta. Tuo Salmiakki mixer on siis suurinpiirtein samaa ainetta kuin siinä ohjeessa. Mixerin olen ostanut Lidlistä.
Tuo lakritsijuurijauhe on ostettu Life-luontaistuotekaupasta. Siellä ei ollut raakalakritsijauhetta juuri silloin , joten otin tuota sen sijaan.



Lakritsikrokantti
50 g voita
1,5 dl sokeria
0.5 dl vaaleaa siirappia
1 tl raakalakritsijauhetta
5 tippaa salmiakkiaromia tai 1 tl salmiakkijauhetta
pähkinöitä (pistaasipähkinä tai suolapähkinä tms.)
200 g tummaa suklaata

1. Laita voi, siirappi, sokeri, lakritsijauhe ja salmiakkiaromi kattilaan.
2. Sulata pienellä lämmöllä. Keitä 142 asteiseksi (en mitannut). Tee pisaratesti kylmään veteen.
3. Kaada massa leivinpaperin päälle tarjottimelle tai muulle laakealle alustalle.
4. Leikkaa massa paloiksi ennenkuin se kovettuu.
5. Murskaa pähkinät ja laita sivuun.
6. Sulata suklaa vesihauteessa. Kasta lakritsipalat suklaaseen.
7. Koristele pähkinämurskalla ennenkuin suklaa kovettuu.

Itse en kastanut paloja suklaaseen vaan valutin niiden päälle suklaata, kun ne olivat tarjottimen päällä rivissä. Ensimmäisen palan kastoin suklaaseen enkä tietenkään malttanut odottaa suklaan jäähtymistä tarpeeksi - no tietäähän sen, että lakritsipala suli lämpimän suklaan takia. Suklaan valuttaminen oli helpompaakin. En myöskään mitannut seoksen lämpötilaa , kun keitin sitä - luotin pisaratestiin.
Salmiakkiaromia laitoin hieman enemmän kuin 5 tippaa, ehkä hieman vajaan teelusikallisen verran.
Hyvältä nämä maistuivat, liiankin hyviltä. Toivotaan, että nuorimmainen tuo huomenna kavereita kylään ja lakritsikrokantti maistuu kaikille - eipä tule sitten itse niitä napsittua tuolta jääkaapista.
(Yhden palan taidan vielä käydä maistamassa...)



Lakritsikrokantti





 

11 kommenttia:

  1. Yllättävän hyvin se suklaa ja lakritsi sopii yhteen ja nämäkin näyttävät todella hyviltä :)
    Ne kaupoissa myytävät Pandan Paksu Pepe-patukat joissa on raksuvaa suklaata sisällä on ainakin tosi ihania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin! Tämä tosiaan maistui lakritsin(tai olisko salmiakin) makuiselta toffeelta. Tuli vähän kick-patukat mieleen - tosi näissä oli maku "hennompi". Ehkä sillä raaalakritsijauheella saa voimakkaamman maun. En ole raakalakritsijauhetta mihinkään käyttänyt, joten on vielä arvailujen varassa :)

      Poista
  2. Tulin lukijaksi. Ihana blogi sinullä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kokeillaanpa uudelleen , jos osais nyt kirjoittaakin...poistin äskeisin kommentin, kun tuli niin paljon kirjoitusvirheitä :) Sanja, kiitos ja tervetuloa! Minäkin liityin sun blogin lukijaksi :)

      Poista
  3. Onpa kiva ohje. Olen pyöritellyt Prismassa tuota lakritsinjuurijauhetta käsissäni, mutta vielä olen jättänyt hyllyyn. Täytyykin laittaa tämä ohje "korvan" taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos haluaa näistä mustia, niin kannattaa varmana laittaa sitä raakalakritsijauhetta. En ole sitä ainetta nähnyt, mutta alan olla vakuuttunut, että se on mustaa ja sillä näistä sais sellaisia kuin alkuperäisessä ohjeessa. Mutta toisaalta - hyviä nämä ovat näinkin!

      Poista
  4. Oi nam! Lakristi ja suklaa yhdessä ovat suurinta herkkuani! Jos karkin himo iskee, niin yleensä ostan levyn maitosuklaata ja pussillisen pehmeitä lakritsin paloja. Nappaan palan suklaata ja pari palaa lakua aina samaan aikaan suuhun, on ihan mielettömän hyvää. Ihan liian hyvää, sillä yleensä hetken päästä pöydältä löytyy tyhjä lakupussi ja suklaan kääreet.. Tällä krokantilla saattaa olla sama vaikutus, mahtaako uskaltaa edes kokeilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sanoi tytär tuossa, että "näihin jää koukkuun" :) Tuo suklaan ja lakun yhtä aikaa syöminen kuulostaakin hyvältä idealta! Mahtaako huomenn kaupasta tarttua mukaan suklaalevy ja lakupussi... :D

      Poista
  5. Nam! Täällä myös yksi lakritsin ja suklaan ystävä! Tätä kokeilen ehdottomasti, kun ohjekin kuulosti noin hyvältä ja sellaiselta että saattaisi meikäläiseltä onnistuakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut hankala resepti ollenkaan. Mun täytyy tehdä näitä piakkoin uudelleen sillä raakalakritsijauheella, kun kiinnostaa vakuttaako se makuun jollain lailla. Väriin todennäköisesti ainakin vaikuttaa. :)

      Poista