tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kermainen raparperi-pitsikakku

Olen jo viime kesästä saakka haikaillut Annen raparperikakun perään  ja nyt päätin sen toteuttaa, kun omalla pihalla kasvaa todella paljon raparperia.
Tuo Annen kakku näyttää niin makoisalta ja voin sanoa, että maistuikin makoisalta! Erittäin raikas ja ihana täyte.

Raparperi-pitsikakku
Pursotukset nyt ovat mitä sattuu, kun tein kakun ihan omaan käyttöön. Kerma loppui hieman kesken, joten en saanut enää päälle pursotuksia.
Tein tämän kakun 6 kananmunan kakkupohjaan, 22 cm vuokaan.

Kakkupohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Keitä ensin raparperihillo :
1 litra raparperin paloja ( 1/2 cm viipaleita)
3 dl hillosokeria
1 vaniljatanko
0.5 dl vettä + loraus sitruunamehua

1. Laita raparperin palat, hillosokeri, vesi ja sitruunamehu kattilaan.Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet sekaan. Laita myös tanko mukaan makua antamaan. Keitä hilloa 15 - 20 minuuttia. Riko raparperin paloja haarukalla loppuvaiheessa.
Hillo jähmettyy jäykemmäksi muutamassa tunnissa.

Pitsi kakun pinnalle:
3 rkl vehnäjauhoja (gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta) 0,5 tl leivinjauhetta 0,5 tl vaniljasokeria 0,5 dl sokeria 0,5 dl mantelirouhetta tai hasselpähkinärouhetta 1 rkl maitoa 1 rkl tummaa siirappia 0,5 dl voisulaa - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/06/annen-juhannuskakku-eli-raparperi.html#sthash.epdyZewY.dpuf
 Tuo pitsi kakun pinnalle olikin ihan uusi tuttavuus minulle, mutta se olikin todella hyvää, toffeenmakuista "pitsiä". Eikä ollut edes hankala toteuttaa, joten sitä aion käyttää toistekin.


3 rkl vehnäjauhoja
Pitsi :
3 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl vanilliinisokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0.5 dl sokeria
0,5 dl mantelirouhetta tai hasselpähkinärouhetta
1 rkl maitoa
1 rkl tummaa siirappia
0,5 dl voisulaa

1. Sekoita pitsin kuivat aineet ensin kulhossa sekaisin. Lisää maito, voisula ja siirappi ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.
2. Levitä pitsin ainekset ohueksi kerrokseksi vuoan kokoiseksi ympyräksi.
3. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Vartioi kuuden minuutin jälkeen uunia tarkasti ettei pitsi pala. Sen pitäisi olla toffeenruskeaa ja siihen pitäisi muodostua pitsimäistä kuviota. Reunojen palaminen ei niinkään haittaa, koska pitsistä todennäköisesti tulee liian iso ja reunat voi poistaa. 

 Valmista pitsin teon jälkeen raparperimoussee . 

Raparperimoussee:
3 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
3 rkl vanillinikreemijauhetta
2 dl vanilja-raparperihilloa
1 prk mascarpone juustoa

Täytteeksi laitetaan myös raparperihilloa ja banaania, 

1. Vatkaa vispikerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lisää vanilliinikreemijauhe ja vatkaa vielä hetki.
2. Lisää seokseen 2 dl raparperihilloa ja mascarpone, vatkaa vielä kunnolla sekaisin. 

Kakkua täytettäessä laitettiin kostutuksen jälkeen kakkupohjalle ensin raparperihilloa ja sen päälle viipaloitua banaania. Sen jälkeen levitettiin päälle raparperimousseeta. Toinen kerros tehtiin samalla tavalla.
Kakun päälle vielä levitettiin kerros mousseeta ja lopuksi päälle kakkupitsi. Se on ensin kova, mutta pehmenee jääkaapissa.
Seuraavana päivänä kakkupitisä voi muotoilla sopivan kokoiseksi ja lopuksi kermavaahtoa reunoille ja päälle.

Erittäin kesäinen ja raikas kakku! Tykättiin tästä kovasti. ja kuten Annekin sanoo, niin ei olisi millään arvannut, että kakussa on raparperia. Keskimmäinen tyttäremme  ei tiennyt mitä täyte sisältää ja arvuutteli kaikkea mahdollista mangosta ananakseen. 
Erittäin hyvä juhannuskakuksi, kesän makuinen! 




Tein uuden satsin hilloa kellariinkin, niin voi vaikka talvella maistella kesän makuja kakun muodossa tai tämä hillo sopii varmaan hyvin myös lettujen ja kermavaahdon kanssa. 




Raparperihillo


6 munan pyöreä kakkupohja:
22 cm:n kakkuvuokaan

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja (gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta)
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/06/annen-juhannuskakku-eli-raparperi.html#sthash.epdyZewY.dpuf

6 munan pyöreä kakkupohja:
22 cm:n kakkuvuokaan

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja (gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta)
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/06/annen-juhannuskakku-eli-raparperi.html#sthash.epdyZewY.dpuf
6 munan pyöreä kakkupohja:
22 cm:n kakkuvuokaan

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja (gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta)
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/06/annen-juhannuskakku-eli-raparperi.html#sthash.epdyZewY.dpuf
6 munan pyöreä kakkupohja:
22 cm:n kakkuvuokaan

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja (gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta)
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/06/annen-juhannuskakku-eli-raparperi.html#sthash.epdyZewY.dpuf

7 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa kyllä todella hyvältä. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä näyttää ja kuulostaa kyllä todella hyvältä. Tuo hillo ja pitsi varsinkin kiinnostaisi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Ensin ajattelin etten tee pitsiä, kun luulin sen olevan työläs - mutta ei ollutkaan. Ja hyvää oli!

      Poista
  3. Varmasti ihanaa kakkua! Nam, tykkäisin itse niin raparperista. Tuo pitsipinta kiinnostaa myös. Miten hyvin se leikkautuu, kun kakkua leikkaa? Repeileekö pahasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei repeillyt ollenkaan vaikka korkattiin kakku jo tekopäivän iltana. Seuraavana päivänä oli vielä hieman pehmeämpää. Eli hyvin leikkautuu. :)

      Poista