sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Rippikakku

Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt aikaa! Melkein heti nuorimmaisen rippijuhlien jälkeen  lähdimme reissuun, autolla Eurooppaan. Kävimme keskimmäistä tytärtä tervehtimässä Münchenissä ja piipahdettiin myös Itävallassa. Ah Itävalta, ihastuin siihen maahan! Reissusta tarinaa sitten erikseen. 
Laitanpa kuvan meidän Roosan rippikakusta tänne .

Rippikakku
Eipä tämä sen kummallisempi ollut, punaisella sävyllä mentiin, kun tytöstä on kyse. Pienet kukat on tehty tällä minun lempparimuotilla . 
Sillä saa niin söpöjä kukkia tehtyä. Isompiin kukkiin käytin tätä leikkokukka-muottia  . Käytin kaikkia kokoja. 
Täytteenä kakussa oli vadelmamoussee ja vaniljamoussee . Tuttu makupari, sopii yhteen hyvin. Tuo vaniljamoussee sopii toiseksi täytteksi melkeinpä minkä tahansa täytteen kanssa. 
Varakakkukin oli, mutta se jäi melkein kokonaan syömättä.


Parempi tietysti niin päin kuin että tarjottavat loppuisivat kesken. Tein myös samanlaisen voileipäkakun  kuin pikkumurun ristiäisiin. Tarjolla oli myös karjalanpiirakoita ( kaupasta pakastesellaisia), pikkuleipiä, tiikerikakkua ja red velvet muffinseja . Halusin tehdä muffinseja, koska meillä on sellainen kiva muffinsteline. Sitä kun harvemmin saa käytettyä, niin nyt sai . 


Juhlat olivat onnistuneet, sääkin suosi ja sukulaiset + ystävät tekivät juhlasta lämminhenkiset ja ikimuistoiset.


2 kommenttia:

  1. Minusta tuo pyöreäkakku on melkeinpä tai onkin ihanempi kuin pääkakku. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun olet palannut takaisin, ja sitä reissupostausta odotellessa ;)

    VastaaPoista