sähköposti : titantupa@gmail.com






sunnuntai 28. elokuuta 2016

Omenamuffins

Omenoiden hyödyntäminen jatkuu, ennenkuin viedään osa mehuasemalle mehustettaviksi. Viimevuotista omenahilloa on vieä kellarissa, mutta kai sinne voisi uuden satsin tehdä. Siihen saa mukavasti omenoita kulumaan. Sitä ennen etsin blogeista / netistä erilaisia omeherkkuja testattaviksi.
Kinuskikissan sivuilla oli mehevän näköisiä omenaisia muffinseja, niitä sitten testaamaan. 

Omenamuffins
 Hyviä ne olivatkin! 

OMENAMUFFINS
Taikina:
200 g voita tai margariinia
2 ½ dl sokeria
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
2 ½ dl maitoa

Täyte:

2 hapanta omenaa
2 rkl fariinisokeria
2 tl kanelia
 

1. Vatkaa voi/margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
3. Täytä muffinssivuoat taikinalla.
4. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa ohuiksi lohkoiksi ja jaa lohkot 2-3 osaan. 
5. Sekoita omenoihin fariinisokeri ja kaneli. Painele omenanpalasia vuokiin syvälle taikinan sisään.
6. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Osaan muffinseista tein kuorrutteen :
 75 g pehmeää voita
100 g tuorejuustoa
4 dl tomusokeria

Vatkaa kaikki ainekset sekaisin. 

Omenamuffins
Kuorrute oli ehkä vähän liiankin löysää, kun ei oikein mikään kuvio pysynyt, mutta väliäkö tuolla. Hyvältä maistui kuitenkin. 
Näihin nyt meni vain kaksi omenaa, joten pitää keksiä jotain muuta omenaista herkkua vielä. Ehkä voisin keittää omenasosetta pakastimeen... siihen saisi isomman määrän omenoita käytettyä.

7 kommenttia:

  1. Muffinssit ovat kyllä hyviä. Itse tykkään niistä eniten ilman mitään kuorutetta. :) Me tehdään omenasosetta pakkaseen. Se on ihan parasta mitä omenoista voi tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä itsekin tehdä pakkaseen sosetta. Ostettiin toinen pakastinkin, sellainen iso pakastinkaappi. Nyt mahtuu pakastettavaa.

      Poista
  2. Omenat on kyllä minun suosikkihedelmä. Taipuvat niin moneen leivonnaiseen ja maistuvat hyviltä sellaisenaan. Herkullisen näköisiä muffinsseja olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin tykkään omenasta.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää!
    En olekkaan koskaan tehnyt omena muffineita.
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  4. Omenamuffinit on testaamatta, joten niitä seuraavaksi. Omenoitten kimpussa täälläkin ollaan ja sosetta syntyy nopeasti, kun pehmentää lohkot uunissa. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Uunissa pehmentämistä testaankin seuraavaksi.

      Poista