maanantai 19. tammikuuta 2015

Hunajainen appelsiinijuustokakku

Pitkästä aikaa juustokakkua! Kuulostaa herkulliselta tuo hunajainen appelsiinijuustokakku ja sitä piti päästä testaamaan. Reseptissä käytettiin hunajatuorejuustoa (onko sellaistakin??), mutta minulla kun oli täytekakkujen teosta jäänyt maustamatonta tuorejuustoa niin käytin sitä. Lisäsin vain massan joukkoon hunajaa.

Hunajainen appelsiinijuustokakku
Oijoi mitä suussasulavaa herkkua tästä tuli ! Päälle olisi voinut raastaa suklaata, vaikka jotain appelsinisuklaata, mutta jäi tekemättä.

Hunajainen appelsiinijuustokakku

pohja:
200 g Cafe au LU Bastogne - keksejä
100 g voita
täyte:
525 g tuorejuustoa (Philadelphia hunajatuorejuustoa tai maustamatonta+ hunajaa )
2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
2 tl appelsiinikuoriraastetta
1/2 appelsiinin mehu
2 tl vaniljasokeria
150 g (1 prk) ranskankermaa
päälle:
150 g ranskankermaa
3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl appelsiinimehua

1. Jauha keksi hienoiksi esimerkiksi mnitoimikoneessa tai kauli ne. Lisää joukkoon sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi.
2. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 22-24 cm). Paista 150 asteisessa uunissa 10 minuuttia.
3. Notkista täytettä varten vatkaimella tuorejuusto. Lisää joukkoon sokeri ja vehnäjauho.
4. Lisää kananmunat tuorejuustomassaan yksitellen ja sekoita hyvin jokaisen kananmunan lisäämisen jälkeen. 
5. Sekoita appelsiininkuoriraaste ja appelsiinin mehu seokseen. Lisää lopuksi ranskankerma.
6. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Paista 175 asteisessa uunissa noin tunti.
7. Sekoita päällistä varten ranskankerma, sokeri ja appelsiininmehu keskenään. Levitä seos kakun pinnalle tasaisesti ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
8. Jäähdytä kakku jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään ennenkuin irroitat kakun. 
9. Koristele. 
Vinkki : Jos haluat tehdä aikuiseen makuun sopivan kakun, niin korvaa täytteessä osa appelsiinimehusta ( 3 cl) Cointreau-liköörillä. 

Tuota vinkkiä voisi ensi kerralla testata. Saattaisi olla oikein mukavan makuista. Ensin ajattelin, että tulipa iso kakku tehtyä ihan omaan käyttöön, mutta hyvinpä tuo näyttää hupenevan.
Sitä  vaan on pakko ottaa palanen jos menee liian lähelle :)


Hunajainen appelsiinijuustokakku

3 kommenttia: