Mihin ihmeeseen joulukuu meni? Monta kertaa piti tännekin jotain kirjoittaa, mutta aina se jäi. Kerronpa näin jälkikäteen joulumyyjäisistä Röölässä, Naantalin Rymättylässä.
Röölän joulutori on meille perinne jo monelta vuodelta. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa meillä oli mummin ja ukin apulainen mukana , 9-vuotias ahkera neiti. Hän kertoi asiakkaille hintoja, rahasti ja pakkasi leivonnaisia❤️. Leipomiseenkin saan hänestä varmasti tulevaisuudessa apua.
Pakkasta ei ollut, taisi olla pari astetta plussan puolella, mutta kylmä oli! Kova tuuli ja taas kerran suoraan mereltä. Lämmin vaatetus oli siis tarpeen ja onneksi olimme kylmään varautuneetkin.
Röölän joulutori on jotenkin niin mukavan tunnelmallinen pieni tapahtuma. Tänä vuonna jostakin syystä myyjiä ja myös asiakkaita oli viime vuotista vähemmän. Yleensä tuo ulkotilakin on ollut täynnä myyjiä. Nyt oli tilaa runsaasti.
Rakennuksen sisällä oli myös myyjiä
Kaikenlaista oli myynnissä. Käsityö kunniaan, ei mitään massatuotantoa vaan ainutlaatuisia käsintehtyjä tuotteita.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti