lauantai 16. tammikuuta 2016

Marianne-mudcake

Tällainen mutakakku oli jäänyt mieleen, kun reseptin olin joskus bongannut täältä ja tänään sen halusin testata.
Nyt oltiinkin ihan eri linjoilla kuin banaanidonitsien kanssa, tämä mutakakku oli aika makeaa ja sisälsi kaloreitakin taatusti paljon. 

Mariannemudcake
Tällä kyllä lähtee makean nälkä ihan heti. Isoa palaa en pystynyt edes syömään, kun maistui ehkä liiankin makealta. 

Mariannemudcake

200g tummaa suklaata
200g voita
5 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl marianne crush -karkkiraetta
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta 
1. Sulata voi ja suklaa kattilassa tai mikrossa. 
2.Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi seos tasaiseksi. 
3.Vatkaa sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi (mielellään vatkaimella tai yleiskoneella). 
4.Lisää sokeri-munavaahtoon varovasti voi-suklaaseos ja kääntele lopuksi mukaan marianne crush sekä jauhot.
5. Paista 180 asteisessa uunissa 25-30 min. Jäähdytä ja anna vetäytyä jääkaapissa ainakin 3h, mielellään yön yli.

Pitää vielä huomenna maistaa uudelleen, kun on tekeytynyt jääkaapissa. Muuttuko maku tai koostumus jollian lailla, jää nähtäväksi.
Taidamme mutakakkujen osalta pitäytyä niissä "tavallisissa" mutakakuissa kuitenkin. Nuorimmainen kysyi, että mikset tehnyt tavallista mutakakkua eli hänenkin mielestä se on parempaa. Hän ei aina ymmärrä äidin hinkua kokeilla kaikkea uutta ja erilaista.
Kiva tätä oli kokeilla, mutta tosiaan oli ehkä liian makeaa ja koostumuskin erilainen kuin tavallisissa mutakakuissa. Se nyt oli arvattavassakin, kun kakkuun tuli marianne crush-rouhetta. 
Jos tähän tulee jääkaapissa oltua jotain olennaista muutosta, niin tulenpa siitä huomenna mainitsemaan. 
EDIT 17.1. -  Kakku oli paremman makuista seuraavana päivänä, oltuaan tekeytymässä jääkaapissa

Marianne-mudcake

Marianne-mudcake

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen blogi sinulla!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana ohje. Pitääpä ens kerralla itsekin nakata pussi marianne crushia mutakakkutaikinaan! =) Ja tuo liivatteeton sitruunakakku (toisessa postauksessa) näyttää ihanan samettiselta!

    VastaaPoista