Bongasin Peggyn pienestä punaisesta keittiöstä meneillään olevan arvonnan. Kaikki mukaan, kaksi palkintoa arvottavana!
torstai 31. lokakuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
HAASTE / pieni pala minua
Tällaisen kivan haasteen sain Kakkumonsterilta :
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11:een kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille
4. Valitse 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa
5. Kerro kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista
JA SITTEN 11 ASIAA MINUSTA:
1. Harrastuksiini kuuluu mm. niinsanottu aartenetsintä metallinpalajstimella. Menneisyys kiehtoo ja olenkin löytänyt mm.1500-luvun hopearahoja. Viime aikoina tämä harrastus on jäänyt vähemmälle, kun kaikkea ei vaan millään ehdi.
2. Otin itselleni personal trainerin - eilen on tehty lihaskuntotestit ja käyty saliohjelmaa läpi. Nyt reidet huutaa hoosiannaa :)
3. Minulla on kolme tytärtä,
4. Muita harrastuksiani ovat kuntosali, zumba + latinotanssit.
5. Olin parikymppisenä Lontoossa au-pairina.
6. Mieluinen ammatti minulle olisi ollut joku tutkijan ammatti, erityisesti arkeologia. Myös geologia olisi ollut mieleen. Kaduttaa etten pyrkinyt lukemaan kumpaakaan.
7. Kerään aina etelänreissuilta pussillisen kauniita meren hiomia kiviä.
8. Toimin mukana myös hyväntekeväisyydessä. Olen Suomen löytöeläinten kummit ry:n varapuheenjohtaja. Avustamme pieniä suomalaisia löytöeläinkoteja.
9. Joku pelkää tai kammoaa ampiaisia, joku toinen hämähäkkejä. Minulla on pienestä pitäen ollut kammo kekomuurahaisia kohtaan. Metsässä aina juoksen muurahaispesien ohi ja laitan metsään myös aina saappaat, jotteivat nämä hirvitykset pääse kiipeämään jalkoja pitkin.
10. Olen epäjärjestelmällinen ihminen. Vähän väliä joku esine tai tavara on hukassa ja esimerkiksi leipoessa keittiön tasot täyttyvät kaikesta mahdollisesta.
11. Lemmikkejä meillä ei ole allergian takia.Paitsi akvaariokaloja on kyllä.
JA NYT VASTAUKSET KAKKUMONSTERIN KYSYMYKSIIN:
1. Lempivaatteesi? = kotona t-paita ja lökärit, töissä farkut.
2. Lempi vuodenaikasi, miksi? = Kesä! Pidän lämpimästä ja valoisuus on ihanaa.
3. Mitä teet työksesi? = Olen liikennekoordinaattorina kuljetus- ja huolinta-alan yrityksessä.
4. Kauanko olet harrastanut bloggaamista? = Yhden vuoden ja viisi kuukautta.
5. Rauhallinen koti-ilta vai baari-ilta kavereiden kanssa? = Rauhallinen koti-ilta.
6. Minkälaisen lemmikin haluaisit? = Koiran tai kissan.
7. Mitä leivonnaista et voi sietää? = Makeista ei oikein tule mitään mieleen, mutta suolaisista leivonnaisista kaikenlaiset äyriäisjutut.
8. Mihin haluaisit matkustaa, miksi? = Kuubaan tanssimaan salsaa paikallisten kanssa.
9. Ihaninta joulussa? = Koko perheen kanssa yhdessäolo.
10. Kuinka usein siivoat? = Liian harvoin. Pyrkimys joskus oli kerran viikossa, mutta se ei ole toteutunut.
11. Lempiharrastuksesi
= Liikunta. Sali ja tanssi ovat aika tavalla samalla viivalla.
JA TÄSSÄ PUOLESTAAN MINUN KYSYMYKSET :
1. Minkä taidon näistä haluaisit = laulu, piirtäminen, runojen kirjoittaminen. Vai kenties joku muu?
2. Kuinka usein leivot?
3. Mieliruokasi?
4. Mitä leivot mieluiten?
5. Oletko niin sanotusti unelma-ammatissasi?
6. Asutko maaseudulla vai kaupungissa?
7. Mieli tv-ohjelmasi?
8. Kaukaisin maa, johon olet matkustanut?
9. Minkä kirjan luit viimeksi?
10. Jos saisit isohkon lottovoiton, mitä ostaisit ensimmäiseksi?
11. Oletko viherpeukalo?
HEITÄN HAASTEEN ETEENPÄIN SEURAAVILLE BLOGGAAJILLE :
Kääpiölinnan köökissä
Elämää Koivurannassa
Kakkumäki
Taikakaulin
Marsipaanimafia
Sokerimuruja
Herkkusuita ja pitsiunelmia
Siiliparatiisi
Maistuis varmaan sullekin
Piparinmuruja
Mustikkasuu
KIITOS KAKKUMONSTERILLE HAASTEESTA :)
tiistai 8. lokakuuta 2013
Metsäkonekakku
Metsäkonekakku meni tyttären poikaystävälle yllätyksenä. Tuon metsäkoneen väkertäminen olikin ihan oma lajinsa....aikaa siinä meni ja tuli muutamaan otteeseen uskonpuute. Osat irtoilivat ja vääntyivät miten sattuu, niitä liimailin yhä uudelleen kiinni. Ja osia väkersin moneen kertaan ennenkuin niistä edes sain sellaisia, joita voisi kuvitella metsäkoneessa olevan. Taisi ärräpäitäkin lennellä vähän....
Nuorimmainen (12v) totesi yhdessä vaiheessa, että " se on ihan veneen näköinen". Huoh. Silti jatkoin koristeen tekoa ja toivoin sen vielä jossain vaiheessa muistuttavan metsäkonetta, edes vähäsen. Pyörät ja tuo nosturi pelastivat paljon asiaa, veneestä tuli kuin tulikin joku pyörillä kulkeva värkki.
Pari puunrunkoa vielä nosturin alle, niin niistä viimeistään tietäisi mitä konetta tämä koriste yrittää esittää.

| Metsäkonekakku |
Täytteenä tässä kakussa oli valkosuklaa-vadelmamoussee . Koristeessa on marsipaania, sokerimassaa ja vaahtokarkkimassaa. Nosturin sisällä on tikut pitämässä nosturia kasassa ja kakkuun laitoin pillejä tueksia, koska metsäkone oli valmiina kohtalaisen painava. Pursotukset ovat värjättyä flora vispiä.
Asiantuntijan mielestä lopputulos näytti ihan siltä koneelta, jolla töitä metsässä tehdään - tai sitten hän vaan sanoi niin, tulevan anopin mieliksi ;)
Tämä kakku ja lääkeruiskukakku pitivät huolen siitä, että viime lauantai oli työntäyteinen ja kiireeltäkään ei vältytty. Mutta hauskoja projekteja kaikenkaikkiaan. Sitä aikaa vaan toivoisin vuorokauteen lisää!
Lähihoitajan kakku
Vanhin tytär vietti synttäreitä ja uuden kodin tupaantuliaisia yhdellä kertaa. Hän on opiskellut hoitoalaa, joten toiveena oli "ruiskukakku" ja ruiskunkin hän halusi olevan kakkua eikä pelkkä koriste.
Samana päivänä tein toisenkin kakun ja käytiin välillä autokaupoilla, joten kiirehän siinä tuli.
Aikan vaan loppui kesken ja sen huomaa kakun ulkonäöstä. Onneksi tämä kakku tuli omalle väelle, tuollaiset kosmeettiset viat eivät kuulemma haitanneet. Vaikka harmittaa silti, kun ei ollut aikaa tehdä tätä oikein kunnolla. Nuo viimeiset viivat piirsin ihan suit sait sukkelaan kellon kanssa kilpaillessa ja menivätkin ihan vinoon. Tuo sininen on olevinaan nestettä ruiskun sisälle , 22 mm saakka - tytär täytti 22 vuotta :)
Laitan tämän kuitenkin tänne blogiin, eihän kaiken täällä tarvitse aina olla ihan täysin onnistuneita tekeleitä.
Ja hyvää tämä kuulemma oli.
Lääkepurkki on vaahtokarkkimassaa ja lääkkeet pieniä suklaakarkkeja. Täytteenä ruiskussa oli valkosuklaa/vadelmamoussee ja tuossa alla olevassa kakussa oli nougat-täyte .
Sen täytteen löysin Kakkukioskin blogista. Se olikin kiva täyte siinäkin mielessä, ettei siihen mennyt liivatetta. Oli siis nopeatekoinen ja kaikenlisäksi maistui hyvälle!
Samana päivänä tein toisenkin kakun ja käytiin välillä autokaupoilla, joten kiirehän siinä tuli.
Aikan vaan loppui kesken ja sen huomaa kakun ulkonäöstä. Onneksi tämä kakku tuli omalle väelle, tuollaiset kosmeettiset viat eivät kuulemma haitanneet. Vaikka harmittaa silti, kun ei ollut aikaa tehdä tätä oikein kunnolla. Nuo viimeiset viivat piirsin ihan suit sait sukkelaan kellon kanssa kilpaillessa ja menivätkin ihan vinoon. Tuo sininen on olevinaan nestettä ruiskun sisälle , 22 mm saakka - tytär täytti 22 vuotta :)
Laitan tämän kuitenkin tänne blogiin, eihän kaiken täällä tarvitse aina olla ihan täysin onnistuneita tekeleitä.
Ja hyvää tämä kuulemma oli.
| Lähihoitajan kakku |
Sen täytteen löysin Kakkukioskin blogista. Se olikin kiva täyte siinäkin mielessä, ettei siihen mennyt liivatetta. Oli siis nopeatekoinen ja kaikenlisäksi maistui hyvälle!
Nougat-täyte
Nougat-täyte
n. 3,5 dl Flora vispiä vaahdotettuna
2-3 rkl maustamatonta tuorejuustoa
1 pss Wiener Nougat Crushia
pari riviä valkosuklaata raastettuna pieneksi
3 rkl vaniljakreemijauhetta
vaniljasokeria ja sokeria maun mukaan.
Sekoita aineet keskenään.
Valkosuklaa-vadelmamoussee
VALKOSUKLAA / VADELMA MOUSSE
3 dl vispikermaa
200 g ranskankermaa
150 g vaniljarahkaa
100 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
200 g vadelmia
3 liivatelehteä
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita keskenään ranskankerma ja vaniljarahka. Sulata valkosuklaa varoen mikrossa. Varo, ettei pala! Lisää sulanut suklaa yhdessä vaniljasokerin kanssa ranskankerma-rahkaseokseen. Lisää myös vadelmt. Vispaa kerma vaahdoksi. Purista ylimääräinen vesi pois liivatelehdistä ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Lisää liivatteet ohuena nauhana seokseen. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti käännellen.

Arvonnasta saatua...
Olin mukana Marsipaanimafian arvonnassa jokin aika sitten ja vaikka pääpalkinto ei osunutkaan minun kohdalle, niin Anna oli niin kiltti, että muisti meitä muitakin pienellä yllätyksellä!
JA HUOMIO! Tästä kuvasta puuttu Brunbergin maitosuklaa, joka oli myös mukana yllärissä. Söin sen heti - tosin ehdin ottaa siitä kuvan , mutta epähuomiossa olen kuvan poistanut kamerasta ennenkuin se ehti tänne saakka :)
Sellaista se, mutta iso kiitos Annalle ylläristä !! :)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Haisuli-kakku
Pikku Myyn kaveriksi veljesten synttäreille meni myös Haisulikakku. Pojat ovat kuulemma muumifaneja ja varsinkin villi ja viikarimainen Myy ja kepposia tekevä Haisuli ovat poikien suosikkeja. Äiti päätti yllättää pojat näillä kakuilla.
Haisulikakun täytteeksi toivottiin ihan maitosuklaamoussee. Päällinen on vaahtokarkkimassaa, jonka värjäsin kaakaojauheella ja elintarvikevärillä.
Tuo poikien nimilappu on hieman mielikuvitukseton, mutta kolmen aikaan sunnuntaina aamuyöllä ei mielikuvitus enään oikein säkenöinyt. Silmätkin alkoivat mennä jo sen verran ristiin etten viitsinyt enään mitään erikoisuuksia keksiä siihen, miten laitan poikien nimet ja iät näkyville kakkuun.
Haisulille lappu käteen ja se oli siinä.
Tässä Haisulissa on sama määrä kananmunia kuin Pikku Myy kakussa eli 12 kananmunan pohja.
Ja taas totean, että kyllä oli hauskaa tätäkin kakkua tehdä :)
Haisulikakun täytteeksi toivottiin ihan maitosuklaamoussee. Päällinen on vaahtokarkkimassaa, jonka värjäsin kaakaojauheella ja elintarvikevärillä.
| Haisuli-kakku |
Tuo poikien nimilappu on hieman mielikuvitukseton, mutta kolmen aikaan sunnuntaina aamuyöllä ei mielikuvitus enään oikein säkenöinyt. Silmätkin alkoivat mennä jo sen verran ristiin etten viitsinyt enään mitään erikoisuuksia keksiä siihen, miten laitan poikien nimet ja iät näkyville kakkuun.
Haisulille lappu käteen ja se oli siinä.
Tässä Haisulissa on sama määrä kananmunia kuin Pikku Myy kakussa eli 12 kananmunan pohja.
Ja taas totean, että kyllä oli hauskaa tätäkin kakkua tehdä :)
Maitosuklaamoussee
Maitosuklaamoussee
200g tuorejuustoa
2,5dl vispikermaa (vanilja)
200g maitosuklaata
3liivatelehteä (ei välttämätön)
tilkka kuumaa vettä, johon liivatteet sulatetaan
Vaahdota kerma. Lisää sekaan huoneenlämpöinen juusto. Sulata suklaa ja jäähdytä. Lisää seokseen. Liota liivatteita kylmässä vedessä 10min. Sulata ne sitten kuumaan veteen, jäähdytä ja lisää seokseen. Seos hyytyy jääkaapissa kyllä hyvin ilman liivatteitakin suklaan ansiosta. Esimerkiksi muotokakuissa kannattaa kuitenkin käyttää liivatteita.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Pikku Myy kakku
Tuttavani kautta sain pyynnön tehdä mm. pikku Myy kakun kahden veljeksen yhteissynttäreille. Toinen oli täyttänyt 2 vuotta ja isoveli kohta täyttäisi 5 vuotta.
Poikien äidin toiveena oli hahmokakku, ei pelkkä koriste kakun päällä. Mieluisa toive minulle, oli kiva lähteä kokeilemaan Myy-kakkua hahmona.
Päällystin Myyn vaahtokarkin makuisella kaulintamassalla. Jalat ja kädet ovat sokerimassaa. Tästä Myystä tuli vähän pulleahko, mutta olipahan enemmän syötävää kuin laihassa Myyssä :)
Tuossa päässäkin olis toivomisen varaa, mutta ensi kerralla sitten teen paremman.
Kuva ennen massalla päällystämistä :
Tässä kakussa on yksi kokonainen pellillinen kakkupohjaa taitettuna puoliksi ja vielä yksi puolikas toisesta pellillisestä eli yhteensä 12 kananmunaa (olipas hankalasti selostettu...) . Täytin kakun vaniljaisella mansikkamousseella ja sen jälkeen leikkasin siitä Myyn muotoisen. Kädet tein erillisistä paloista. Nuo kuvassa näkyvät jalat jätin tekemättä, tein ne sen sijaan sokerimassasta.
Päällystin kakun marenkivoikreemillä ennen massalla päällystämistä, kreemin ohjeen olen bongannut Leivontafoorumilta.
Oli kyllä hauska projekti!
Poikien äidin toiveena oli hahmokakku, ei pelkkä koriste kakun päällä. Mieluisa toive minulle, oli kiva lähteä kokeilemaan Myy-kakkua hahmona.
| Pikku Myy kakku |
Tuossa päässäkin olis toivomisen varaa, mutta ensi kerralla sitten teen paremman.
Kuva ennen massalla päällystämistä :
Tässä kakussa on yksi kokonainen pellillinen kakkupohjaa taitettuna puoliksi ja vielä yksi puolikas toisesta pellillisestä eli yhteensä 12 kananmunaa (olipas hankalasti selostettu...) . Täytin kakun vaniljaisella mansikkamousseella ja sen jälkeen leikkasin siitä Myyn muotoisen. Kädet tein erillisistä paloista. Nuo kuvassa näkyvät jalat jätin tekemättä, tein ne sen sijaan sokerimassasta.
Päällystin kakun marenkivoikreemillä ennen massalla päällystämistä, kreemin ohjeen olen bongannut Leivontafoorumilta.
Oli kyllä hauska projekti!
Vaniljainen mansikkamoussee
Tämä mansikkamoussee maistuu mukavasti vaniljalle.
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
1 dl vaahdotettavaa vanilliinikastiketta
1/2 l mansikoita paloiteltuina
3 - 4 liivatetta
Mausta tuorejuusto sokerilla sekä vaniljasokerilla ja sekoita joukkoon vaahdoksi vatkattu vanillinikastike. Lisää survotut / soseutettut masikat. Lisää vesitilkkaan liuotetut liivattee nauhana.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Lusikkaleivät
Tilaustyönä synttärijuhliin tein pitkästä aikaa lusikkaleipiä. Ensin ei löytynyt sopivan kokoista lusikkaa, joten muutamia pikkuleipiä meni "pilalle". No ei maussa vikaa, joten oma väki syö ne. Oikeankokoinen lusikkakin lopulta löytyi, olisi se tosin saanut olla hieman syvempi, mutta näillä mentiin.
Väliin laitoin vadelmamarmeladia. Lusikkaleipien resepti lienee tuttu monille, mutta laitan sen tähän kuitenkin vielä.
200 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja
Väliin:
omena- tai vadelmasosetta tai -marmeladia
Päälle:
sokeria tai tomusokeria
1. Kiehauta rasva kattilassa välillä sekoittaen. Kun vaahto alkaa laskea, kaada rasva kulhoon. Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt seos tasaiseksi.
2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
3. Painele taikinaa soikeaan, mielellään melko syvään lusikanpesään ja vedä tästä pellille leivinpaperin päälle kupera puoli ylöspäin.
4. Paista 175 asteen lämmössä 12-15 minuuttia. Pane vähän jäähtyneinä kaksi vastakkain ja väliin sosetta tai marmeladia. Kierittele pikkuleivät sokerissa tai siivilöi ennen tarjoilua päälle tomusokeria.
| Lusikkaleivät |

keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Hedelmäinen smoothie
Tämä ei ole leivontaa, mutta lisään reseptin kuitenkin tänne, koska on valtavan hyvää. Tällä alkaa aamu mukavasti ja jaksaa pitkälle.
Ronja, keskimmäinen tyttäreni, on ahkera smoothien tekijä. Tekisi varmasti hyvää itsellekin nauttia tällainen aamuisin sen ruisleivän ja kahvin sijaan.
Tästä ohjeesta tulee kaksi korkeaa lasillista.
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl appelsiinimehua
1 banaani
mangoa ( riippuu koosta laittaako kokonaisen vai ei - ja ihan oman maun mukaan voi tehdä)
1 dl kauraleseitä
Nämä sitten tehosekoittimeen ja hetken kuluttua terveellinen aamupala, välipala, iltapala - ihan mikä vaan - on valmis. Ja on HYVÄÄ.
| Smoothie |

perjantai 13. syyskuuta 2013
Toscakakku
Viikonlopun vieraille tein myös toscakakkua. Kohtalaisen nopeatekoinen ja takuuvarma herkku - se maistuu kaikille. Ainakin tähän saakka on maistunut meidän vieraille :) Ohje on WSOY:n Kultaisesta keittokirjasta.
Teen tätä aina pellillisen kerrallaan, riittää sitten isommallekin vierasjoukolle tai vaikka pakastimeen varalle.
Tällä ohjeella teen :
Pohja: Pinnalle :
150 g voita tai margariinia 150 g voita
4 dl sokeria noin 1 1/5 dl sokeria
4 kananmunaa 5 dl mantelilastuja
5 dl vehnäjauhoja 3 rkl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta 3 rkl maitoa
1 dl maitoa
1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi varovasti nostelemalla.
4. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.
5. Sekoita täytettä varten ainekset kattilassa. Kiehauta seos ja kaada se puolikypsän pohjan päälle. Paista kauniin ruskeaksi.
Mantelilastuja en yleensä mittaa, laitan sellaisen sopivan tuntuisen määrän. Saattaa olla tuo 5 dl melko lähellä sitä sopivaa määrää :)
Hyvää tämä on!
| Toscakakku |

torstai 12. syyskuuta 2013
Mustikkasuun blogissa arvonta
Oman blogini arvonta siis suoritettu, lämmin kiitos osallistujille! Arpaonni suosi Tarua
ja arvoinpa vielä kakkospalkinnonkin, kun olisin niin mielelläni lähettänyt palkinnon vaikka jokaiselle osallistujalle! Kakkospalkinto meni Johannalle
Onnea molemmille , palkinnot on postitettu ja toivottavasti ovat saapuneet perille.
Nyt on Mustikkasuun blogissa arvonta, mennäänpä kaikki mukaan osallistumaan!
Kivoja nämä arvonnat, pitää taas jossain välissä pitää sellainen. Aikaisemmin kuin vuoden kuluttua.
Itsekin näihin innolla osallistun, josko vaikka joskus voittaisi jotain :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)